Ingrid Bergman

ruotsalainen näyttelijä

Ingrid Bergman Sv-Ingrid Bergman.ogg kuuntele ääntämys (ohje) (29. elokuuta 1915 Tukholma – 29. elokuuta 1982 Lontoo)[1] oli ruotsalainen näyttelijä. Berg­man on maailman suosituimpia elo­kuva­tähtiä ja näytteli pitkän uransa aikana sekä Hollywoodissa että Euroopassa.

Ingrid Bergman
Bergman vuonna 1944.
Bergman vuonna 1944.
Henkilötiedot
Syntynyt29. elokuuta 1915
Tukholma, Ruotsi
Kuollut29. elokuuta 1982 (67 vuotta)
Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Ammatti näyttelijä
Puoliso
Lapset Pia Lindström
Isabella Rossellini
Näyttelijä
Aktiivisena 1932–1982
Merkittävät roolit
Palkinnot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas
Bergman elokuvassa Casablanca (1942).

UraMuokkaa

Uran alkuMuokkaa

 
Ingrid Berg­man 14-vuotiaana.

Ingrid Berg­man menetti molemmat vanhempansa nuorena ja kasvoi sukulaistensa huostassa.[2] Saatuaan stipendin teatteri­kouluun hän aloitti opinnot Dramatenissa. Ensimmäisen kesä­lomansa aikana myös ruotsalainen elo­kuva­studio palkkasi hänet. Berg­man teki ensimmäiset roolinsa koti­maisissa elo­kuvissa Munk­bro­greven ja Myrsky­luodon pappi. Hänen ensimmäinen elo­kuva­esiintymisensä oli klaffina elo­kuvassa Rakkautta ja alkoholia (1932).

Berg­man loi 1930-luvun lopulla menestyksekkään uran ruotsalaisella valko­kankaalla. Hän näytteli noin kymmenessä ruotsalaisessa ja yhdessä saksalaisessa elo­kuvassa. Ruotsalainen elo­kuva Intermezzo (1936) oli menestys ja herätti yhdys­valtalaisen tuottajan David O. Selznickin huomion. Selznick ehdotti Berg­manille elo­kuva­sopimusta. Berg­man ei tuolloin vielä osannut englantia eikä ollut varma yhdys­valtalaisen yleisön hyväksynnästä, joten hän aluksi ajatteli tekevänsä vain yhden yhdys­valtalaisen elo­kuvan ja palaavansa sitten Ruotsiin. Berg­manin ensimmäinen työ Yhdys­valloissa oli Inter­mezzo (1939), joka oli uusinta­versio elo­kuvasta, jonka hän oli kolme vuotta aiemmin tehnyt Ruotsissa. Elokuva oli valtava menestys ja teki Berg­manista tähden. Tällöin hän muutti miehensä Petter Lind­strömin ja tyttärensä Pian kanssa pysyvästi Yhdys­valtoihin.

Ingrid Berg­man löysi oman tyylinsä suoranaista itse­päisyyttään: kun Selznick vaati että hänen olisi yhdys­valtalaisissa elo­kuvissa esiintyäkseen ensinnäkin muutettava nimensä ja sitten myös ulko­muotonsa eli värjättävä hiuksensa, nypittävä kulma­karvansa ja laitettava kuorikot hampaisiinsa, Berg­man ilmoitti kylmästi että noilla ehdoilla hän lähtee takaisin Ruotsiin perheen­äidiksi ja elo­kuva saa jäädä. Tuottaja antoi vasta­hakoisesti periksi ja näin syntyi sittemmin maailman­kuulu luonnollinen tyyli. Kriitikot ihastuivat siihen, ja Berg­mania alettiin kutsua aluksi ”saippuan­raikkaaksi Garboksi” – joskin nimitys unohtui nopeasti kun hänen maineensa kiiri kaukaa Garbon ohi.[3]

1940-lukuMuokkaa

 
Ingrid Berg­man ensimmäisen Oscar-palkinnon tuoneessa elo­kuvassa Kaasuvalo (1944).

