Jaakko ja Eerik Eriksson

Jaakko (16891739), kornetti, ja Eerik Eriksson (16951761), kersantti, olivat veljeksiä ja uskonnollisen liikkeen johtajia.

PerhetaustaMuokkaa

Jaakko ja Erik Erikinpoika olivat Kälviän kirkkoherra Erik Esseviuksen poikia ja heillä oli lisäksi kaksi siskoa. Kaikki lapsista oli mystikkoja ja separatisteja. Sisarukset joutuivat pakenemaan isoavihaa Pohjois-Ruotsiin ja isä kuoli pakomatkalla Luulajassa.[1]

Ura karoliiniarmeijassaMuokkaa

Jaakko ja Erik palvelivat karoliiniarmeijassa suuren Pohjan sodan aikaan. Sotapalveluksesta isonvihan jälkeen erottuaan he asettuivat asumaan Kälviälle, josta he olivat kotoisin.[2]

Böhmeläinen herätysMuokkaa

Jaakko Erikinpika oli mahdollisesti jo Turun opiskeluaikana liittynyt radikaalipietismiin, aikana jolloin Petter Schaeferin ryhmä oli myös voimissaan. Tärkeimmät hengelliset vaikutteet Erikinpojat saivat kuitenkin sodan aikana Etelä-Ruotsissa. Tuolloin veljekset tutustuivat Jakob Böhmen sekä filadelfialaisiksi kutsutun ryhmän johtjana John Pordagen kirjoituksiin.[1]

Separatistinen uskonliikeMuokkaa

Pääartikkeli: Erikinpoikien uskonliike

Sodan jälkeen veljekset palasivat kotiseudulleen Kälviälle. Pian paluunsa jälkeen he vetäytyivät ehtoollisyhteydestä ja ajautuivat riitoihin Kälviän uuden kirkkoherran kanssa.[3] Isänsä kuoleman jälkeen pojilla ei ollut enää oikeutta asua pappilassa, joten he asettuivat perimälleen Penttilän tilalle, joka oli ollut autiona koko sodan ajan. Penttilästä käytiin kauppaa Tukholmaan, minkä lisäksi tila toimi kestikievarina. Yhteydet Tukholmaan pitivät myös Erikinpoikia mukana maailman tapahtumista.[1]

Oikeudenkäynti ja maastakarkoitusMuokkaa

Erikinpoikia vastaan tehtiin valitus vuonna 1724 ja heitä vastaanaloitettiin oikeudenkäynti kirkon järjestyksen ja opin halveksemisesta, mikä johti lopulta heidän ja kannattajien maastakarkoitukseen. Erikinpojat myivät omaisuutensa ja lähtivät ensin syksyllä 1733 Tukholmaan. Pääkaupungin radikaalien parissa he nousivat nopeasti keskeiseen asemaan ja saivat uusia kannattajia.[3][2]

EuroopanmatkaMuokkaa

Erikinpoikien useita kymmeniä jäseniä käsittänyt kannattajajoukko lähti kesällä 1734 purjehtimaan kohti Tanskaa ja sieltä Amsterdamiin. Joukossa oli myös Tukholman suomalaisen seurakunnan entinen kappalainen Johan Kranck, joka oli edellisenä talvena eronnut virastaan. Erikinpoikien etsimää uutta asuinsijaa ei kuitenkaan löytynyt, mikä johtui mm. siitä, etteivät he suostuneet vannomaan uskollisuudenvalaa.[3][2]

SkevikiläisyysMuokkaa

Erikinpojat palasivat vuonna 1745 takaisin Ruotsiin, missä heidän sallittiin asettua Tukholman saaristoon. Saaristossa he asettuivat Värmdöhön Skevikin taloon, minkä vuoksi Erikinpoikien liikettä on kutsuttu myös skevikiläisiksi. Vähitellen Erikinpoikien seurakunta kuitenkin kuihtui, sillä uusia jäseniä ei enää tullut.[3][2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Kakkuri, Teemu: Suomalainen herätys. Herätyskristillisyyden historia nälkävuosista Nokia-missioon. Helsinki: Kirjapaja, 2014. ISBN 978-952-288-134-2.
  • Mäkinen Anssi, Murtorinne Eino & Hanka Heikki: Kristinuskon historia 2000. Kristinusko Suomessa. Espoo: Weilin Göös, 2000. ISBN 951-35-6550-5.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Kakkuri 2014, s. 79
  2. a b c d Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 2, p. 1032
  3. a b c d Mäkinen ja muut 2000, s. 82
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.