Ira Koivu
Ira Koivu (o.s. Huovinen, s. 1975 Rovaniemi) on suomalainen toimittaja, yrittäjä ja kolumnisti. Hän valmistui maisteriksi vuonna 2004 Helsingin yliopistosta pääaineenaan viestintä. Koivu suoritti myös kandidaatintutkinnon toisessa aineessa, kehitysmaatutkimuksessa vuonna 2002.lähde?

Ura
muokkaaToimittajanuransa Koivu aloitti Länsiväylä-lehdessä vuonna 1996. Hän on ollut toimittajana Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Trendi-lehdessä sekä toimituspäällikkönä Koti ja keittiö -lehdessä. Lisäksi hän on ollut vakituisena avustajana Tulva-lehdessä.lähde?
Vuosina 2010–2016 hän toimi Suomen kirjastoseuran viestintäpäällikkönä ja Kirjastolehden päätoimittajana. Vuonna 2016 Koivu irtisanoutui työstään Kirjastoseurassa toteuttaakseen pitkäaikaisen unelmansa omasta hevosesta ja yrityksestä. Suureen elämänmuutokseen liittyi myös elämäntapamuutos: Koivu jätti alkoholin kokonaan vuonna 2015 ja teki aiheesta kirjan Vapaa viinistä – miten elämä muuttuu, kun pistää korkin kiinni (Viisas elämä 2016).[1][2]
Koivu myi asuntonsa Espoossa ja muutti tyttärensä, hevosen ja kissan kanssa Hämeenlinnaan, jossa hän perusti viestintätoimisto Muna vai Kana Oy:n keväällä 2018.lähde? Vuoden 2018 alusta hän aloitti Hämeen Sanomien kolumnistina. Koivu oli mukana journalistien Faktana kiitos[3] -koulukiertueella 2018.
Vuonna 2020 Koivu rakensi Business Finlandin kehitysrahoituksella Soberisti-metodin. Se on matalan kynnyksen online-päihdehoitomenetelmä niille, jotka eivät koe perinteisiä menetelmiä omakseen. Vuonna 2023 Koivu perusti yhdessä muutaman enkelisijoittajan kanssa Soberisti Oy:n.[4] Vuonna 2024 Soberistin palvelu sai Valviran hyväksynnän.[5]
Maaliskuussa 2025 Koivu esiintyi yhdessä kollegansa Piia Koivumäen kanssa Neloskanavalla Leijonanluola-ohjelman 3. jaksossa, jossa he pitchasivat Soberistin palvelua leijonille.[6]
Koivu on ehdolla vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleissa Hämeenlinnan Vihreiden listoilla.[7]
Lähteet
muokkaa- ↑ Ira Koivu, Author at Viisas Elämä viisaselama.fi. Arkistoitu 21.10.2018. Viitattu 30.5.2018.
- ↑ Viinistä vapautunut journalisti.fi. Arkistoitu 21.10.2018. Viitattu 30.5.2018.
- ↑ Faktana, kiitos! Faktana, kiitos!. Arkistoitu 20.5.2018. Viitattu 30.5.2018. (englanniksi)
- ↑ Meistä soberisti.com. 14.1.2024. Viitattu 21.3.2025.
- ↑ SOTE-organisaatiorekisteri koodistopalvelu.kanta.fi. Viitattu 21.3.2025.
- ↑ Leijonan luola Suomi: 2. tuotantokausi tuotantokausi, 3. jakso: ”Miten tässä näin kävi?”. Ruutu.
- ↑ Aluevaalit 2025 Vihreät. Viitattu 21.3.2025.
Aiheesta muualla
muokkaa- Ira Koivun haastattelu Journalisti-lehdessä (Arkistoitu – Internet Archive)
- Ira Koivun haastattelu Kodin Kuvalehdessä
- Ira Koivun haastattelu Anna-lehdessä
- Ira Koivu Yle:n Aamutelevisiossa
- Ira Koivun haastattelu radio Classicissa
- Ira Koivun haastattelu Iltalehdessä
- Ira Koivun blogitekstejä aiheesta Vapaa viinistä
- Ira Koivun blogitekstejä aiheesta viestintä
- Syöpäjärjestöjen kampanjassa: Oma alkoholinkäyttö Mitä haluan sanoa alkoholinkäytön lopettamista harkitseville
- Ira Koivun haastattelu Iskelmässä
- Ira Koivun teksti Ehyt Ry:n sivulla: https://ehyt.fi/uutishuone/blogit/miten-elama-muuttuu-kun-pistaa-korkin-kiinni/
- Ira Koivu Raittiuden ystävien sivulla: http://raitis.fi/raittiudenystavat2/2016/12/05/toimittaja-vapautti-itsensa-viinista/