1940-luku oli Berg­manin uran kulta-aikaa, tuolloin hän kuului maailman ihailluimpien ja kuuluisimpien elo­kuva­tähtien joukkoon ja näytteli monissa klassikoiksi muodostuneissa elo­kuvissa. Vuonna 1942 Berg­man teki ehkä tunnetuimman elo­kuvansa Casablancan, vasta­näyttelijänään Humphrey Bogart. Vuonna 1943 hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa parhaasta nais­pää­osasta elo­kuvassa Kenelle kellot soivat. Seuraavana vuonna hän voitti parhaan nais­pää­osan Oscarin Kaasuvalo-elo­kuvasta. Kolmas peräkkäinen ehdokkuus tuli Pyhän Maarian kelloista (1945). Ehdokkaaksi Berg­man nimettiin myös elo­kuvasta Orleansin neitsyt (1948).

Hänen tunnetuimpiin elo­kuviinsa kuuluvat myös Alfred Hitchcockin trillerit Noiduttu (1945), Kohtalon avain (1946) ja Kauriin merkeissä (1949). Hitch­cock ja Berg­man olivatkin hyviä ystäviä aina Hitch­cockin kuolemaan asti.

Myöhempi uraMuokkaa

 
Berg­man Alfred Hitch­cockin ohjaamassa elo­kuvassa Notorious – kohtalon avain (1946).

Vuonna 1949 Ber­gman tapasi elokuvaohjaaja Roberto Rossellinin. He rakastuivat Strombolin kuvauksissa 1950. Molemmat olivat tahoillaan naimisissa ja heidän suhteensa aiheutti skandaalin. Berg­man jätti ensimmäisen miehensä eikä hän saanut tavata tytärtään. Kohu aiheutti Berg­manille työ­pulaa vähentyneiden rooli­tarjousten muodossa.lähde?

Tehtyään Rossellinin kanssa muutaman heikosti menestyneen elokuvan Berg­man sai uuden tilaisuuden Hollywoodissa vuonna 1956. Anastasia oli menestys ja Berg­man sai uransa toisen Oscarin. Samoihin aikoihin hänen avio­liittonsa Rossellinin kanssa tuli päätökseen. Ingrid Berg­man sai kolmannen Oscarinsa sivu­roolistaan elo­kuvassa Idän pika­junan arvoitus (1974). Vuonna 1978 hän sai seitsemännen Oscar-ehdokkuutensa Ingmar Bergmanin elo­kuvasta Syyssonaatti. Elo­kuva jäi hänen viimeisekseen.

Ingrid Berg­manin joutsenlaulu näyttelijänä oli pää­rooli televisio­elo­kuvassa Nainen nimeltä Golda (1982), jossa hän esitti Israelin entistä pääministeriä Golda Meiriä. Berg­man oli kuvausten aikaan jo syöpä­sairas, muttei valittanut kipuja tai näyttänyt ulos­päin sairauttaan. Hän sai postuumisti roolistaan parhaan pää­osan Emmy-palkinnon. Vuonna 1999 American Film Institute nimesi hänet vuosi­sadan neljänneksi tärkeimmäksi nais­näyttelijäksi. Hän on saanut urastaan tähden Hollywood Walk of Famelle.

Elo­kuvien ja television lisäksi Berg­man loi pitkän ja menestyksekkään uran teatterissa; vuonna 1947 hän voitti arvostetun Tony-palkinnon roolistaan Jeanne d'Arcina ja sen lisäksi hän näytteli muun muassa menestys­näytelmässä Teetä ja sympatiaa Pariisissa.

YksityiselämäMuokkaa

Ingrid Berg­man puhui sujuvasti ruotsia, saksaa, ranskaa, englantia ja italiaa. Näyttelijä John Gielgud tokaisi: ”Hän puhuu viittä kieltä, enkä minä osaa näytellä niistä yhdelläkään”.lähde?

