Isto

miehen etunimi

Isto on suomalaisen miehen nimi. Se on syntynyt kansanomaisena lyhentymänä heprealaisperäisestä nimestä Israel, joka on esiintynyt myös muodossa Istrael ja merkitsee "Jumala taistelee".[1] Raamatussa nimi Israel esiintyy sekä patriarkka Jaakobin että kansan ja sen perustaman valtion nimenä. Toisen selityksen mukaan nimi on peräisin varjagien sankarin nimestä Istr tai Istrur, joka on Suomessakin tunnettu kansanomaisesti nimellä Istara, Isteri tai Istero.[1]

Isto
Nimipäivä  
– suomenkielinen 9. syyskuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 4. tammikuuta,
3. syyskuuta
Muunnelmia Istrael
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä heprealainen Israel tai varjagien Istr

Iston nimipäivä on 9. syyskuuta. Digi- ja väestötietoviraston mukaan Isto-nimen on vuoden 2019 loppuun mennessä saanut lähes 1 200 suomalaista.[2]

Tunnettuja Istoja muokkaa

Isto sukunimenä muokkaa

Isto on myös seuraavien henkilöiden sukunimi:

Lähteet muokkaa

  1. a b Kustaa Vilkuna: Suuri nimipäiväkalenteri, s. 242. Otava, 1969.
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 10.12.2020.