Imatran veturipalvelu

Imatran veturipalvelu Oy on suomalainen, Imatralla toimiva rautatieyritys. Se perustettiin 1993, kun silloinen Enso-Gutzeit halusi luopua Imatran tehtaidensa rautatieliikenteen hoitamisesta. Imatran tehtaiden lisäksi Veturipalvelu hoitaa nykyään myös Anjalan paperitehtaan ja Inkeroisten kartonkitehtaan vaihtotyöt.

Imatran Veturipalvelu Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1993
Toimitusjohtaja Timo Rinkinen[1]
Puheenjohtaja Heikki Laakkonen[1]
Kotipaikka Imatra[1]
Toimiala rautatieliikenne
Liikevaihto 979 000 euroa (2007)[1]
Liikevoitto 291 000 euroa (2007)[1]
Henkilöstö 4 (2007)[1]

Imatran veturipalvelun tehtäviin kuuluu ainoastaan omistamansa kaluston kunnossapidosta huolehtiminen. Veturipalvelulla onkin vain kaksi työntekijää, toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Stora Enso huolehtii tehtaiden rataverkon kunnossapidosta, ja sillä on Imatralla yhteensä 24 veturinkuljettajaa ja junamiestä.

Kalusto muokkaa

Veturipalvelun kalusto on varsin iäkästä. Vanhimmat veturit ovat 1960-luvun alusta ja silti päivittäisessä käytössä. Veturipalvelulla on kuitenkin toistaiseksi laaja varaosavarasto näitä vetureita varten. Erikoisuutena yrityksellä on Dv15:n teollisuusversio (Valmet 1501/1960), joka on säilyttänyt alkuperäisen Vv15-sarjamerkintänsä. Kaikille Vv15-/Dv15 -veturille on annettu lempimi (Diesel, Masi ja Jussi). Veturipalvelu on tehnyt runsaasti kalustohankintoja 2000-luvulla ostamalla muun muassa kaksi täysin uutta Otso100 robot -robottiveturia sekä UPM:n Move90-veturin.

Veturi Hankintavuosi Sijoitus Huomautukset
Move90 (Valmet 902/1960) 2009 Stora Enson Imatran tehtaat Hankittu UPM:ltä Kuusankoskelta(UPM:n veturi nro. 14)
Vv15 2000 (Valmet 2000/1961) 2009 Hankittu UPM:ltä Kuusankoskelta
Vv15 1994 (Valmet 1501/1960) 1994 Lempinimi Diesel, numeroitu veturipalvelulle tulovuotensa mukaan. Alun perinkin Dv15-veturin teollisuusversio.
Dv15 2001 (Lokomo 517/1961) Lempinimi Masi, hankittu VR:ltä vuonna 1994
Dv15 1993 (Lokomo 513/1961) Lempinimi Jussi, hankittu VR:ltä vuonna 1994
Otso2 (Saalasti 47/1962) Ajokuntoisena, mutta ei käytössä
2 kpl Otso100 robot 2000
C600 (Lokomo 637/1969) 2008 Ostettu Kaukas Oy:ltä
Move66 (Valmet 13/1973) 200x Anjalan paperitehdas Ostettu UPM-Kymmene Oyj:ltä Kuusankoskelta
Move67 (Valmet 01/1975) Inkeroisten kartonkitehdas Kuusankoskelta

Lähteet muokkaa

  • Eero Heinonen, Kimmo Alanko: Imatran Veturipalvelu Oy. Resiina, 2006, nro 2, s. 36-39.

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e f Imatran Veturipalvelu Oy Yritystele. Viitattu 23.10.2009. [vanhentunut linkki]