Berg­man oli naimisissa kolmesti. Hän erosi Petter Lind­strömistä 1950, meni myöhemmin naimisiin Roberto Rossellinin kanssa ja lopuksi Lars Schmidtin kanssa. Avio­liitosta ensin hammaslääkärinä ja sitten aivo­kirurgina toimineen Petter Lind­strömin kanssa syntyi tytär Pia Lindström. Suhteesta Roberto Rossellinin kanssa syntyivät poika Roberto Rossellini ja myöhemmin avioliitosta kaksos­tytöt Ingrid ja Isabella Rossellini.[4]

Roberto Rosselliniin Ingridille hää­lahjaksi ostama yksittäiskappaleena valmistettu Ferrari 375 MM tunnetaan nimellä Berg­man Coupé.[5]

Berg­manilla tiedetään olleen romanssi myös muun muassa kuuluisan sota­valo­kuvaaja Robert Capan ja näyttelijä Gregory Peckin kanssa. Jälkimmäinen tuli ilmi vasta viisi vuotta Berg­manin kuoleman jälkeen Peckin julkistaessa suhteen.[6][7]

Ingrid Berg­man kuoli rintasyöpään 67-vuotis­päivänään vuonna 1982 Lontoossa. Hänen tuhkistaan suurin osa siroteltiin mereen Bohuslänissä sijaitsevassa kalastaja­kylässä Ruotsin länsirannikolla.lähde?

Valikoitu filmografiaMuokkaa

 
Berg­man yhdessä ensimmäisistä Hollywood-elo­kuvistaan Tri Jekyll ja Mr Hyde (1941).

LähteetMuokkaa

  1. Ingrid Bergman Elonetissä. Viitattu 16.4.2017.
  2. Ingrid Berg­man Bio­graphy. Yhdysvallat: A&E Net­works. Viitattu 29.12.2021.
  3. Suomen Elokuva-arkisto, käsiohjelma talvi 1987: teema Selznick, David O. Viitattu 12.10.2008.
  4. Oliver, Myrna: Petter Lind­strom; Abandoned by Ingrid Berg­man. (muistokirjoitus) Los Angeles Times. 31.5.2000. Los Angeles. Arkistoitu 4.1.2014. Viitattu 13.2.2014. (englanniksi)
  5. Redzepovic, Alen: The Story of Ingrid Berg­man’s Wedding Present Drive Tribe. 27.6.2020. Viitattu 30.12.2020. (englanniksi)
  6. Fish­gall, Gary: Gregory Peck: A Bio­graphy. –, 2002. ISBN 9780684852904. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.2.2014). (englanniksi)
  7. Smit, David: Ingrid Berg­man: The Life, Career and Public Image. –, 2012. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.2.2014). (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Quirk, Lawrence J.: The Films of Ingrid Berg­man. Citadel, 1970. ISBN 0-8065-0480-3. (englanniksi)
  • Leamer, Laurence: Ingrid Berg­man, myytti ja ihminen. Suomentanut Paakkanen, Mia. Weilin + Göös, 1987. ISBN 951-35-3742-0.
  • Berg­man, Ingrid & Burgess, Alan: Ingrid Bergman: Muistelmat. Suomentanut Mäen­pää, Risto. WSOY, 1987. ISBN 951-0-14685-4.
  • Spoto, Donald: Ingrid Berg­man. Suomentanut Kallio, Kaisa. Tammi, 1997. ISBN 951-31-1019-2.
  • Ziółkowska-Boehm, Aleksandra: Ingrid Berg­man prywatnie. Warszawa: Prószyński i S-ka, 2013. ISBN 978-83-7839-518-8. (puolaksi)
  • Ziółkowska-Boehm, Aleksandra: Ingrid Berg­man And Her American Relatives. Lanham, Maryland: Hamilton Books. The Row­man & Little­field Publishing Group. ISBN 978-0-7618-6150-8. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa