Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2006

Vuoden 2006 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut olivat 70. maailmanmestaruuskilpailut ja ne pelattiin 5.21. toukokuuta Riiassa, Latviassa. Kisoja hallinnoi Kansainvälinen jääkiekkoliitto, IIHF. Turnauksen voitti Ruotsi, joka voitti loppuottelussa Tšekin numeroin 4–0. Pronssia sai Suomi, joka kaatoi pronssiottelussa Kanadan numeroin 5–0. Kyseessä on ainoa kerta, kun Tšekki on hävinnyt jääkiekon MM-loppuottelun. Ruotsi teki historiaa olemalla ensimmäinen maa, joka on samana vuonna voittanut sekä olympia- että MM-kultaa vuoden 1972 jälkeen, kun olympiavuosina ryhdyttiin järjestämään erillisiä MM-kisoja. Sekä olympia- että MM-joukkueissa pelasivat nämä kahdeksan pelaajaa: Stefan Liv, Mika Hannula, Jörgen Jönsson, Kenny Jönsson, Niklas Kronwall, Henrik Zetterberg, Mikael Samuelsson ja Ronnie Sundin. 1. divisioonaan putosivat Kazakstan ja Slovenia. Turnauksen ottelut pelattiin kisoja varten kunnostetulla Skonto-areenalla (yleisökapasiteetti 6 500) ja vuonna 2006 valmistuneella Riika-areenalla (yleisökapasiteetti 10 500).

2006 IIHF World Championships Latvia
Joukkueet 16 (45)
Isäntämaa Latvia
Kaupungit Riika
Ajankohta 5. toukokuuta
21. toukokuuta 2006
Mitalistit
Kultaa Ruotsi
Hopeaa Tšekin lippu Tšekki
Pronssia Suomen lippu Suomi
Putoajat Kazakstan Kazakstan
Slovenia Slovenia
Ottelut 56
Yleisö 324 794 (5 800 ottelua kohti)
Maalintekijä Sidney Crosby Kanada,
8 maalia
Paras pelaaja Niklas Kronwall Ruotsi
← 2005 2007 →

Suomi - Latvia ottelussa Jarkko ja Tuomo Ruutu tekivät Suomen MM-historiaa pelaamalla ensimmäisinä veljeksinä samassa maajoukkueketjussa, Mikko Koivun laitureina. Yhteisesiintyminen jäi lyhyeksi kun Tuomo Ruutu sai pelirangaistuksen ryntäyksestä ajassa 6:57, ja Jarkko 10 minuutin käytösrangaistuksen 14:33.

Ottelupaikat

muokkaa
Riika Riika
Riika-areena
Kapasiteetti: 10,500
Skonto-areena
Kapasiteetti: 6,500
 

Joukkueet

muokkaa

Turnauksen lohkot määräytyivät arvonnan perusteella. [1]

Alkusarja

muokkaa

A-lohko

muokkaa
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Suomi 3 2 1 0 13 6 7 5
  Tšekki 3 1 2 0 9 8 1 4
  Latvia 3 1 1 1 6 7 -1 3
  Slovenia 3 0 0 3 8 15 -7 0

B-lohko

muokkaa
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Ruotsi 3 2 1 0 12 6 6 5
  Sveitsi 3 2 1 0 9 6 3 5
  Ukraina 3 1 0 2 7 8 -1 2
  Italia 3 0 0 3 3 11 -8 0


C-lohko

muokkaa
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Venäjä 3 3 0 0 17 6 11 6
  Valko-Venäjä 3 2 0 1 11 5 6 4
  Slovakia 3 1 0 2 10 6 4 2
  Kazakstan 3 0 0 3 2 23 -21 0

D-lohko

muokkaa
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Kanada 3 3 0 0 14 5 9 6
  Yhdysvallat 3 2 0 1 7 3 4 4
  Norja 3 1 0 2 8 13 -5 2
  Tanska 3 0 0 3 6 14 -8 0

Välisarja

muokkaa

E-lohko

muokkaa
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Kanada 5 4 0 1 28 10 18 8
  Suomi 5 3 1 1 17 7 10 7
  Yhdysvallat 5 3 0 2 11 10 1 6
  Tšekki 5 2 2 1 14 12 2 6
  Latvia 5 1 1 3 7 23 -16 3
  Norja 5 0 0 5 5 20 -15 0

F-lohko

muokkaa
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Venäjä 5 4 1 0 22 11 11 9
  Ruotsi 5 2 2 1 17 15 2 6
  Valko-Venäjä 5 3 0 2 16 10 6 6
  Slovakia 5 2 1 2 19 10 9 5
  Sveitsi 5 1 2 2 12 15 -3 4
  Ukraina 5 0 0 5 4 29 -25 0

