Internationale Automobil-Ausstellung

Internationale Automobil-Ausstellung (eli Frankfurtin autonäyttely) (IAA) on parittomina vuosina Frankfurtissa ja parillisina vuosina Hannoverissa syyskuun loppupuolella järjestettävä järjestettävä autonäyttely. Näyttelyn pinta-ala on noin 22 hehtaaria ja kävijöitä näyttelyssä on noin miljoona. Autojen lisäksi IAA:ssa ovat esillä muun muassa autoteollisuuden osatoimittajat ja varusteet/virityspajat. Parittomina vuosina esitellään henkilöautoja ja parillisina hyötyajoneuvoja.

Frankfurtin messukeskuksen aluetta vuoden 2007 IAA:n aikana.

IAA:ssa ovat esillä lähinnä vain Saksassa myytävät merkit. Useimmat valmistajat keskittävät seuraavan mallivuotensa autojen esittelyn kyseiseen näyttelyyn.

Mercedes-Benz-malleja vuoden 2015 näyttelyssä.

Vuonna 2007 järjestetyssä näyttelyssä kantavana teemana oli ympäristöystävällisyys. Monet valmistajat esittelivät eri teknologiaa käyttäviä vähäpäästöisiä automalleja.

Järjestämisajat

muokkaa

Vuonna 2007 pidetty näyttely oli järjestyksessään 62:s.

  • 13. – 23. syyskuuta 2007
  • 25. syyskuuta – 2. lokakuuta 2008
  • 17. – 27. syyskuuta 2009
  • 23. – 30. syyskuuta 2010
  • 15. – 25. syyskuuta 2011
  • 20. – 27. syyskuuta 2012

Aiheesta muualla

muokkaa