Invincible (Michael Jacksonin albumi)

Invincible on yhdysvaltalaisen laulajan Michael Jacksonin kymmenes ja viimeinen studioalbumi, joka julkaistiin 30. lokakuuta 2001. Albumi oli Jacksonin ensimmäinen uutta materiaalia sisältänyt julkaisu sitten vuoden 1997 remix-albumin Blood on the Dance Floor: HIStory in the Mix sekä Jacksonin ensimmäinen studioalbumi sitten vuoden 1995 levyn HIStory: Past, Present and Future, Book I. Invinciblen tuottamisesta ja kirjoittamisesta vastasivat muun muassa Rodney Jerkins, R. Kelly, Teddy Riley sekä Jackson itse. Albumin teemoina olivat Jacksonin aiemman tuotannon tapaan henkilökohtaiset kokemukset, romantiikka ja vainoharhaisuus. Albumi sai hyvän vastaanoton kriitikoilta.

Invincible
Michael Jackson
Studioalbumin Invincible kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  lokakuu 1997syyskuu 2001
 Julkaistu 30. lokakuuta 2001
 Tuottaja(t) Michael Jackson
 Tyylilaji R&B, tanssipop, hip hop, elektroninen musiikki, adult contemporary music, urban, neo soul, synthpop
 Kesto 77.07
 Levy-yhtiö Epic Records
Muut kannet


Albumin sininen, punainen, vihreä ja oranssi kansi.
Michael Jacksonin muut studioalbumit
HIStory: Past, Present and Future, Book I
1995
Invincible
2001
Love Songs
2002
Singlet albumilta Invincible
  1. Speechless (promo)”
    Julkaistu: 21. kesäkuuta 2001
  2. You Rock My World
    Julkaistu: 22. elokuuta 2001
  3. Cry
    Julkaistu: 3. joulukuuta 2001
  4. Butterflies
    Julkaistu: 8. helmikuuta 2002

Invincibleltä julkaistiin neljä singleä: ”Speechless”, ”You Rock My World”, ”Cry” ja ”Butterflies”, joista ”Speechless” ja ”Butterflies” julkaistiin Yhdysvaltojen ulkopuolella sekä jätettiin ilman musiikkivideota. Ne saavuttivat paikan kymmenen parhaan joukossa Yhdysvaltain Billboard Hot 100 -listalla ja niittivät menestystä myös maailmanlaajuisesti. Kappale ”Cry” ei saavuttanut muiden singlejen menestystä. Sony Music Entertainment lopetti albumin promoamisen Jacksonin ja hänen levy-yhtiönsä Epic Recordsin välisten ristiriitojen vuoksi. Invincible keräsi Grammy-palkinnon ehdokkuuden parhaasta pop-laulusuorituksesta. Musiikkilehti Billboardin lukijat äänestivät Invinciblen vuosikymmenen parhaaksi albumiksi vuonna 2010.

Invincible oli kaupallinen menestys: se ensiesiintyi 11 valtion albumilistan ensimmäisellä sijalla, muun muassa Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Australiassa, Ranskassa ja Sveitsissä. Albumi oli kuuden muun valtion albumilistalla kymmenen parhaan joukossa. Invincible menestyi heikoimmin Meksikossa, jossa se saavutti 29. sijan. Albumi palasi listoille vuonna 2004 sekä uudelleen Jacksonin kuoleman vuoksi vuonna 2009. Vaikka Invincible on myynyt maailmanlaajuisesti yli 13 miljoonaa kappaletta, se on katsottu olleen Jacksonille kaupallinen epäonnistuminen verrattuna hänen aiempiin levyihinsä.[1]

Invinciblestä julkaistiin viisi eriväristä versiota: sininen, punainen, vihreä, oranssi ja hopeinen. Väriversioista vain hopeisen valmistusta ei ole lopetettu.

Taustaa

muokkaa

Jackson kirjoitti ahkerasti uutta materiaalia ollessaan yhtyeessä The Jackson 5. Hän alkoi vähitellen työskentelemään sooloartistina erilaisissa projekteissa, mikä johti lopulta itsenäisiin studioalbumeihin, joista merkittävimpinä pidetään vuoden 1979 Off the Wallia ja vuoden 1982 Thrilleriä. Maailman myydyin albumi sekä kaupallinen menestys Thriller varjosti usein Jacksonin muita projekteja sen suuren maineen ja saavutusten vuoksi. Jackson ei ollut ennen Invincibleä julkaissut uutta materiaalia sitten vuoden 1997 remix-levyn Blood on the Dance Floor: HIStory in the Mix eikä uutta studioalbumia sitten vuoden 1995 levyn HIStory: Past, Present and Future, Book I. Invinciblen on katsottu olleen käytännössä Jacksonin uran comeback eli paluu.[2]

Jackson aloitti uuden materiaalin nauhoittamisen lokakuussa 1997 ja lopetti kahdeksan viikkoa ennen albumin julkaisua elokuussa 2001, kun kappale ”You Are My Life” oli saatu valmiiksi. Jackson oli osoittanut kiinnostusta rap-artistiin ja halusi sellaisen ainakin yhdelle kappaleelle. Jackson oli huomauttanut, ettei halua tunnettua rap-artistia. Jacksonin tiedottaja ehdotti hänelle New Jerseystä kotoisin olevaa artistia ”Fats”. Kun Jackson kuuli kappaleen valmiin tuotoksen, hän päätti nauhoittaa Fatsin kanssa myös toisen kappaleen albumille. Rodney Jerkins on todennut Jacksonin hakeneen erilaista musiikillista tyylisuuntaa hänen aikaisempiin tuotoksiinsa verrattuna.[3]

