Irlantilainen keittiö

ruokakulttuuri

Irlantilainen keittiö on tunnettu etenkin perunan tärkeästä asemasta. Irlantilaisen perheen ruokavalio koostui 1600-luvulta lähtien etupäässä perunasta ja maidosta: 1800-luvulla Irlannissa syötiin perunaa jopa 3 kilogrammaa henkeä kohti päivässä. Ennen perunan maahantuloa vuoden 1585 tienoilla Irlannin karu maaperä tuotti ruokaa vain pienehkölle väestölle, mutta saaren maaperään sopineen vaatimattoman ja satoisan perunan ansiosta saaren väkiluku kaksinkertaistui vuosien 1780–1840 välillä. Vuoden 1845 perunaruton ja sitä seuranneen nälänhädän seurauksena maan väkiluku putosi melkein puoleen.[1]

Irish stew -muhennosta

Peruna on säilyttänyt asemansa irlantilaisten perusruokansa nykyaikaan saakka. Irlannissa perunat on tapana keittää kuorineen, ja suosituimpia ovat punertavat, jauhoiset lajikkeet. Tunnetuimpia irlantilaisia perunaruokia on raaoista perunoista valmistettu boxty, joka voidaan valmistaa leipänä, pannukakkuina tai vanukkaana.[1]

Ennen perunaa oli kaura saaren ruokavalion perusta. Perunan lisäksi Irlannissa on syöty perinteisesti kinkkua, kalaa ja munia sekä ennen 1600-luvun puoliväliä myös juustoa.[1] Juustonvalmistus on nykyisin taas elpymässä. Suurin osa irlantilaisista juustoista valmistetaan lehmänmaidosta.[2] Sika on Irlannin vanhin kotieläin, ja maassa tunnetaan useita sianliharuokia, kuten erilaisia makkaroita sekä Dublin Coddle, joka valmistetaan pekonista, makkaroista, keitetyistä perunoista, sipuleista ja omenista. Myös karitsanliha on maassa nykyisin suosittua, ja maan kansallisruokana pidetään lampaanlihasta tehtyä Irish stew -muhennosta.[3] Myös kala ja simpukat ovat tärkeä osa irlantilaista keittiötä etenkin saaren rannikkoalueilla.[4]

Irlantilaiset kuuluvat Euroopan suurimpiin oluenjuojiin asukasta kohti. Irlantilaisista juomista tunnetuimpia ovat musta olut Guinness ja irlantilainen viski, johon pohjautuvat muun muassa Irish coffee ja Irish cream -kermaliköörit, kuten Bailey's Original Irish Cream Liqueur.[5]

Tunnetuimpia irlantilaisia leivonnaisia ovat irlantilainen soodaleipä soda bread sekä hedelmäinen murukakku gurr cake. Irlantilaiset ateriat päättyvät yleensä jälkiruokaan, johon käytetään usein maitoa, hunajaa, omenaa, metsämarjoja, pähkinöitä ja kermaa. Etenkin erilaiset vanukkaat ovat suosittuja jälkiruokia.[6]

Barm brack -kakkuja, jotka kuuluvat irlantilaiseen pyhäinpäiväperinteeseen.

Irlantilaiseen pyhäinpäivän perinteeseen kuuluvat perunaomenakakkuset, boxty-pannukakut, vanukkaat, colcannon-sose, barm brack -hedelmäkakku ja mustikkapiiras. Ruokaan piilotetaan usein vihkisormus, jonka löytäjän uskotaan pääsevän seuraavana vuonna naimisiin. Lihaa ei pyhäinpäivänä nautita.[7]

Lähteet muokkaa

  • Moore, Honor: Culinaria Makujen Eurooppa. Dominé, André & Römer, Joachim & Ditter, Michael (päätoimittajat). Könemann, 2001 (alkuteos 1999). ISBN 3-8290-5810-1.

Viitteet muokkaa

  1. a b c Moore 2001, s. 55–57.
  2. Moore 2001, s. 70–71.
  3. Moore 2001, s. 58–59.
  4. Moore 2001, s. 60.
  5. Moore 2001, s. 64–69.
  6. Moore 2001, s. 72–73.
  7. Moore 2001, s. 62.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.