Janet Guthrie
Janet Guthrie (s. 7. maaliskuuta 1938[1]) on entinen yhdysvaltalainen autourheilija. Hänet tunnetaan ensimmäisenä naisena, joka on kilpaillut Indianapolis 500 ja Daytona 500 -kilpailuissa.[2] Hän oli yksi ensimmäisistä International Women’s Sports Hall of Fameen valituista.[1]
Guthrien molemmat vanhemmat olivat lentäjiä, ja hänen isänsä opetti hänet lentämään hänen ollessaan 16-vuotias. Hän valmistui fyysikoksi Michiganin yliopistosta vuonna 1960 ja työskenteli Republic Aviationilla tutkimus- ja kehitysinsinöörinä. Guthrie halusi astronautiksi, mutta kun hänen hakemuksensa oli hylätty vuonna 1963, hän kiinnostui kilpa-autoilusta. Vailla sponsoreita tai rahoitusta Guthrie joutui rakentamaan moottorinsa ja tekemään korikorjauksensa itse ja nukkumaan kilpailumatkoilla autossaan.[2]
13 vuoden kilpailemisen jälkeen Guthrieen otti yhteyttä pienen kilpatiimin omistaja Rolla Vollstedt, joka halusi naiskuljettajan Indianapolis 500:an.[2] Vaikka hän oli kokenut kuljettaja, joka oli ajanut kaksi luokkavoittoa Sebringin 12 tunnin ajosta ja osallistunut Daytonan 24 tunnin ajoon, mieskuljettajat protestoivat hänen päästämistään mukaan vuoden 1976 kilpailun karsintaan väittäen häntä turvallisuusriskiksi. Osin kehnon autonsa vuoksi hän ei päässyt mukaan kilpailuun. Harjoituksissa A. J. Foyt lainasi Guthrielle vara-autoaan, ja hänen paras kierrosaikansa olisi riittänyt karsinnan läpäisemiseen.[3]
Vuonna 1977 Guthrie pääsi karsinnasta mukaan itse kilpailuun, mutta kärsi moottoriongelmista ja jäi sijalle 29.[2] Seuraavan vuoden kilpailussa hän sai uransa parhaan Indianapolis 500 -sijoituksen noustuaan 15. lähtöruudusta yhdeksänneksi. Viimeisen kerran hän osallistui Indianapolis 500:an vuonna 1979, jolloin hän jäi 35 kuljettajan joukossa sijalle 34.[3] Guthrien viimeinen suuri kilpailu oli vuoden 1980 Daytona 500. Seuraavan kolmen vuoden ajan hän yritti kerätä rahoitusta kilpauransa jatkamiseen, mutta ei onnistunut.[2] Kaikkiaan Guthrie osallistui vain 11 IndyCar-kilpailuun sijoittuen parhaimmillaan viidenneksi.[3] NASCAR-sarjassa hän osallistui 33 kilpailuun. Hänen paras sijoituksensa, kuudes, on paras naiskuljettajan sijoitus korkeimman tason NASCAR-kilpailussa.[4]
Kilpauransa jälkeen Guthrie muutti Coloradoon ja kirjoitti omaelämäkerran Janet Guthrie: A Life at Full Throttle. Hän meni vuonna 1989 naimisiin lentäjä Warren Levinen kanssa ja jäi leskeksi vuonna 2006.[2]
Huipputason kilpauransa lyhyydestä huolimatta Guthrie on saanut paljon tunnustusta. Hän oli yksi 72 naisesta, joista tehtiin kortti vuonna 1979 julkaistuun Supersisters-keräilykorttisarjaan.[5] Hänen kypäränsä ja ajopukunsa ovat Smithsonian-instituutissa,[6] ja hänet on valittu sekä International Women’s Sports Hall of Fameen[1] että International Motorsports Hall of Fameen.[7]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Women in Transport: Changing America’s History (PDF) (sivu 13) Maaliskuu 1998. U.S. Department of Transportation Federal Highway Administration. Viitattu 4.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Litman, Laken: From sleeping in her car to the Indy 500: How Janet Guthrie changed racing for women 26.5.2017. The Indianapolis Star. Viitattu 4.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c Martin, Bruce: From Guthrie to Patrick, women have made progress at Indy 500 26.5.2011. Sports Illustrated. Viitattu 4.4.2018. (englanniksi)
- ↑ McGee, Ryan: Janet Guthrie outraced insults to make history 20.2.2013. ESPN W. Viitattu 4.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Wulf, Steve: Supersisters: Original Roster 23.3.2015. ESPN W. Viitattu 4.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Janet Guthrie The Road Racing Drivers Club. Viitattu 4.4.2018. (englanniksi)
- ↑ Janet Guthrie - 1938- International Motorsports Hall of Fame. Arkistoitu 14.2.2019. Viitattu 4.4.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Janet Guthrie Wikimedia Commonsissa
