Avaa päävalikko

Israel yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija    Gold medal blank.svg       Silver medal blank.svg       Bronze medal blank.svg    Yhteensä
76. 0 2 1 3

Israel on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Se oli mukana myös erillisessä miesten 50 kilometrin kävelyn MM-kilpailussa Malmössä 1976 sekä naisten 3 000 metrin juoksun MM-kilpailussa Sittardissa 1980. Se on saanut MM-kilpailuissa yhteensä kolme mitalia. Venäjältä muuttanut seiväshyppääjä Aleksandr Averbuh saavutti pronssia Sevillassa 1999 ja hopeaa Edmontonissa 2001 sekä sijoittui seitsemänneksi Osakassa 2007. Ukrainalaissyntyinen kolmiloikkaaja Hanna Knjazeva-Minenko sijoittui kuudenneksi Moskovassa 2013, hopealle Pekingissä 2015 ja neljänneksi Lontoossa 2017. Heidän lisäkseen israelilaisurheilijoista on MM-pisteille yltänyt vain korkeushyppääjä Konstantin Matusevich, joka sijoittui seitsemänneksi Ateenassa 1997.

Sisällysluettelo

Israelin MM-mitalit kisoittainMuokkaa

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1976–1997 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -
1999 Sevilla 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 34.
2001 Edmonton 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 30.
2003 Pariisi 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -
2005 Helsinki 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -
2007 Osaka 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -
2009 Berliini 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -
2011 Daegu 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -
2013 Moskova 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -
2015 Peking 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 25.
2017 Lontoo 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 -
Yhteensä 0 1 1 0 1 0 0 2 1 3 76.

Israelin MM-mitalit lajeittainMuokkaa

MiehetMuokkaa

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
Seiväshyppy 0 1 1 2

NaisetMuokkaa

Laji Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
Kolmiloikka 0 1 0 1

Israelin MM-mitaliurheilijatMuokkaa

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Aleksandr Averbuh 0 1 1 2 1999–2001
Hanna Knjazeva-Minenko 0 1 0 1 2015

LähteetMuokkaa