Intialainen musiikki
Intialainen musiikki on yksi vanhimmista, rikkaimmista ja kehittyneimmistä yhä elävistä musiikkikulttuureista, joka vaikuttaa nykyisen Intian, Pakistanin, Bangladeshin ja Nepalin alueella, sekä voimakkaana sisällöllisenä panoksena suuressa osassa Kaakkois-Aasiaa, paikoin kiinalaiseen musiikilliseen traditioon sekoittuneena.

Klassinen intialainen musiikki muokkaa
Intialainen taidemusiikki, sellaisena kuin se kahdessa eri traditiossaan, eteläisessä ja pohjoisessa, nykyään tunnetaan, on pitkän historiallisen kehityksen ja lukemattomien kulttuurivaikutteiden tulos. 1100- ja 1200-luvulta alkaen islamilaiset vaikutteet maan pohjoisosassa johtivat hindustani-musiikin kehittymiseen. Eteläisillä alueilla kehittynyttä musiikkia kutsutaan karnaattiseksi.[1]
Elokuvamusiikki muokkaa
Intialainen elokuvamusiikki liittyy "Bollywood"-nimellä kutsuttuihin musikaalielokuviin, joissa on runsaasti tanssikohtauksia.[2]
Intialaiset musiikilliset instrumentit ja instrumenttiluokitus muokkaa
Intialaiseen musiikkitieteelliseen traditioon nojaava musiikillisten instrumenttien luokitusjärjestelmä jakaa soittimet (vadja / vadya) neljään eri pääluokkaan. Soitinluokat perustuvat käytettävien instrumenttien rakenteellisiin ominaisuuksiin, eli soittimet jaetaan ryhmiin sen perusteella, miten musiikillinen ääni niissä muodostuu. Tantu viittaa kielisoittimiin, susir puhallinsoittimiin, avanada kalvollisiin sekä muutamiin muuntyyppisiin lyömäsoittimiin ja ghana tiettyihin idiofoneihin.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Karnatak Music Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.11.2017.
- ↑ Indian Music Cultural India. Viitattu 7.11.2017.
Aiheesta muualla muokkaa
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Intialainen musiikki Wikimedia Commonsissa