G-lohko (putoamissarja)

muokkaa
Joukkue O V T H TM PM ME P
  Tanska 3 2 1 0 11 5 6 5
  Italia 3 1 1 1 6 10 -4 3
  Kazakstan 3 1 0 2 9 6 3 2
  Slovenia 3 0 2 1 6 11 -5 2

Pudotuspelit

muokkaa
 
PuolivälierätVälierätLoppuottelu
 
          
 
18. toukokuuta 2006
 
 
  Venäjä3
 
20. toukokuuta 2006
 
  Tšekki4
 
  Tšekki3
 
18. toukokuuta 2006
 
  Suomi1
 
  Suomi3
 
21. toukokuuta 2006
 
  Valko-Venäjä0
 
  Tšekki0
 
17. toukokuuta 2006
 
  Ruotsi4
 
  Kanada4
 
20. toukokuuta 2006
 
  Slovakia1
 
  Kanada4
 
17. toukokuuta 2006
 
  Ruotsi5Pronssiottelu
 
  Ruotsi6
 
21. toukokuuta 2006
 
  Yhdysvallat0
 
  Suomi5
 
 
  Kanada0
 

Puolivälierät

muokkaa

Välierät

muokkaa

Pronssiottelu

muokkaa

Loppuottelu

muokkaa

Lopputulokset

muokkaa

  &   1. divisioona

Sija Joukkue
17.   Saksa
18.   Itävalta
19.   Liettua
20.   Ranska
21.   Puola
22.   Japani
23.   Unkari
24.   Viro
25.   Alankomaat
26.   Britannia
27.   Kroatia
28.   Israel

  3. divisioona

Sija Joukkue
41.   Islanti
42.   Turkki
43.   Armenia
44.   Irlanti
45.   Luxemburg
[3]

Palkinnot

muokkaa

IIHF:n valitsemat turnauksen parhaat pelaajat

muokkaa

[4]

Median valitsema tähtijoukkue

muokkaa

[5]

Tilastot

muokkaa

Turnauksen pistepörssi

muokkaa
Pelaaja O M S P +/- RM PP
  Sidney Crosby 9 8 8 16 +7 10 H
  Patrice Bergeron 9 6 8 14 +5 2 H
  Petteri Nummelin 9 3 11 14 -1 2 P
  Niklas Kronwall 8 2 8 10 +3 10 P
  Aleksandr Ovetškin 7 6 3 9 +6 6 H
  Mih’ail Hrabouski 7 5 4 9 +2 2 H
  Andreas Karlsson 9 5 4 9 0 6 H
  Mikael Samuelsson 8 4 5 9 +7 4 H
  Anže Kopitar 6 3 6 9 -2 2 H
  Jevgeni Malkin 7 3 6 9 +7 6 H
  David Výborný 9 3 6 9 0 2 H
  Andrei Skabelka 7 2 7 9 +2 8 H
  Michael Nylander 6 1 8 9 +5 4 H
  Sergei Zadelenov 7 4 4 8 +2 6 H
  Brad Boyes 9 4 4 8 +6 4 H
  Martin Erat 9 3 5 8 +1 6 H
  Jussi Jokinen 9 2 6 8 +2 2 H

O = Ottelut; M = Maalit; S = Syötöt; P = Pisteet; RM = Rangaistusminuutit; PP = Pelipaikka

[6]

Maalivahtien torjuntatilastot

muokkaa

Maalivahdit, jotka ovat pelanneet 40% joukkueensa peleistä.

Pelaaja M L PM PMK %
  Fredrik Norrena 325:43 122 6 1,11 95,08
  Andrei Mezin 417:01 239 14 2,01 94,14
  Karol Križan 379:41 142 12 1,90 91,55
  Sergei Zvyagin 278:32 105 9 1,94 91,43
  Marc Denis 262:41 123 11 2,51 91,06
  Johan Holmqvist 420:00 153 14 2,00 90,85
  Craig Anderson 280:00 119 11 2,36 90,76
  Mathias Gundersen 267:05 148 14 3,15 90,54
  Peter Hirsch 359:03 188 18 3,01 90,43
  Jason Muzzatti 304:02 176 18 3,55 89,77
  Milan Hnilička 547:58 225 24 2,63 89,33
  Alex Auld 273:42 121 13 2,85 89,26

M = Minuutit; L = Laukaukset; PM = Päästetyt maalit; PMK = Päästettyjen maalien keskiarvo; % = Torjuntaprosentti

[7]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa