Irja Salla
Taju Birgitta Tiara Sallinen, tunnettu paremmin kirjailijanimellään Irja Salla, (5. tammikuuta 1912 Sortavala – 27. syyskuuta 1966 Sipoo) oli suomalainen kirjailija. Hän oli sotavuosina suosittu, mutta jäi sitten unohduksiin.
| Irja Salla | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Taju Birgitta Tiara Sallinen |
| Syntynyt | 5. tammikuuta 1912 Sortavala |
| Kuollut | 27. syyskuuta 1966 (54 vuotta) Sipoo |
| Kirjailija | |
| Salanimi | Irja Salla |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämäkerta muokkaa
Sallan vanhemmat olivat taidemaalarit Tyko Sallinen ja Helmi Vartiainen[1]. Taju oli äitinsä luona Sortavalassa ja Viipurissa, kun Tyko Sallinen asui Helsingissä ja ulkomailla. 1916 vanhemmat erosivat, ja 1917 Tyko Sallinen haki Tajun Viipurista luokseen Hyvinkäänkylään ateljeekoti Krapulaan, jonka pihalle hänen ja isänsä tuhkauurnat on haudattu.
Salla opiskeli Ateneumissa Taideteollisuusyhdistyksen Keskuskoulun Graafisessa osastossa vuosina 1929−1932 ja työskenteli tämän jälkeen jonkin aikaa mainospiirtäjänä. Hän avioitui 20-vuotiaana älykön ja filosofin Erkki Aleksanteri Rantalaisen (synt. 1908) kanssa, joka oli myös Sortavalasta kotoisin. Heille syntyi poika Mauno, joka kuitenkin kuoli jo muutaman kuukauden ikäisenä. Heidän liittonsa kariutui 1942, mutta he solmivat sen uudelleen toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1950 ja olivat loppujen lopuksi naimisissa Rantalaisen kuolemaan saakka.
Salla julkaisi esikoisteoksensa Kaksi tietä vuonna 1939 kirjailijanimellään. Erityisesti vuonna 1943 ilmestynyt romaani Unissakävijä, joka oli romaanitrilogian päätösosa, sai tunnustusta. Unissakävijän päähenkilö oli kirjailijan alter ego. Kirjasta otettiin useita uusintapainoksia, viimeinen vuonna 1988, ja se käännettiin myös ruotsiksi ja ranskaksi.[2]
Salla oli stipendiaattina Saksassa heinäkuusta 1943 tammikuuhun 1944. Samanaikaisesti hänen kanssaan Saksaan matkusti myös Helvi Hämäläinen, joka kuitenkin palasi miltei heti kotimaahan todettuaan Saksassa vallinneen todellisen tilanteen: sota oli pitkittyessään raaistunut. Juuri ennen Saksaan lähtöään Salla antoi haastattelun Hopeapeili-lehdelle, ja artikkelin kirjoittanut toimittaja totesi saaneensa vaikutelman, ettei kirjailija käsittänyt, "mihin maanpäälliseen helvettiin hän oli menossa". Saksassa viettämiensä kuukausien aikana Salla joutuikin kokemaan pommituksia ja elämään raunioituneissa kaupungeissa, ja hän oli useaan otteeseen välittömässä hengenvaarassa. Saksan kokemusten uskotaan edistäneen kirjailijan myöhempää henkistä luhistumista.[3]
Salla oli vuosina 1943−1945 naimisissa tulevan pilapiirtäjän Kari Suomalaisen kanssa, mutta liitto päättyi eroon. Suomalaisen mukaan kyseessä oli tyypillinen pikaisesti solmittu sota-ajan avioliitto, ja sen aikana puolisot näkivät toisiaan hyvin vähän. Suomalainen muisteli entistä vaimoaan vuosikymmeniä myöhemmin sanoen, ettei hän edes tuntenut "tuota hysteeristä naista".[4][5]
Sodan jälkeen Salla joutui Nikkilän mielisairaalaan, jossa hän vietti loppuelämänsä. Siellä hän myös kirjoitti viimeisen teoksensa Isä ja minä ja aloitti jälleen maalaamisen, jonka oli jättänyt kirjailijan uran auettua. Sallalta jäi jälkeen runsaasti mielisairaalassa kirjoitettuja, julkaisematta jääneitä kirjoituksia.[6]
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Ilkka Malmberg sanoo, että Salla kuvaa kirjassaan Isä ja minä lapsuuttaan sellaisena kuin olisi sen halunnut olevan eikä sellaisena kuin se oli, sillä Sallan kuvaus on ristiriidassa muualla kerrottujen tietojen kanssa.[7]
Sallalla oli kaksi sisarta, täyssisar Eva (alkuun Varpu eli Tirsu), jonka Sallinen antoi adoptioon sisarelleen Tanskaan. Eva kuoli yllättäen 39-vuotiaana Suomessa kadulla sydänkohtaukseen. Toinen sisar oli Sallisen toisesta avioliitosta, Tirsi, joka myöhemmin kääntyi mormoniksi asui elämänsä loppuun asti Helsingissä, kuoli 2003 pahanlaatuiseen aivokasvaimeen ja on haudattu Hyvinkäälle sukuhautaan.
Teokset muokkaa
- Kaksi tietä (romaani, 1939).
- Romaanitrilogia Liisa-Beatan tarina:
- Lisa-Beata (1940).
- Kohtalon päivä (1942).
- Unissakävijä (1943).
- Rakkautta raunioilla (matkapäiväkirja Saksan-matkalta, 1944).
- Hävityksen keskellä. Rakkautta raunioilla II (1947).
- Lisa-Beatan tarina -trilogia yhteisniteenä (1952).
- Isä ja minä, Muistelma Tyko Sallisesta (muistelma, 1957).
- Kootut teokset 1−5 (1967)
- Wien. Café Westbahnhof, teoksessa: Kadonnutta kahvilaa etsimässä, toim. Eero Balk ja Tapani Kärkkäinen. Helsinki: Otava 2000 ISBN 951-1-15972-0
Palkinnot muokkaa
- Valtion kirjallisuuspalkinto 1943
- Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinto 1945
Lähteet muokkaa
- Irja Salla Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Viitteet muokkaa
- ↑ Pekka Rönkkö: Rajoilla, s. 50. Minerva Kustannus, 2005. ISBN 952-5591-22-0.
- ↑ Tuula Karjalainen: Tyko Sallinen: suomalainen tarina, s. 220. Helsinki: Tammi, 2016.
- ↑ Karjalainen 2016, s. 222.
- ↑ Karjalainen 2016, s. 221.
- ↑ Kari Suomalainen: Ihmisen ääni, s. 218. Toimittanut Maarit Niiniluoto. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1977. ISBN 951-0-08312-7.
- ↑ Karjalainen 2016, s. 224.
- ↑ Ilkka Malmberg, Helmi vai sika Kuukausiliite 6/2012 s. 56–61