Ilmalan varikko
Ilmalan varikko (liikennepaikka Ilmala ratapiha, lyh. Ilr) on VR-Yhtymän varikkoalue Pohjois-Pasilassa Helsingissä. Se rajoittuu lännessä Postin lajittelukeskukseen, etelässä Hakamäentiehen, idässä Veturitiehen ja pohjoisessa Postipuiston asuinalueeseen. Alueen koko on noin 60 hehtaaria, ja sillä sijaitsee noin 65 kilometriä raiteita. Työntekijöitä alueella on noin 800 henkilöä.[3] Ilmalan varikolla hoidetaan suurin osa kaukojunaliikenteen henkilöjunien huolloista sekä koko Helsingin lähiliikenteen kaluston huolto.[4]
| Ilmalan varikko | |
|---|---|
 Ilmakuva varikkoalueesta. |
|
| Perustiedot | |
| Lyhenne | Ilr |
| Rataosa | Helsinki–Riihimäki |
| Ratakilometri | 4+950[1] |
| Sijainti | |
| Osoite | Veturitie 20, 00240 Helsinki |
| Etäisyydet | Helsinki 4 km |
| Avattu | 10. kesäkuuta 1980[2] |
| Liikenne | |
| Liikennöitsijä(t) | VR |
| Asemarakennus | |
| Tyyppi | varikko |
| Rakennettu | 1960–1970-lukujen vaihde |
|
|
|
Historia muokkaa
Varikko on rakennettu soiselle maaperälle 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Samalla paikalla oli aluksi ampumarata, sitten VR:n kaatopaikka, joka myöhemmin siirtyi Helsingin kaupungin yleiseksi kaatopaikaksi vuonna 1949. 1940-luvulla alueelle alettiin suunnitella VR:n henkilöliikenteen varikkoaluetta. Kaatopaikkatoiminta lakkautettiin vuonna 1963, ja varikon rakennustyöt aloitettiin 1967. Ensimmäiseksi alueelle rakennettiin työmaaraide lokakuussa 1968, joka erkani rantaradasta vähän ennen Ilmalan rautatieasemaa. Vuonna 1970 otettiin käyttöön sähkömoottorijunahalli A1. Ennen varikon valmistumista sähkömoottorijunat oli huollettu Pasilan ratapihalla hinaamalla ne sinne dieselveturilla. Vuonna 1971 valmistui sähköjunahalli B1, vuonna 1975 kaukojunahalli ja 1976 veturitalli 1. Vaunujen huolto siirtyi Helsingin ratapihalta Ilmalaan kun uudet vaunuhallit valmistuivat Ilmalaan 1976–1978. Vuonna 1979 valmistui dieselmoottorijunahalli 1 ja vuonna 1980 dieselveturitalli 2. Varikkoa oli rakennettu yhteensä 13 vuotta ja se vihittiin käyttöön lopulta 10.6.1980.[2]
Valmistumisen jälkeen varikkoa on useasti laajennettu. Vuonna 2006 varikolla aloitettiin VR:n ja Liikenneviraston yhteistyöprojekti, jossa varikon asetinlaitteet ja turvalaitetekniikka uudistettiin. Myös alueen raiteistoa, ratapihavalaistusta sekä varikkotiet kunnostettiin. Lisäksi alueella laajennettiin kaukojunahallia sekä rakennettiin uudet huoltotasot kauko- ja lähijunille.[5] Projekti maksoi noin 185 miljoonaa euroa ja se valmistui vuonna 2012.[6]
Varikko muokkaa
Alueen koko on noin 60 hehtaaria, ja sillä sijaitsee noin 65 kilometriä raiteita. Lisäksi raiteita ohjataan asetinlaitteella, joka käsittää 210 varikon vaihdetta. Varikolla on lämmitettyä hallitilaa yhteensä 5,5 hehtaaria. [3][6]
Varikko koostuu kahdesta vaunuhallista, vetokalustovarikosta sekä seisontaraiteista. Uudempi halleista on tarkoitettu Pendolino-junille sekä Venäjän-liikenteen Sm6- eli Allegro-junille. Vetokalustovarikolla sijaitsevat veturitalli ja lähiliikenteen junien huoltohalli. Etelän suunnasta Ilmalan ratapihalle vie kaksi huoltoraidetta, jotka erkanevat varikolle Ilmalan seisakkeen kohdalla. Pohjoispään raideyhteys erkanee Käpylän aseman kohdalla. Varikon alittaa huoltotunneli, joka yhdistää hallit Veturitien varrella olevaan huoltoasemaan.
Leppävaaran kaupunkiradan rakentamisen yhteydessä otettiin Ilmalan seisakkeen lähistöllä vaihdeyhteys, joka yhdistää rantaradan Ilmalan varikkoraiteisiin. Tämän yhteyden käyttö on jäänyt vähäiseksi. Kivihaassa sijaitsevan vaihteen avulla voidaan kaikilta rantaradan raiteilta liikennöidä myös Ilmalan varikon ja Helsingin aseman välisille huoltoraiteille.[2]
Maaperäongelmia muokkaa
Ilmalan varikon ongelmaksi on useasti muodostunut soinen maaperä sekä entinen kaatopaikka-alue, jolle se on rakennettu. Rakentamisen yhteydessä alueelle tuotiin Hakkilan sorakuopalta suuria määriä soraa.[2] Alueelle rakennetut rakennukset on paalutettu normaalia syvemmälle, ja paaluja on koko varikon alla yhteensä noin 250 kilometriä.[7]
Myöhemmin varikkoalue vajosi täyttömaan alla olevan orgaanisten jätteiden hajotessa ja maan tiivistyessä. Pahimmillaan vajoaminen on ollut jopa 2 metriä kolmessakymmenessä vuodessa. Maan vajoaminen jatkuu yhä, mutta huomattavasti hitaammin kuin aikaisemmin.[2]
Lähteet muokkaa
- Nummelin Markku: Rantarata. Kustantaja Laaksonen, 2008. ISBN 978-952-99685-8-9.
Viitteet muokkaa
- ↑ Rautateiden verkkoselostus 2017, s. 70. Liikennevirasto, 2015. Verkkojulkaisu (PDF) (viitattu 24.9.2016). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e Nummelin 2008: s.16.
- ↑ a b Ilmalan varikko pistetään uuteen uskoon (html) 8.11.2006. Hämeen Sanomat. Arkistoitu 1.10.2013. Viitattu 24.9.2013.
- ↑ Ilmalan ratapihan perusparannus valmistuu – junaliikenteen hermokeskuksen uusiminen loppusuoralla (html) 2.10.2012. Liikennevirasto. Viitattu 24.9.2013.
- ↑ VR peruskorjaa Ilmalan varikon (html) 8.11.2006. Taloussanomat. Viitattu 24.9.2013.
- ↑ a b Ilmalan varikon jättiremontti valmistui (html) 3.10.2012. Metro. Viitattu 24.9.2013.
- ↑ Ilmalan varikko (html) 11.09.2003. Seisake.net. Viitattu 24.9.2013.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ilmalan varikko Wikimedia Commonsissa
