International Trot on vuonna 1959 New Yorkissa ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälinen ravikilpailu, jota on myös kutsuttu ravihevosten epäviralliseksi MM-kilpailuksi. Se järjestettiin 36 kertaa vuosina 1959–1995 ja jälleen 20 vuoden tauon jälkeen 2015. Vuoteen 1988 saakka kilpailupaikkana oli Long Islandilla sijainnut Roosevelt Raceway, jonka lopetettua toimintansa International Trot siirtyi Yonkers Racewaylle.[1]

International Trot
Kilpailun vuonna 1995 voittanut His Majesty ja valmentaja Stefan Melander (oik.).
Kilpailun vuonna 1995 voittanut His Majesty ja valmentaja Stefan Melander (oik.).
Kilpailupaikka Yonkers Raceway, Yonkers, New York
Maa  Yhdysvallat
Perustettu 1959
Matka 1 ¼ mailia (2 011 m)
Rotu lämminveriset
Kilpailuennätys 12,6a (Papagayo E, 2015)
Voitokkain hevonen Ideal du Gazeau (3)
Voitokkain ohjastaja Jean-Rene Gougeon ja Eugene Lefevre (3)
Ensimmäinen palkinto 500 000 $ (2015)

Suomalaishevosista International Trotiin on kutsuttu Charme Asserdal, joka vuonna 1979 sijoittui kolmanneksi Heikki Korven ajamana.[2] Vuonna 2015 mukaan kutsuttiin lämminveristen suomenmestaruuden syyskuussa voittanut Seabisquit, mutta hevonen ei kuitenkaan osallistunut kilpailuun.[3]

Voittajat

muokkaa
Vuosi Voittaja Ohjastaja Voittoaika
1959   Jamin Jean Riaud 18,0a
1960   Hairos II Willem Geersen 16,6a
1961   Su Mac Lad Stanley Dancer 15,7a
1962   Tie Silk Keith Waples 16,6a
1963   Su Mac Lad Stanley Dancer 15,7a
1964   Speedy Scot Ralph Baldwin 15,7a
1965   Pluvier III Gunnar Nordin 17,7a
1966   Armbro Flight Joe O'Brien 17,1a
1967   Roquepine Henry Levesque 21,1a
1968   Roquepine Jean-Rene Gougeon 18,7a
1969   Une de Mai Jean-Rene Gougeon 16,2a
1970   Fresh Yankee Joe O'Brien 17,1a
1971   Une de Mai Jean-Rene Gougeon 16,8a
1972   Speedy Crown Howard Beissinger 17,1a
1973   Delmonica Hanover John Chapman 16,8a
1974   Delmonica Hanover John Chapman 16,8a
1975   Savoir Delmer Insko 15,6a
1976   Equileo Bernard Froger 16,2a
1977   Delfo Sergio Brighenti 16,7a
1978   Cold Comfort Peter Haughton 15,2a
1979   Doublemint Peter Haughton 18,7a
1980   Classical Way John Simpson Jr 17,1a
1981   Ideal du Gazeau Eugene Lefevre 15,7a
1982   Ideal du Gazeau Eugene Lefevre 17,6a
1983   Ideal du Gazeau Eugene Lefevre 17,2a
1984   Lutin d'Isigny Jean-Paul Andre 14,6a
1985   Lutin d'Isigny Jean-Paul Andre 15,1a
1986   Habib Ulf Thoresen 16,1a
1987   Callit Karl O Johansson 16,4a
1988   Mack Lobell John Campbell 15,0a
1989   Kit Lobell Berndt Lindstedt 15,2a
1990   Reve d'Udon Yves Dreux 13,9a
1991   Peace Corps Stig H. Johansson 13,9a
1992   Atas Fighter L Torbjörn Jansson 16,2a
1993   Giant Force John Patterson Jr 13,1a
1994 ei kilpailtu
1995   His Majesty Stefan Melander 12,8a
1996–2014 ei kilpailtu
2015   Papagayo E Ulf Ohlsson 12,6a

Lähteet

muokkaa
  1. Yonkers Resurrects International Trot, and Hopes Simulcast Money Follows 9.10.2015. The New York Times. Viitattu 11.10.2015.
  2. Pesu, Vili: "Charme pysyy aina vaan", IS-Veikkaaja 1/2012, s. 22–31. Viitattu 11.10.2015.
  3. Ravureiden MM juostaan ilman Suomen mestaria 20.9.2015. Hevosurheilu. Viitattu 11.10.2015.