Heijastin
Heijastin tai turvaheijastin tai liikenneheijastin tarkoittaa heijastavaa levyä tai muuta rakennetta sekä erityisesti teillä pimeän aikaan liikkujille turvaksi tarkoitettua, valoa hyvin heijastavaa riipuslevyä, vaatetarraa tai vastaavaa.[1] Se on yhdenlainen takaisinheijastin eli valo lähtee enimmäkseen tulosuuntaan.
Jalankulkijaheijastimet muokkaa
Heijastin parantaa jalankulkijoiden sekä muun kevyen liikenteen turvallisuutta pimeällä. Autoilijoiden on vaikea havaita kevyttä liikennettä, varsinkin kävelijöitä pimeässä ja valaistullakin tiellä kevyt liikenne voi jäädä katveeseen. Hyvin valoa heijastavien heijastimien ansiosta autoilijoiden on helpompi huomata tiellä liikkujat. Kaukovaloilla ajava autoilija näkee pimeällä tiellä ilman heijastinta kulkevan henkilön noin 100 metrin etäisyydeltä. Heijastinta käyttävän hän huomaa jopa 300 metrin päästä. Lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 40 metrin etäisyydeltä. Heijastimella varustettu henkilö näkyy 100–150 metrin etäisyydeltä. Vuonna 2003 Suomessa voimaan tulleen lain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta. Heijastimia on vapaasti riippuvia, irrotettavia ja kiinteitä, uusia pehmeitä heijastimia sekä kovia prismaheijastimia.
Jalankulkijaheijastin tunnetaan hyvin vain Pohjoismaissa. Laitilalainen Coreplast Laitila Oy on maailman suurin jalankulkijaheijastinten valmistaja.[2]
Määritelmä ja käyttö muokkaa
Jalankulkijan heijastimet määritellään Euroopan unionin henkilösuojaindirektiivin perusteella. Myytävien turvallisuustuotteiden tulee täyttää standardien vaatimukset ja olla CE-hyväksyttyjä. Tyyppitarkastetun heijastimen tunnistaa CE-merkinnästä ja koodista EN 13356.[3] Heijastimen näköisiä esineitä on myynnissä esimerkiksi lelujen CE-direktiivillä ja tällöin tuote ei kuitenkaan heijasta riittävästi.[4]
Perinteisten heijastinten, kuten erilaisten nauhojen ja riipukkeiden tulee sijaita siten, että lähestyvän ajoneuvon kuljettaja näkee jalankulkijan. Vapaasti riippuva heijastin kiinnitetään siten, että se pääsee vapaasti heilumaan ja pyörimään. Irrotettavia heijastimia ovat ranteeseen tai nilkkaan pujotettavat heijastimet. Kiinteitä heijastimia ovat puolestaan esimerkiksi vaatteeseen tai jalkineeseen kiinnitetyt heijastinmateriaalit. Kiinteidenkin heijastimien pitäisi näkyä joka suunnasta. Jalkoihin ja käsiin sekä riippumaan kiinnitetyt heijastimet näkyvät hyvin, koska ne heiluvat. Perinteinen riippuva heijastin tulee sijoittaa siten, että heijastin on noin puolen metrin korkeudella maasta.
Historia muokkaa
Jalankulkijaheijastin on suomalainen keksintö. Sen keksi pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti 1940- ja 1950-lukujen taitteessa. Hänen poikansa toimitusjohtaja Taisto Lehti mallisuojasi suosituksi tulleen lumihiutaleen muotoisen heijastimen, jonka oli suunnitellut tuotesuunnittelija Kalervo Suomela. Taistosta tuli ajoneuvoheijastimia valmistavan Talmun toimitusjohtaja 1970. [5][6] Talmu toimii nyt osana kansainvälistä ajovalokonsernia nimellä Hella Lighting Finland Oy.[7]
Aluksi jalankulkijaheijastimet olivat jäykkiä prismaheijastimia, jotka perustuivat samanlaiseen valmistustekniikkaan kuin ajoneuvojen punaiset takaheijastimet eli ”kissansilmät”. 1970-luvun puolestavälistä alkaen alettiin vaatteisiin kiinnitettävissä heijastimissa siirtyä taipuisiin, PVC-kalvosta valmistettuihin heijastimiin.[8]
Muut heijastimet muokkaa
Jotkut liikenteen ohjauslaitteet ovat varustettu laitteeseen kiinteästi asennetulla heijastimella. Näin on esimerkiksi joissakin tietyöalueilla käytetyissä varoituslaitteissa, kuten hälykärryt ja hinattavat ohjauslaitteet, joissa heijastimia on laitteiden yläosassa.[9]
Heijastimia on myös joissakin merimerkeissä, joissa jossakin osassa merkkiä on heijastavaa materiaalia.[10]
Heijastimia on myös moottoriajoneuvoissa.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ Hjelt, Yrjö: Heijastin on maailmalla täysin tuntematon yle.fi. 19.9.2012. Yleisradio Oy. Viitattu 27.12.2013.
- ↑ Ilta-Sanomat: Heijastin voi olla hyvännäköinen! 30.12.2009. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 16.1.2010. Viitattu 30.12.2009.
- ↑ Miten valitset laadukkaan heijastimen? reflector-guide.com. Arkistoitu 27.12.2013. Viitattu 17.09.2010.
- ↑ Pedestrian Reflector History pedsafe.com. Arkistoitu 17.12.2012. Viitattu 19.09.2012.
- ↑ Sllanpää, Anna: Tiesitkö, että heijastimen keksi suomalainen Arvi? Kodin Kuvalehti 1.10.2014, lähteenä Liikenneturva. Viitattu 5.1.2016.
- ↑ Yritys (Arkistoitu – Internet Archive), Hella Lighting Finland Oy. Viitattu 11.1.2016.
- ↑ Heijastin on sydämen asia, Kotiliesi 16/1977 s. 6.
- ↑ Liikenteenohjausvaunut Elpac. Viitattu 14.9.2023.
- ↑ Merimerkit kestävät kovatkin kelit Alandia. Viitattu 14.9.2023.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heijastin Wikimedia Commonsissa
- Turun Sanomat: Ilman heijastinta matkustajalla vaara jäädä kyydistä
- Kuningaskuluttaja: Huono heijastin on vaarallinen henkivakuutus
- Liikenne- ja viestintäministeriön asetus kaksi- ja kolmipyöräisten ajoneuvojen sekä nelipyörien rakenteesta ja varusteista (mm. polkupyörien heijastimet)
- Liikenneturva: Heijastinpäivä 1.10. muistuttaa heijastimen tärkeydestä (Arkistoitu – Internet Archive)