Jacques Henri Lartigue

Jacques Henri Lartigue (13. kesäkuuta 1894 Courbevoie12. syyskuuta 1986 Nizza)[1] oli ranskalainen valokuvaaja ja taidemaalari, joka tunnetaan parhaiten nuorena ottamistaan elämäniloisista valokuvista varhaisista lentokoneista ja autokilpailuista sekä Pariisin muodikkaista naisista.

Laatta rue de Longchampissa 102 (Pariisin 16. arrondissementti), jossa Jacques Henri Lartigue asui vuosina 1954–1986.

Nuori pariisilaispoika kuvasi elämäänsä muokkaa

Lartigue syntyi Ranskan vauraimpiin kuuluneen perheen pojaksi. Siirtomaihin rautateitä rakentamalla rikastunut isä harrasti valokuvausta, ja Jacques Henri alkoi valokuvata jo kuusivuotiaana, aiheenaan etupäässä oman perheen ihmiset ja tapahtumat. Lapsena hän kuvasi perheensä jäseniä urheiluharrastuksissa ja erilaisissa leikeissä: mäkiautokilpailuissa, leijaa tai lennokkia lennättämässä tai Eiffel-torniin kiipeämässä. Hän pääsi kameransa kanssa myös muun muassa autokilpailuihin ja Ranskan avoimiin tennisturnauksiin. Vartuttuaan Lartigue harrasti ja kuvasi monia vauraan väen urheilulajeja, kuten alppihiihtoa ja golfia, ja teinivuosinaan Pariisin kaduilla kohtaamiaan upeasti pukeutuneita naisia.[1]

Monet Lartiguen varhaisista ja kuuluisimmista kuvista on itse asiassa otettu stereokameralla, vaikka ne ovatkin tulleet tunnetuiksi tavallisina ”monovalokuvina”.[2] Jo nuorena hänellä oli käytössään monia muitakin kameroita ja negatiivikokoja sekä varhaista Autochrome-värikuvamateriaalia. Monissa hänen kuvissaan on mukana onnekasta sattumaa. Eräässä Lartiguen kuuluisimmista kuvista ohi ajava kilpa-auto kallistuu oudosti menosuuntaansa samalla kun katsojat radan varrella kallistuvat vastakkaiseen suuntaan. Tämä ilmeisesti johtuu Lartiguen autoa seuraavasta panoroinnista ja kameran hitaasta, alhaalta ylös kulkevasta verhosulkimesta.[3]

Hänen suurimpana saavutuksenaan pidetään noin 120 huolellisesti koottua valokuva-albumia, jotka muodostavat yhden upeimmista tunnetuista visuaalisista omaelämäkerroista.

Lartigue löydetään 68-vuotiaana muokkaa

Lartigue sai kaupaksi vain joitakin valokuviaan, lähinnä urheiluaiheisille lehdille kuten La Vie au Grand Air. Aikuistuttuaan hän keskittyi maalaamiseen, josta tuli hänen varsinainen ammattinsa. Hänen nuoruudenaikaiset valokuva-albuminsa löysi onnekkaan sattuman kautta Rapho-kuvatoimiston Charles Rado 1960-luvun alussa kun Lartigue oli jo 68-vuotias. Rado esitteli Lartiguen New Yorkin modernin taiteen museon silloiselle kuraattorille John Szarkowskille, ja tuloksena oli laaja näyttely Lartiguen valokuvatuotannosta.[4][1] Life-aikakauslehti julkaisi aukeaman jutun Lartiguen näyttelystä samassa vuoden 1963 numerossa jossa kertoi presidentti John F. Kennedyn kuolemasta, ja Lartiguen valokuvat saivat näin suurimman mahdollisen yleisön Yhdysvalloissa.

Kotimaassaan Ranskassa Lartigue tuli valokuvaajana tunnetuksi vasta 1974, jolloin vastavalittu presidentti Valéry Giscard d’Estaing tilasi hänet kuvaamaan virallisen muotokuvansa. Tuloksena oli yksinkertainen, vallitsevassa valossa Élysée-palatsin portailla kuvattu valokuva, jossa presidentin taustana on Ranskan lippu.[5] Tuo kaikkien Ranskan valtion virastojen seinille levinnyt kuva teki Lartiguen tunnetuksi myös kotimaassaan, mistä seurasi laaja valokuvanäyttely Pariisin Musée des Arts Décoratifs -museossa[6] ja suuri määrä kuvaustilauksia muoti- ja sisustuslehdiltä. Yhteistyössä valokuvaaja Richard Avedonin kanssa syntyi ensimmäinen valokuvakirja Lartiguen töistä, nimeltään Diary of a Century.

Lartigue oli taidemaalarina pätevä muttei erityisen lahjakas. Hän liikkui Pariisin kulttuuripiireissä ja kuului muun muassa Pablo Picasson ja Jean Cocteaun tuttavapiiriin. Hän pääsi kuvaamaan tapahtumia ja ihmisiä monien elokuvaohjaajien kuvauksissa; näihin lukeutuivat Abel Gance, Robert Bresson, François Truffaut ja Federico Fellini.[1]

Jacques Henri Lartigue kuoli 92-vuotiaana 1986 ja jätti jälkeensä noin 150 000 valokuvaa, 50 000 sivua päiväkirjamuistiinpanoja ja satoja maalauksia.[7] Vuonna 1979 hän lahjoitti ensimmäisenä valokuvaajana koko tuotantonsa Ranskan kansallisomaisuudeksi.[8] Hänen poikansa Dany, taidemaalari ja perhosasiantuntija, ylläpitää Provencen Saint-Tropez’ssa pientä kotimuseota, johon on koonnut isänsä valokuvia ja oman perhoskokoelmansa.[9]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Jacques Henri Lartigue (1894-1986) Documentary, Fine Art, Profotos.com. Viitattu 31.12.2013
  2. Bill Hibbert: Jacques Henri Lartigue, Design for Life Ltd. Viitattu 30.12.2013
  3. Lartigue's Racing Car Zissou. Arkistoitu 4.10.2013. Viitattu 17.8.2013.
  4. ([https://web.archive.org/web/20131230235426/http://www.jameshymangallery.com/pages/biography/5788/jacques-henri_lartigue.html Arkistoitu – Internet Archive) Jacques Henri Lartigue, James Hyman Gallery. Viitattu 30.12.2013.
  5. Peter B. Flint: Lartigue Is Dead; Photographer, 92 13.9.1986. The New York Times. Viitattu 30.12.2013.
  6. Jacques-Henri Lartigue: The boy who never grew up / Master Photographers (Arkistoitu – Internet Archive), 20.6.2012, FilmsNotDead.com
  7. Dokumenttiprojekti: Jacques-Henri Lartigue 7.5.2001. Yleisradio. Viitattu 30.12.2013.
  8. Biography Donation Jacques Henri Lartigue. Arkistoitu 24.5.2013. Viitattu 17.8.2013.
  9. Maison des Papillons (Musée dany-Lartigue), Guide Michelin. Viitattu 31.12.2013

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Jacques Henri Lartigue