Jane X. Luu

(Ohjattu sivulta J. X. Luu)

Jane X. Luu (s. heinäkuu 1963 Etelä-Vietnam) on vietnamilais-amerikkalainen tähtitieteilijä. Hän tutki Kuiperin vyöhykettä David C. Jewittin kanssa ja kuvasi sen kappaleita. Hänet palkittiin Kavli-palkinolla David C. Jewittin ja Michael E. Brownin kanssa vuonna 2012.[2] Hän sai samana vuonna Jewittin kanssa myös Shaw-palkinnon.[3]

Jane X. Luu
Jane Luu
Jane Luu
Henkilötiedot
Syntynytheinäkuu 1963
Etelä-Vietnam
Koulutus ja ura
Väitöstyön ohjaaja David C. Jewitt
Tutkimusalue tähtitiede ja planeettatiede
Palkinnot
  • Annie Jump Cannon palkinto (1991)[1]
  • Kavli palkinto (2012)[2]
  • Shaw palkinnon (2012)[3]

Lapsuus ja muutto Yhdysvaltoihin muokkaa

Jane Luu syntyi Etelä-Vietnamissa vuoden 1963 heinäkuussa. Hän oli toinen lapsi perheessä jossa oli hänen lisäkseen isosisko ja kaksi nuorempaa veljeä. Hänen vanhempansa olivat muuttaneet Etelä-Vietnamiin maan pohjoisosasta vuonna 1955. Luun isä opetti hänelle ranskaa. Vuonna 1975 Etelä-Vietnamin hallitus romahti, ja Luun perhe muutti Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa perhe muutti vaihtelevien majoituspaikkojen jälkeen Paducahiin, Kentuckyyn, jossa he asuivat vuoden. Sen jälkeen perhe muutti Kalifornian Venturaan, jossa Janen isä toimi kirjanpitäjänä.[4]

Opiskelu ja tutkimus muokkaa

Jane Luu meni lukion (high school) jälkeen Stanfordin yliopistoon, jossa suoritti fysiikan kandidaatin tutkinnon (BA) vuonna 1984. Sen jälkeen hän oli töissä Jet Propulsion Laboratoryssä, joka johdatti hänet planeettatieteen pariin. Vuoden 1986 kesällä hän oli ylempään tutkintoon tähtäävässä koulutuksessa (graduate studies) Nepalissa Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) planeettatieteellisen laitoksen tutkimuksissa. Hän tapasi siellä David Jewittin, joka toimi hänen ohjaajanaan.[4]

Vuosina 1986–1990 Luulla oli huoletonta aikaa koulutuksessa, kun hän pystyi tutkimaan kaikkea, mikä häntä kiinnosti vailla suurempia velvollisuuksia. Hän teki yhteistyötä Jewittin kanssa monissa projekteissa, joissa tutkittiin aurinkokunnan komeettoja, asteroideja, sekä pikkuplaneettoja. Vuonna 1987 Luu ja Jewitt aloittivat tutkimuksen, jossa tutkittiin, ovatko aurinkokunnan uloimmat osat niin tyhjiä kuin ne näyttivät olevan. Työhön kului 20 vuotta. Jewitt lopetti MIT:ssä vuonna 1988 ja siirtyi Havaijin yliopistoon, jonne myös Jane Luu muutti, sillä hän halusi työskennellä Jewittin kanssa. Hän ei kuitenkaan lopettanut MIT:ssä jossa suoritti tohtorintutkinnon (Ph.D.) vuonna 1990. Syksyllä 1990 hän jätti Havaijin ja siirtyi jatko-opiskelemaan Harvard-Smithsonian Astrofysiikan keskukseen Cambridgeen Massachusettsiin.

Jane Luu löysi Jewittin kanssa 30. elokuuta 1992 Havaijin yliopiston 2,2-metrisellä kaukoputkella Mauna Keassa kohteen 1992 QB1. Se sai myöhemmin nimekseen 15760 Albion. Se oli ensimmäinen Pluton jälkeen löydetty Kuiperin vyöhykkeen transneptuninen kohde. Syksyllä 1994 Jane Luusta tuli Harvardin yliopiston tähtitieteen osaston professori.[4][5]

Henkilökohtainen elämä muokkaa

Jane Luu on naimisissa Leidenin yliopistossa tapaamansa Ronnie Hoogerwerfin kanssa. Pariskunnalla on tytär Eliot.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Annie Jump Cannon Award in Astronomy American Astronomical Society. Viitattu 9.3.2019 (englanniksi).
  2. a b 2012 Kavli Prize Laureates In Astrophysics The Kavli Foundation. 31.5.12. Viitattu 9.3.2019 (englanniksi).
  3. a b The Shaw Prize in Astronomy 2012 The Shaw Prize Foundation. 29.5.2012. Arkistoitu 20.10.2017. Viitattu 9.3.2019 (englanniksi).
  4. a b c d Autobiography of Jane Luu The Shaw Prize Foundation. 17.9.2012. Arkistoitu 2.3.2019. Viitattu 9.3.2019 (englanniksi).
  5. 15760 Albion (1992 QB1) JPL Small-Body Database Browser. NASA. Viitattu 25.4.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa