Jaakko Parkkali

suomalainen tubettaja

Jaakko Juhani Parkkali (s. 25. tammikuuta 1996 Lahti[1]) on suomalainen tubettaja. Hän tuli alkujaan tunnetuksi Arttu Lindemanin kaverina tämän videoissa. Parkkali itse aloitti YouTube-aktiivisuutensa vuoden 2015 heinäkuussa ja saavutti suuren suosion melko lyhyessä ajassa. Hän tekee lifestyle-aiheisia videoita.[2]

Jaakko Parkkali
Parkkali Hennan rautatieaseman avajaisissa joulukuussa 2017.
Parkkali Hennan rautatieaseman avajaisissa joulukuussa 2017.
Henkilötiedot
Syntynyt25. tammikuuta 1996 (ikä 28)
Lahti, Suomi
Kansalaisuus Suomi
Ammatti merkonomi, tubettaja
Vanhemmat Satu Parkkali
Muut tiedot
Lempinimet Jake, rymy parkkali
Aktiivisena 2015–
Koulutusliiketalouden perustutkinto
Tyyli lifestyle

Parkkali valittiin Suomen tähtilupaukseksi ja yleisön suosikiksi vuoden 2016 Tubecon Awardseissa.[3] Vuoden 2016 Blog Awards -tapahtumassa hän voitti yleisön suosikki sekä Youtuben vuoden tulokas -palkinnot. Hän osallistui myös Temptation Island Suomi -tosi-tv-sarjan toiseen tuotantokauteen sinkkuna.[4][5] Hän lähti kuudentena ohjelmasta. Parkkali on mukana Arttu Lindemanin kiertueilla ja muutenkin osana Lindemanin musiikkiuraa. Lisäksi hän on yksi Splay Suomen tubettajista.[6]

Parkkali valmistui vuonna 2016 merkonomiksi Kiipulan ammattiopistosta.

Parkkali oli mukana Maalla, merellä ja lautasella -ohjelmassa vastakilpailijanaan Arttu Lindeman.[7]

TV-ohjelmat muokkaa

Ohjelma Vuosi
Temptation Island 2016
Posse 2016–2020
Punk’d Suomi 2017
Grillit huurussa
Kaikki vastaan 1 2017–2018
Fort Boyard Suomi 2018
Suomen huutokauppakeisari
Supisuomalaiset
Kymppitonni
Neljän tähden illallinen 2019
Telia Esports Series
Farmi Suomi 2020
Maalla, merellä ja lautasella
Laulu rakkaudelle 2021
Melkein Mensa
Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset
Olen Julkkis... Päästäkää Minut Pois! 2022
Suorinta reittiä
Ota rahat ja juokse 2023
Masked Singer Suomi 2023

Lisäksi Parkkali on näytellyt pieniä televisio- ja elokuvarooleja muun muassa Perhereissussa ja draamasarja HasBeenissa sekä vieraillut useissa keskusteluohjelmissa.

YouTube-ura muokkaa

Jaakko Parkkali liittyi YouTubeen 26. kesäkuuta vuonna 2015. Huhtikuussa 2023 hänellä oli yli 252 000 tilaajaa.[8]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa