Avaa päävalikko

Into Erkki Salmio ent. Selin (28. marraskuuta 1894 Humppila20. helmikuuta 1962) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat ylikonstaapeli Karl August Selin ja Josefina Strömgr6n. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Elsa Alma Emilia Leppäsen kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Salmio kirjoitti ylioppilaaksi Lapuan yhteiskoulusta vuonna 1914 ja liittyi Etelä-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa vuosina 1914–1916 ja suoritti teologisen alkututkinnon vuonna 1916. Salmio suoritti Sotakorkeakoulun erikoiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1925 ja Sotakorkeakoulun yleisen osaston vuosina 1926–1927. Hän oli komennettuna vuonna 1928 tutustumaan Saksan armeijan koulutukseen ja vuonna 1929 Unkarin armeijan remonttiasioihin ja 1930 Ruotsin armeijan talvikoulutukseen.[1][2]

JääkäriaikaMuokkaa

 
Jääkäripataljoonan ratsuosasto Libaussa syksyllä 1917. Etualalla Luutnantti Sievert ja Zugführer Ljungberg.

Salmio liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 3. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan 4. komppaniaan ja edelleen pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella sekä Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Katso myös: Suomen sisällissota

Salmio saapui Suomeen jääkärien pääjoukon mukana kornetiksi ylennettynä 5. helmikuuta 1918 ja sijoitettiin Suomen Valkoiseen armeijaan Karjalan ratsujääkärirykmentin 1. eskadroonan 1. joukkueen johtajaksi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kivennavalla, Terijoella ja Kaislahdessa sekä Inon saartoon ja valtasi Puumalan patterin.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Salmio toimi sisällissodan jälkeen 4. toukokuuta – 31. toukokuuta 1918 Terijoella ratsuväestä muodostetun vartioston päällikkönä, mutta komennettiin 24. lokakuuta 1918 ja siirrettiin myöhemmin 29. marraskuuta 1918 joukkueenjohtajaksi Lapin I rajavartiopataljoonaan. Hän palveli Kuhmoniemen komennuskunnassa, kunnes siirrettiin 1. huhtikuuta 1919 joukkueenjohtajaksi Hämeen ratsurykmenttiin ja komennettiin edelleen 12. heinäkuuta 1919 alkaen 3. Divisioonan adjutantiksi ja siirrettiin 26. kesäkuuta 1920 joukkueenjohtajaksi Hämeen ratsurykmenttiin. Hänet määrättiin 3. elokuuta 1920 alkaen 2. eskadroonan päällikön viransijaiseksi ja 18. syyskuuta 1920 alkaen päälliköksi 1:een eskadroonaan ja 28. tammikuuta 1921 alkaen 3. eskadroonaan. Eskadroonasta hänet siirrettiin 6. kesäkuuta 1923 yleisesikuntaupseeriksi Ratsuväkiprikaatin esikuntaan ja 16. toukokuuta 1925 kantaeskadroonan päälliköksi Uudenmaan rakuunarykmenttiin ja 28. huhtikuuta 1927 yleisesikuntaupseeriksi Ratsuväkiprikaatin esikuntaan. Salmio komennettiin 15. syyskuuta 1927 ja siirrettiin 23. joulukuuta 1927 alkaen Yleisesikunnan koulutustoimiston päälliköksi, josta hänet siirrettiin edelleen 27. elokuuta 1929 Polkupyöräpataljoona 3:n komentajaksi ja 1. heinäkuuta 1933 Sotakorkeakoulun johtajan apulaiseksi ja opettajaksi sekä 14. tammikuuta 1936 Kadettikoulun johtajaksi.[1][2]

LuottamustoimetMuokkaa

Salmio toimi Ratsuväen ohjesääntökomitean jäsenenä vuonna 1921 ja kunniatuomioistuimen varajäsenenä vuonna 1922 sekä 3. Divisioonan kunniatuomioistuimen varapuheenjohtajana vuonna 1930. Yleisesikunnan kunnianeuvoston varapuheenjohtajana hän toimi vuosina 1934 ja 1935 ja Helsingin ratsastusseuran johtokunnan jäsenenä vuosina 1928–1929 sekä Upseeriratsastajain johtokunnan jäsenenä vuosina 1936–1938 ja Suomen ratsastajain liiton liittovaltuuston jäsenenä vuosina 1937–1938.[1][2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975