Jackson on listattu kirjoittajaksi ja tuottajaksi suurimmassa osassa Invinciblen kappaleista. Kappaleiden tuottajina mainitaan tekijätiedoissa Jacksonin lisäksi Rodney Jerkins, Teddy Riley, Andreao ”Fanatic” Heard, Kenneth ”Babyface” Edmonds, R. Kelly ja Dr. Freeze. Lisäksi sanoittajina mainitaan R. Kelly, Fred Jerkins III, LaShawn Daniels, Nora Payne ja Robert Smith. Invincible oli Jacksonin ja Rileyn kolmas peräkkäinen yhdessä työstämä studioalbumi. Se jäi Jacksonin uran kymmenenneksi sekä hänen elinaikansa viimeiseksi studioalbumiksi. Invinciblen tekemisen on kerrottu kustantaneen 30 miljoonaa dollaria.[4]

Jackson omisti albumin 15-vuotiaalle afronorjalaiselle pojalle Benjamin ”Benny” Hermansenille, joka joutui uusnatsien puukottamaksi ja tappamaksi Norjan pääkaupungissa Oslossa tammikuussa 2001. Syynä kunnianosoitukseen oli osittain se, että Jacksonin nuori oslolainen ystävä Omer Bhatti oli myös Hermansenin ystävä. Invinciblen omistuskirjoituksessa lukee:

»Michael Jackson antaa ’erityiskiitokset’: Tämä albumi on omistettu Benjamin ’Benny’ Hermansenille. Jatkakaamme muistaa olla tuomitsemasta ihmistä hänen ihonvärin takia, vaan hänen sisäisen luonteensa. Benjamin... me rakastamme sinua... lepää rauhassa.»
(Michael Jackson)

Invincible on omistettu Hermansenin lisäksi Jacksonin isoäidille Nicholette Sottilelle sekä Jacksonin vanhemmille Joseph Jacksonille ja Katherine Jacksonille.[5]

Rakenne ja tyyli

muokkaa

Invinciblen tyylilajeja ovat R&B, hip hop, tanssipop, adult contemporary music ja urban. Jackson on kirjoittanut albumin 16 kappaleesta 14. Albumin pituus on 77 minuuttia ja seitsemän sekuntia. Kappaleiden sanoitukset käsittelevät Jacksonin henkilökohtaisia kokemuksia, jotka koostuvat romantiikasta, vainoharhaisuudesta, yksityisyyden loukkaamisesta sekä uhkaavista tilanteista. Invinciblen on todettu olevan sekoitus aggressiivisia kappaleita ja balladeita. Albumin avauskappale on ”Unbreakable”, jonka ensimmäisen säkeistön viimeisellä rivillä lauletaan: ”With all that I've been through/I'm still around”.

Jackson kertoi VIBE-lehden haastattelussa vuonna 2002 inspiraatiosta kappaleen ”Speechless” kirjoittamiseen:

»Sinä tulet yllättymään. Olin näiden lapsien kanssa Saksassa ja meillä oli iso vesi-ilmapallotaistelu – olen vakavissani – ja olin niin onnellinen taistelun jälkeen, että juoksin heidän talonsa yläkertaan ja kirjoitin ”Speechlessin”. Hauskuus inspiroi minua. Inhoan sanoa noin, koska se on romanttinen laulu. Mutta se oli taistelu mikä teki sen. Olin onnellinen ja kirjoitin sen kokonaisuudessa siellä. Tunsin, että se olisi tarpeeksi hyvä albumille. Autuus tulee ulos taiasta, ihmeistä ja luovuudesta.»
(Michael Jackson)

Kappaleessa ”Privacy” heijastuvat Jacksonin omat henkilökohtaiset kokemukset, median hyökkäykset ja sensaatiolehtien epätarkkuudet. ”The Lost Children” on kappale vaarassa olevista lapsista. Kappaleessa ”Whatever Happens” Jackson laulaa kolmannessa persoonassa. Sen sanoituksessa, jota on kuvailtu ”rosoiseksi intensiteetiksi”, puhutaan kahdesta nimeämättömään ja uhkaavaan tilanteeseen osallistuneesta ihmisestä. Albumilla on neljä balladia: ”You Are My Life”, ”Butterflies”, ”Don’t Walk Away” ja ”Cry”. Kappale ”Cry” vastaa Jacksonin vuoden 1987 albumin Bad kappaletta ”Man in the Mirror” ja kertoo yhteisestä maailmanparantamisesta.

Kappaleiden ”Butterflies” ja ”Break of Dawn” sanoitusten on katsottu olevan ”häikäiseviä” sekä sellaisia, jotka saavat kuuntelijan ”huokumaan”. Kappaleessa ”Threatened” nähtiin olevan tarinan siemen ja sen on katsottu olevan eräänlainen ”Thrillerin” serkku. Kappale ”You Are My Life” kertoo rakkaudesta, ja Jackson laulaa siinä: ”You are the sun, you make me shine, or more like the stars that twinkle at night”.

Sonyn ja Jacksonin riita

muokkaa

Invincible aiheutti suuria riitoja Jacksonin ja hänen levy-yhtiönsä Sony Music Entertainmentin välille. Jackson oli odottanut saavansa takaisin oikeudet edellisiin albumeihinsa 2000-luvun alussa, minkä myötä hän saisi niiden myynnistä kaikki tuotot itselleen. Sopimuksesta kävi kuitenkin ilmi, että Jackson saisi oikeudet vasta vuosien kuluttua. Hänelle selvisi pian, että häntä edustanut asianajaja toimi myös Sonyn edustajana, mikä synnytti eturistiriitoja.lähde? Jackson oli huolissaan siitä, että Sony oli painostanut häntä vuosien ajan myymään osuutensa yhtiöstä Sony/ATV Music Publishing.[6] Hän käytti syntyneitä yhteenottoja hyväkseen kyetäkseen sanoutumaan irti Sonyn kanssa solmitusta sopimuksesta.lähde? Jackson ilmoitti hieman ennen Invinciblen julkaisua Sony Music Entertainmentin johtajalle Tommy Mottolalle, että hän aikoi jättää yhtiön.lähde? Sony keskeytti ilmoituksen seurauksena kaikki Invincibleä koskeneet toimenpiteet.

Jackson protestoi yhdessä kannattajiensa kanssa Sonya heinäkuussa 2002, kun hän ajoi kaksikerroksisella linja-autolla yhtiön Lontoon konttorin edustalla ja heilutti kylttiä, jossa luki: ”Sony kills music!” (suom. ”Sony tappaa musiikin!”). Jackson nimitti Mottolaa ”paholaiseksi” sekä ”rasistiksi” ja väitti, ettei tämä tukenut afroamerikkalaisia artisteja vaan käytti heitä hyväkseen.[6] Jackson syytti Mottolaa myös siitä, että tämä oli kutsunut kollegaansa Irv Gottia ”lihavaksi nekruksi”.[7] Sony kieltäytyi uusimasta Jacksonin kanssa tehtyä sopimusta ja väitti, että 25 miljoonan dollarin mainoskampanja epäonnistui Jacksonin kieltäydyttyä Yhdysvaltojen-kiertueesta.lähde? Jackson puhui heinäkuussa 2002 New Yorkin Harlemissa musiikkiteollisuuden korruptiosta sekä salaliitosta yhdessä muiden muusikoiden ja tuottajien kanssa ja sanoi:

»Olen kyllästynyt manipulointiin. Lehdistö on manipuloinut totuutta. He ovat valehtelijoita. Historiankirjat ovat valetta. Teidän täytyy tietää se. Teidän on tiedettävä, että kaikenlainen populaarimusiikki jazzista rockiin ja hip-hoppiin sekä tanssit jitterbugista charlestoniin ovat mustien. Mutta kirjakaupassa ei näy yhtäkään mustaa ihmistä kansikuvissa. Siellä näkee Elvis Presleyn ja Rolling Stonesin. Mutta missä ovat oikeat edelläkävijät?»
(Michael Jackson[8])

Jackson käytti esimerkkinä lauluntekijä Otis Blackwellia, joka kuoli rahattomana vaikka sävelsi muun muassa klassikkoteokset ”All Shook Up”, ”Great Balls of Fire” ja ”Don’t Be Cruel”:[8]

»Hänestä ei ole kirjoitettu yhtään kirjaa, minkä tietäisin, ja minä olen etsinyt ympäri maailmaa. Ja hän oli tuottelias, ilmiömäinen säveltäjä. Heti kun aloin rikkoa myyntiennätyksiä, rikoin Elvis Presleyn ennätykset, rikoin Beatlesin ennätykset, ja kun tein niin, yhdessä yössä he alkoivat kutsua minua friikiksi, homoseksuaaliksi ja lapsen hyväksikäyttäjäksi. He sanoivat minun vaalentaneen ihoni. He tekivät kaikkensa kääntääkseen yleisön minua vastaan. Se on salaliitto.»
(Michael Jackson[8])

Mainonta ja singlet

muokkaa

Invinciblen mainontaan tarkoitetun budjetin kerrottiin olleen 25 miljoonaa dollaria. Jackson järjesti albumin mainostamisen helpottamiseksi kaksi erikoiskonserttia New Yorkin Madison Square Gardenissa syyskuussa 2001 hänen 30-vuotisen soolouransa kunniaksi. Jackson esitti konserteissa uransa hittejä sekä uutena materiaalina Invinciblen kappaleen ”You Rock My World”. Lisäksi Jackson esiintyi yhtyeen The Jacksons kanssa ensimmäistä kertaa sitten vuonna 1984 päättyneen kiertueen Victory Tour. Konserteissa esiintyi Jackson lisäksi muun muassa Britney Spears, Whitney Houston, rock-yhtye Guns N’ Rosesin kitaristi Slash, Mýa, Usher, Tamia, ’N Sync ja monia muita artisteja. Konsertit näytettiin kaksituntisena erikoislähetyksenä CBS-kanavalla marraskuussa 2001.

Albumilta julkaistiin neljä singleä: ”Speechless”, ”You Rock My World”, ”Cry” ja ”Butterflies”. Kappaleet ”Speechless” ja ”Cry” julkaistiin Yhdysvaltojen ulkopuolella. ”Speechless” ja ”Butterflies” jäivät ilman musiikkivideota. ”You Rock My World” julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä elokuussa 2001 ja nousi kymmenen parhaan joukkoon Yhdysvaltain Billboard Hot 100 -listalla. Kappaleen kansainvälinen menestys oli suurempaa: se nousi 12 valtion albumilistan viiden tai kymmenen parhaan kärkeen. Kappale saavutti listaykkösen aseman Ranskassa, listakakkosen aseman Norjassa, Suomessa, Tanskassa ja Belgiassa, listakolmosen aseman Italiassa, listanelosen aseman Australiassa ja listavitosen aseman Ruotsissa sekä Sveitsissä.

Albumin neljäs ja viimeinen single ”Butterflies” julkaistiin helmikuussa 2002. Se nousi 14. sijalle Yhdysvaltain Billboard Hot 100 -listalla sekä toiselle sijalle Yhdysvaltain Top R&B/Hip-Hop -albumeiden listalla, jossa se vietti viisi viikkoa listakakkosena. ”Cry” nousi kansainvälisesti monien listojen 40 parhaan joukkoon. Se saavutti eniten menestystä Tanskassa (16. sija), Ranskassa (30. sija) ja Belgiassa (31. sija). ”Speechless” on albumin harvinaisin single: se julkaistiin ainoastaan Aasiassa eikä noussut yhdellekään singlelistalle. Kappale ”Heaven Can Wait” sai radiosoittoa, vaikkei sitä julkaistukaan singlenä. Se nousi kuitenkin Yhdysvaltain Top R&B/Hip-Hop -albumeiden listalla 72. sijalle.

Musiikkivideot

muokkaa
 
Kuvakaappaus kappaleen ”You Rock My World” musiikkivideosta. Lähikuvassa vasemmalla Michael Jackson, oikealla Chris Tucker.

Invinciblen kappaleista vain ”You Rock My World” ja ”Cry” saivat musiikkivideon, joista jälkimmäisessä Jackson ei esiinny itse. ”You Rock My World” jäikin Jacksonin viimeiseksi musiikkivideoksi, sillä seuraavat olivat lähinnä montaaseja hänen aiemmista musiikkivideoistaan. Musiikkivideon ”You Rock My World” kuvasi Paul Hunter ja se julkaistiin vuonna 2001. Se on yli 13 minuuttia pitkänä myös lyhytelokuva. Video esittää Jacksonin ja Chris Tuckerin näyttelemiä henkilöitä, jotka yrittävät saada naisen kiintymyksen seuraamalla tätä pitkin lähiympäristöä. Videossa esiintyvät Jacksonin ja Tuckerin lisäksi Marlon Brando sekä Michael Madsen. Videota on verrattu Jacksonin vuoden 1987 albumin Badin musiikkivideoihin ”Smooth Criminal” ja ”The Way You Make Me Feel”. Itse kappaleelle myönteisen arvion antanut Yale Daily Newsin kirjoittaja Catherine Halaby kuvaili, että video on ”suora jälkeläinen” videosta ”Smooth Criminal”, sisältäen sävyjä videosta ”The Way You Make Me Feel”. Video voitti palkinnon ”NAACP Image Award” erinomaisena musiikkivideona vuonna 2002.

Musiikkivideo ”Cry” kuvattiin San Franciscon lahden ympäristössä. Lukuisat ihmiset ovat videossa käsi kädekkäin eri paikoissa, mikä symboloi mahdollisesti kappaleen sanoituksia: ”If we all cry, at the same time tonight”. Videon kuvasi valokuvaaja Nick Brandt, joka kuvasi Jacksonille myös HIStory-albumin musiikkivideot ”Childhood” ja ”Earth Song”. Jackson ei itse esiinny ollenkaan videossa, koska hän ei halunnut julkaista kappaletta singlenä, minkä huhuttiin johtuneen Jacksonin tyytymättömyydestä Sonyn myöntämiin mainontamenetelmiin sekä musiikkivideoihin tarkoitettuun budjettiin. Jacksonin huhuttiin myös halunneen työstää musiikkivideon uudestaan Britanniaan ja Yhdysvaltoihin, mutta aikomus peruttiin Sonyn lopetettua kaikki albumin mainoskampanjat.

Vastaanotto ja palkinnot

muokkaa

Invincible sai hyvän vastaanoton kriitikoilta. Heidän keskuudessaan toistuvasti esiintynyt elementti oli, että jotkut pitivät albumia Jackson yhtenä vähiten vaikuttavana äänitteenä lähinnä sen pituuden vuoksi. AllMusicin toimittaja Stephen Thomas Erlewine antoi albumille kolme tähteä viidestä kommentoimalla, että Invincible oli ”kipinä” ja kuulosti paremmalta kuin mikään muu Jacksonin levy sitten vuoden 1991 Dangerousin. Erlewine totesi, että albumilla oli hyvää materiaalia, mutta se ei riittänyt tekemään Invinciblestä Jacksonin tarvitsemaa ”comebackia” – hänellä olisi pitänyt olla oikeastaan albumi, joka kuulosti vapaalta eikä rajoittuneelta kuten Invincible – mutta se tarjoaa muistutuksen siitä, että hän voi luoda todella hyvää popmusiikkia.

Rolling Stonen toimittaja James Hunter antoi Invinciblelle kolme tähteä viidestä ylistämällä albumin kappaleita yleisesti, mutta totesi albumin myöhempien balladien tekevän siitä liian pitkän. Hunter totesi myös, että Jackson ja Teddy Riley tekivät Invinciblestä ”jotakin todella komeaa ja älykästä”, jolloin kuuntelijat ”keskittyivät kappaleiden tärkeisiin rytmeihin”, kuten Santanan intohimoisiin huudahduksiin ja Lubbockin upeasti sovittamiin sinfonian ulottuvuuksiin.

Kriitikko Robert Christgau antoi albumille arvosanan A- kommentoimalla Jacksonin muusikon taitojen unohtuneen usein sekä totesi, että albumi vaikutta liian pitkältä verrattuna Jacksonin muihin albumeihin. Entertainment Weeklyn toimittaja David Browne antoi albumille arvosanan C- kommentoimalla Invinciblen olevan Jacksonin ensimmäinen albumi sitten Off the Wallin, joka ei tarjonnut käytännössä mitään uusia käänteitä, mutta huomautti albumin tuntuneen hänen mielestään ”antologialta Jacksonin pienemmistä hiteistä”.

Musiikkilehti Billboard toteutti mielipidekyselyn pian Invinciblen julkaisun jälkeen. ”Ylivoimainen enemmistö”, yhteensä 79 prosenttia 5 195 vastanneesta ei yllättynyt, että albumi nousi listaykköseksi Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla. Lehti kertoi myös yhteensä 44 prosentin vastaajaosuuden julistaneen Jacksonin olevan yhä ”popin kuningas”. 35 prosenttia ei ollut yllättyneitä albumin listasijoituksesta, mutta epäilivät, olisiko Invincible listaykkösenä vielä toisella viikolla. Vain 12 prosenttia vastanneista yllättyi albumin listasijoituksesta, koska edellisestä studioalbumista oli kulunut kuusi vuotta, ja yhdeksän prosenttia oli hämmästynyt albumin menestyksestä sitä edeltäneen negatiivisuuden vuoksi. Lehden lukijat äänestivät Invinciblen vuosikymmenen parhaaksi albumiksi vuonna 2010.

Invincible sai yhden Grammy-palkinnon ehdokkuuden vuonna 2002. Kappale ”You Rock My World” oli ehdolla parhaan pop-laulusuorituksen palkinnolle, mutta hävisi James Taylorin kappaleelle ”Don’t Let Me Be Lonely Tonight”. Koska albumi oli julkaistu lokakuussa 2001, se ei ollut oikeutettu muihin Grammy-ehdokkuuksiin.

Arvosteluja

muokkaa

Palkinnot

muokkaa
Nimike Ehdokas Palkinto Vuosi Tulos
Billboard Music of the 00's Poll Invincible Pop Album of the Decade 2010 Voitto
BMI Urban Awards Butterflies BMI Urban Award 2003 Voitto
Grammy Awards You Rock My World Best Male Vocal Performance (Pop) 2002 Ehdokkuus
NAACP Image Awards ”You Rock My World” Outstanding Music Video 2002 Voitto

Listasaavutukset ja kaupallinen menestys

muokkaa

Invincible oli Jacksonin ensimmäinen studioalbumi sitten vuoden 1995 levyn HIStory: Past, Present and Future, Book I. Albumia myytiin ensimmäisen viikon aikana 363 000 kappaletta ja se kohosi listaykköseksi Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla. Invincible oli Jacksonin soolouran viides Billboard 200 -listan ykkössijan saavuttanut albumi sekä neljäs ensimmäisellä viikollaan listaykköseksi noussut albumi. Vaikka albumin ensimmäisen viikon myyntiluvut olivat hyviä, se ei pärjännyt aiemmalle HIStory-albumille, jota myytiin samassa ajassa 391 000 kappaletta. Invincible vietti myös neljä viikkoa Yhdysvaltain Top R&B/Hip-Hop -albumeiden listan piikkipaikalla. Yhdysvaltain ääniteteollisuusjärjestö RIAA myönsi Invinciblelle kahdeksan viikkoa sen julkaisun jälkeen kultalevyn 500 000 kappaleen myynnistä joulukuussa 2001. Albumille myönnettiin vielä saman kuun aikana myös platinalevy miljoonan kappaleen myyntimäärän saavuttamisesta. Invincible keräsi vielä kaksinkertaisen platinalevyn 25. tammikuuta 2002 saavutettuaan kahden miljoonan kappaleen myyntirajan.

Invincible oli kansainvälinen menestys. Se saavutti listaykkösen aseman 12 valtiossa, muun muassa Isossa-Britanniassa, Australiassa, Belgiassa, Alankomaissa, Saksassa, Norjassa, Ruotsissa ja Sveitsissä. Albumi sijoittui lisäksi lukuisten valtioiden albumilistojen kärkikymmenikköön, esimerkiksi Itävallassa, Kanadassa, Suomessa, Italiassa ja Uudessa-Seelannissa. Invincible menestyi heikoiten Meksikossa, jossa se saavutti korkeimmillaan 29. listasijoituksen. Albumi on myynyt 13 miljoonaa kopiota maailmanlaajuisesti. Sen myynti oli kuitenkin huomattavasti alhaisempaa kuin Jacksonin aiempien albumien, mikä johtui osittain hiipuneesta pop-teollisuudesta, puuttuvasta mainonnasta, maailmankiertueen puuttumisesta ja Jacksonin sekä Sonyn välisestä riidasta.

Bernard Zuel kommentoi Invinciblen myyntiä australialaisessa The Sydney Morning Herald -sanomalehdessä loppuvuonna 2003 seuraavasti:

»"Holly Valance tai Delta Goodrem ajattelisivat heidän joulun tulleen heti paikalla, jos he myisivät viisi tai kuusi miljoonaa kappaletta albumeitaan maailmanlaajuisesti. Michael Jackson teki jotain vastaavaa pari vuotta sitten seitsemännellään sooloalbumilla Invinciblellä, ja musiikkiala sekä media ovat leimanneet hänet epäonnistujaksi. Epäreilua? Kyllä, tietenkin, koska Invinciblen myyntiluvut ovat paremmat kuin 95 prosenttia tuhansien muiden artistien vuosittain julkaisemien albumien myynti ja mahdollistaisi huomattavan eläkerahaston kelle vain. Yhä enemmän tuota epäonnistumisen merkkiä on johdonmukaisesti sovellettu vertailemaan hänen vuoden 1982 albumia, Thrilleriä, jota on myyty noin 100 miljoonaa kappaletta ja sitä seurannutta Badia, jota on myyty noin 30 miljoonaa kappaletta. Kuitenkin, 10 miljoonan kappaleen myynti on yhä ilmiömäistä verrattuna useimpien muiden artistien albumimyyntiin."»
(Bernard Zuel)

Kappaleet

muokkaa
NroNimiSäv&sanKesto
1.”Unbreakable” (mukana The Notorious B.I.G.; taustalaulussa Brandy Norwood) Jackson, Jerkins, Fred Jerkins III, Daniels, Payne, Smith6.26
2.”Heartbreaker”Jackson, Jerkins, Fred Jerkins III, Daniels, Mischke, Gregg5.09
3.”Invincible”Jackson, Jerkins, Fred Jerkins III, Daniels, Gregg4.46
4.Break of DawnJackson, Dr. Freeze5.30
5.”Heaven Can Wait”Jackson, Riley, Heard, Smith, Beal, Laues, Quiller4.49
6.You Rock My WorldJackson, Jerkins, Fred Jerkins III, Daniels, Payne5.39
7.ButterfliesHarris, Ambrosius4.40
8.SpeechlessJackson3.18
9.”2000 Watts” (taustalaulussa Teddy Riley) Jackson, Riley, Gibson, Henson4.24
10.”You Are My Life”Jackson, Babyface, Sager, McClain4.33
11.”Privacy” (mukana Slash) Jackson, Jerkins, Fred Jerkins III, Daniels, Belle5.05
12.”Don’t Walk Away”Jackson, Riley, Stites, Vertelney4.24
13.Cry(myös ”Cry (We Can Change the World)”) R. Kelly5.00
14.”The Lost Children”Jackson4.00
15.”Whatever Happens” (kitarassa Carlos Santana) Jackson, Riley, Quay, Williams4.56
16.”Threatened” (mukana Rod Serlingin katkelmia) Jackson, Jerkins, Fred Jerkins III, Daniels4.18

Listasijoitukset ja sertifikaatit

muokkaa

Lista (2001/2002) Sijoitus Sertifikaatti Myynti
Argentiinan albumilista kultaa[9] 20 000+
Australian albumilista 1.[10] 2× platinaa[11] 140 000+
Itävallan albumilista 2.[10] kultaa[12] 15 000+
Belgian albumilista 1.lähde?
Kanadan albumilista 3.[13]
Tanskan albumilista 1.[10]
Alankomaiden albumilista 1.[10] platinaa[14] 60 000+
Suomen virallinen lista 7.[10]
Ranskan albumilista 1.[15] platinaa[16] 575 000+
Saksan albumilista 1.lähde?
Italian albumilista 2.[10]
Meksikon albumilista 29.[10]
Uuden-Seelannin albumilista 4.[10] platinaa[17] 15 000+
Norjan albumilista 1.[10] platinaa[18] 30 000+
Puolan albumilista kultaa[19] 30 000+
Portugalin albumilista 8.[10] kultaa[20] 20 000+
Ruotsin albumilista 1.[10] kultaa[21] 40 000+
Sveitsin albumilista 1.[10] platinaa[22] 40 000+
Britannian albumilista 1.[23] platinaa[24] 300 000+
Yhdysvaltain Billboard 200 1.lähde? 2× platinaalähde? 2 000 000+
Yhdysvaltain Top R&B/Hip-Hop -albumit 1.[13]

Lista (2004) Sijoitus
Yhdysvaltain Billboard 200 154.[13]
Yhdysvaltain Top R&B/Hip-Hop -albumit 48.[13]
Lista (2009) Sijoitus
Australian albumilista 43.[25]
Euroopan albumilista 64.[26]
Italian albumilista 18.[27]
Meksikon albumilista 29.[28]
Sveitsin albumilista 84.[29]
Billboard Catalogue Albums Chart 9.[13]
Billboard Digital Albums Chart 12.lähde?

Muusikot ja muut tekijät

muokkaa

  • Michael Jackson – laulu, sovittaminen, tuottaminen, ohjelmointi
  • Rodney Jerkins – ohjelmointi, tuottaminen, miksaus, tekniikka
  • Marsha Ambrosius – laulu
  • Maxi Anderson – laulu
  • David Ashton – tekniikan apulainen
  • Gloria Augustus – laulu
  • Babyface – akustinen kitara, bassokitara, kosketinsoittimet, laulu, tuottaminen, rumpujen ohjelmointi
  • Tom Bahler – kuoro
  • Emanuel Baker – rummut
  • Edie Lehmann Boddicker – kuoro
  • Robert Bolyard – kuoro
  • Paul Boutin – tekniikka, miksaus
  • Brandy – laulu, taustalaulu
  • Stuart Brawley – vihellys, tekniikka, digitaalinen muokkaus, miksaus, laulu
  • Mary Brown – taustalaulu
  • Tim Fulford Brown – laulu
  • Brad Buxer – kosketinsoittimet, ohjelmointi, tekniikka, digitaalinen muokkaus, rumpujen ohjelmointi, miksaus, kosketinsoittimien ohjelmointi
  • David Paul Campbell – jousien sovittaminen
  • Matt Cappy – vaskipuhaltimet
  • Chris Carroll - tekniikan apulainen
  • David Daoud Coleman – taideohjaus
  • Paulinho da Costa – lyömäsoittimet
  • LaShawn Daniels – taustalaulu
  • Vidal Davis – tekniikan apulainen
  • Valerie Doby – laulu
  • Dr. Freeze – taustalaulu, tuottaminen
  • Nancy Donald – taideohjaus
  • Kevin Dorsey – laulu
  • Craig Durrance – tekniikan apulainen
  • Nathan East – bassokitara
  • Jason Edmonds – laulu
  • Eq – miksaus
  • Voncielle Faggett – laulu
  • Karen Faye – meikkaus, kampaus
  • Lynn Fiddmont – laulu
  • Kirstin Fife – viulu
  • Paul Foley – digitaalinen muokkaus
  • Jon Gass – tekniikka, miksaus
  • Humberto Gatica – tekniikka, miksaus
  • Uri Geller – kuvitus
  • Steve Genewick – tekniikan apulainen, avustus
  • Brad Gilderman – tekniikka, miksaus
  • Mike Ging – tekniikka, miksaus
  • Judy Gossett – laulu
  • Franny ”Franchise” Graham – tekniikan apulainen
  • Harold Green – laulu
  • Alexander Greggs – digitaalinen muokkaus
  • Bernie Grundman – masterointi
  • Mick Guzauski – tekniikka, miksaus
  • Justine Hall – kuoro
  • Steven Hankinson – kannen suunnittelu
  • Andre Harris – tuottaminen, tekniikka
  • Scottie Haskell – kuoro
  • Micha Haupman – kuoro
  • Gerald Hayword – rummut
  • Andreao ”Fanatic” Heard – tuottaminen
  • Rob Herrera – digitaalinen muokkaus, tekniikan apulainen
  • Jean-Marie Horvat – tekniikka, miksaus
  • Tabia Ivery – kuoro
  • Luana Jackman – kuoro
  • Prince Jackson – kertoja
  • Tenika Johns – laulu
  • Andraé Crouch – laulu
  • Sandra Crouch – laulu

  • Paul F. Cruz – tekniikka, digitaalinen muokkaus
  • Brandon Lucas – kuoro
  • Jonathon Lucas – kuoro
  • Ricky Lucchse – kuoro
  • Melissa MacKay – kuoro
  • Angela Johnson – laulu
  • Late Great Daniel Johnson – laulu
  • Zaneta M. Johnson – laulu
  • Laquentan Jordan – laulu
  • KB – miksaus
  • R. Kelly – sovittaminen, tuottaminen, kuoron sovitus
  • Peter Kent – viulu
  • Gina Kronstadt – viulu
  • Michael Landau – kitara
  • James Lively – kuoro
  • Robin Lorentz – viulu
  • Rob Lorentz – viulu
  • Jeremy Lubbock – sovittaminen, kapellimestari, orkesterin sovittaminen
  • Fabian Marasciullo – digitaalinen muokkaus
  • Harvey Mason, Jr. – digitaalinen muokkaus
  • Harvey Mason, Sr. – digitaalinen muokkaus
  • George Mayers – tekniikka, digitaalinen muokkaus, miksaus
  • Howard McCrary – laulu
  • Linda McCrary – laulu
  • Sam McCrary – laulu
  • Alice Jean McRath – laulu
  • Sue Merriett – laulu
  • Bill Meyers – sovittaminen
  • Mischke – taustalaulu
  • Patrice Morris – laulu
  • Kristle Murden – laulu
  • The Notorious B.I.G.rap-sanoitukset
  • Novi Novog – viulu, urakoitsija
  • Adam Owett – taideohjaus
  • Nora Payne – taustalaulu
  • Michael Prince – tekniikka, digitaalinen muokkaus
  • Seth Riggs – laulun avustaja
  • Teddy Riley – tuottaminen, miksaus, digitaaliset rummut
  • Steve Robillard – tekniikan apulainen
  • John ”J.R.” Robinson – rummut
  • Carlos Santana – kitara, vihellys, laulu
  • Dexter Simmons – tekniikka, miksaus
  • Ivy Skoff – tuotannon yhteensovittaminen
  • Andrew Snyder – kuoro
  • Sally Stevens – kuoro
  • Richard Stites – taustalaulu, tuottaminen
  • Bruce Swedien – tekniikka, miksaus
  • Thomas Tally – viulu
  • Brett Tattersol – kuoro
  • Jeff Taylor – uudelleenmiksaus
  • Ron Taylor – laulu
  • Michael Hart Thompson – kitara
  • Christine Tramontano – tekniikan apulainen
  • Chris Tucker – johdanto
  • Mario Vasquez – taustalaulu
  • Tommy Vicari – tekniikka, miksaus
  • Nathan Walton – kuoro
  • Albert Watson – valokuvaus
  • Rick Williams – kitara
  • Yvonne Williams – laulu
  • Zandra Williams – laulu
  • John Wittenberg – viulu

Lähteet

muokkaa
  • George, Nelson: Michael Jackson: The Ultimate Collection booklet. Sony BMG, 2004.
  • Taraborrelli, Randy J.: Michael Jackson: The Magic and the Madness the Whole Story 1958–2009. Grand Central Publishing, 2009. ISBN 978-044-6564-748.

Viitteet

muokkaa
  1. Conniff, Tamara: We Killed Michael Jackson The Huffington Post. Viitattu 12.5.2010. (englanniksi)
  2. Erlewine, Stephen Thomas: "Michael Jackson: Invincible" allmusic.com. Viitattu 23.4.2010. (englanniksi)
  3. Hiatt, Brian: "Michael Jackson Nearing Completion Of New LP" mtv.com. Viitattu 23.4.2010. (englanniksi)
  4. Vineyard, Jennifer: "Michael Jackson Shocks Al Sharpton By Calling Tommy Mottola A Racist" mtv.com. Viitattu 23.4.2010. (englanniksi)
  5. McNamaba, Liz: "Jacko dedicates Invincible to Benjamin" aftenposten.no. Viitattu 23.4.2010. (englanniksi)
  6. a b Taraborrelli, s. 614–617
  7. Jackson, Jermaine: Interview with Jermaine Jackson Connie Chung Tonight. Viitattu 1.9.2010. (englanniksi)
  8. a b c Grant, s. 228–229
  9. CAPIF – Discos de Oro y Platino Argentine Chamber of Phonograms and Videograms Producers. Viitattu 15.2.2010. (espanjaksi)
  10. a b c d e f g h i j k l Michael Jackson - Invincible (album) LesCharts.com. Hung Medien. Viitattu 20.10.2012.
  11. ARIA Charts - Accreditations - 2001 Albums Australian Recording Industry Association. Viitattu 16.2.2010.
  12. IFPI Austria – Gold & Platin Datenbank International Federation of the Phonographic Industry. Viitattu 15.2.2010. (saksaksi)
  13. a b c d e Invincible - Michael Jackson (2001) Billboard. Nielsen Business Media, Inc.. Viitattu 12.2.2010.
  14. Goud/Platina Nederlandse Vereniging van Producenten en Importeurs van beeld - en geluidsdragers. Viitattu 18.2.2010.
  15. Album Top 100: 03/11/2001 LesChats.com. Hung Medien. Viitattu 12.2.2010.
  16. Certifications Albums Or – année 2001 Syndicat National de l'Édition Phonographique. Viitattu 14.2.2010. (ranskaksi)
  17. New Zealand Certification RadioScope.net.nz. Radio Scope. Arkistoitu 14.10.2008. Viitattu 12.3.2010.
  18. IFPI Norsk platebransje:Trofeer International Federation of the Phonographic Industry. Viitattu 12.3.2010.
  19. Związek Producentów Audio Video Związek Producentów Audio Video. Arkistoitu 29.4.2008. Viitattu 12.3.2010.
  20. "Artistas & Espectáculos 2008 . Top Associação Fonográfica Portuguesa" Artistas-Espectaculos.com
  21. IFPI Sweden – Guld & Platina – År 2001 International Federation of the Phonographic Industry. Arkistoitu 25.7.2011. Viitattu 14.2.2010. (ruotsiksi)
  22. Swiss Certifications – Awards 2001 SwissCharts.com. Hung Medien. Viitattu 14.2.2010.
  23. Michael Jackson - Invincible The Official Charts Company. Arkistoitu 12.11.2006. Viitattu 12.2.2010.
  24. BPI Certified Awards British Phonographic Industry. Viitattu 14.2.2010.
  25. ARIA Top 100 Albums Chart HitParade.ch. Hung Medien. Viitattu 13.2.2010.
  26. Week of July 25, 2009: Biggest Jump Billboard. Nielsen Business Media, Inc.. Viitattu 12.2.2010.
  27. Classifica settimanale dal 13/07/2009 al 19/07/2009 Federation of the Italian Music Industry. Viitattu 13.2.2010.
  28. Top 100 México MexicanCharts.com. Hung Medien. Viitattu 13.2.2010.
  29. Alben Top 100 19.07.2009 HitParade.ch. Hung Medien. Viitattu 13.2.2010.

Aiheesta muualla

muokkaa