Ilmatilan loukkaukset ovat tekoja, missä luvatta tunkeudutaan tuottamuksellisesti tai tahallisesti toisen valtion ilmatilaan. Asianomaisen maan ilmavalvonta ja lennonjohto seuraavat ilmatilaansa ja ilmatilan loukkauksen jatkuessa loukkaaja pyritään tunnistamaan loukkaajamaahan diplomaattisesti vaikuttamiseksi.

Ilmatilaloukkauksia tapahtuu Suomessa eniten yleis- ja harrasteilmailijoille. Vuonna 2009 ilmatilaloukkauksia oli Suomessa 113, vuonna 2010 niitä oli 141 ja seuraavana vuonna 133. Kunakin vuonna näistä noin 70 % oli harrasteilmailussa tapahtuneita.[1]

Oleellista loukatun maan kannalta on se, millaisella lentokoneella on ilmatilaa loukattu, koska konetyypistä voi päätellä sen mahdollisen tehtävän sekä se, miten kauan ilmatilaa loukkaava ilma-alus on ilmatilassa ja kuinka syvälle asianomaisen maan ilmatilaan loukkaava ilma-alus tunkeutuu sekä se, millä alueella loukkaaminen tapahtuu. Asianomaisen maan kannalta herkkiä ilmatilan alueita ovat ilmapuolustuksen avainkohteista ja johtojärjestelmiä mahdollisesti vastaan suunnattavat lennot sekä muut kohteet, mistä satelliiteilla ei ole saatu riittävän tarkkoja kuvia.

Tilanteessa, missä ilmatilaa lähestyy uhkaavaksi koettu ilma-alus, saatetaan lähettää ilmatilan rajalle vastaan jo ennakkoon tunnistuskoneen sijasta torjuntahävittäjiä. Suurten väärinkäsitysten välttämiseksi vahinkotapauksissa ilmoittavat suuria lentoharjoituksia pitävät valtiot jo ennakkoon naapurimaille pitämästään harjoituksesta.

Ilmatilan loukkauksia, nopeita ilmatilan lähestymisiä tai lentämistä ilmatilan rajalla viivalehtona kuitenkaan ilmatilaa loukkaamatta voidaan käyttää asianomaisen maan lennonjohdon ja ilmavalvonnan kyvyn kokeilemiseksi.

Vähäisemmissä tapauksissa lennonjohto odottaa, että jo ilmatilaa lähestyttäessä lähestyvät kone ilmoittaisi tunnisteensa ja matkan päämääränsä, jolloin sitä voitaisiin tutkalla paremmin valvoa. Kansainvälisessä ilmatilassa lentäminen ei kuitenkaan edellytä pakollista ilmoittautumista. Jos yksityislennolla Suomessa tapahtuu onnettomuus, vaaratilanne tai poikkeama, on siitä tehtävä siitä ilmoitus Trafille. [1]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Ilmatilaloukkausten määrä Suomessa hälyttävän suuri (PDF) 2012. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Viitattu 26.7.2014.