Izabella Scorupco

puolalais-ruotsalainen näyttelijä

Izabella Dorota Scorupco (s. 4. kesäkuuta 1970 Białystok, Puola) on Ruotsin puolalainen näyttelijä, jonka tunnetuin rooli on Bond-tyttö Natalya Simonova elokuvassa 007 ja kultainen silmä. Hän on ensimmäinen puolalaissyntyinen Bond-tytön esittäjä.

Izabella Scorupco
Izabella Scorupco 2013 (cropped).jpg
Henkilötiedot
Syntynyt4. kesäkuuta 1970 (ikä 50)
Białystok, Puola
Näyttelijä
Merkittävät roolit 007 ja kultainen silmä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Varhainen elämäMuokkaa

Scorupco muutti Ruotsin Bredängiin vuonna 1978 ollessaan kahdeksanvuotias. Hän oppi äidinkielensä puolan lisäksi englannin ja ruotsin kielen.

UraMuokkaa

Scorupco opiskeli Ruotsissa teatteritaidetta ja musiikkia. Vuonna 1988 elokuvaohjaaja Staffan Hildebrand pestasi Scorupcon pääosaan elokuvaansa Ingen kan älska som vi, joka käynnisti hänen näyttelijäuransa. Näyttelemisen lisäksi hän on työskennellyt mallina ja esiintynyt muuan muassa Voguen kannessa.

1990-luvun alussa Scorupco julkaisi yhden pop-albumin, joka myi kultaa Ruotsissa.

YksityiselämäMuokkaa

Scorupco asuu perheineen Los Angelesissa Yhdysvalloissa.[1]

FilmografiaMuokkaa

Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
1995 Ihmeelliset kyyneleet (Petri tårar) Marcellini/Carla
007 ja kultainen silmä Natalya Simonova
2000 Sukeltaja (Dykaren) Irena
Vertical Limit Monique Aubertine
2002 Tulen valtakunta Alex Jensen
2004 Manaaja: Alku tohtori Sarah Novack
2007 Aurinkomyrsky Rebecka Martinsson
Televisio
2005 Alias Sabina

[2]

LähteetMuokkaa

  1. Bond-tytön rooli teki 90-luvulla ruotsalaisesta Izabella Scorupcosta tähden – paljastaa nyt, miksi hän katosi valkokankaalta Ilta-Sanomat. 28.12.2020. Helsinki: Sanoma Media Finland. Viitattu 28.12.2020.
  2. Izabella Scorupco Svensk Filmdatabasissa (englanniksi, ruotsiksi). (Elokuvat). Viitattu 19.1.2021.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.