Iivari Rötkö

suomalainen kestävyysjuoksija

Iivari (Ivar) Rötkö (26. tammikuuta 18937. joulukuuta 1957 Helsinki[1][2][3]) oli suomalainen ylipitkiin matkoihin erikoistunut kestävyysjuoksija. Hän teki maratonilla vuoden 1926 maailman kärkituloksen sekä epävirallisen maailmanennätyksen 25 000 metrin matkalla vuonna 1928.

Kilpailu-ura muokkaa

Helsingin Jyryä edustanut Rötkö voitti vuonna 1925 25 000 metrin juoksun Frankfurt am Mainin työläisolympialaisissa ajalla 1.24.37,0.[4] Hän lukeutui pisimpien matkojen ennakkosuosikkeihin myös vuoden 1928 Moskovan spartakiadeissa, mutta ei lopulta päässyt kilpailemaan, koska Suomen viranomaiset eivät myöntäneet Rötkölle ulkomaanpassia. Vuonna 1931 hän loikkasi Työväen Urheiluliiton Jyrystä porvarillisen SVUL:n toiseen helsinkiläisseuraan Tovereihin, jotta olisi voinut osallistua seuraavana kesänä järjestettyjen Los Angelesin kesäolympialaisten maratonille. Suomen urheiluelämä oli tuolloin jakautunut niin, että olympialaisiin pääsivät mukaan vain SVUL:n urheilijat. Rötkö jäi kuitenkin Suomen olympiakarsinnoissa viidenneksi ja lopetti samalla urheilu-uransa.[5]

Syyskuussa 1926 Rönkkö juoksi Helsingissä maratonin aikaan 2.34.25, joka oli myös vuoden kärkitulos koko maailmassa.[5] 10 000 metrillä hän oli samana vuonna maailmantilaston neljäs tuloksella 31.57,4.[2] Vuonna 1928 Rötkö alitti Hannes Kolehmaisen 25 000 metrin virallisen maailmanennätyksen juoksemalla matkan aikaan 1.25.14.[3] Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ei kuitenkaan vahvistanut Rötkön aikaa viralliseksi maailmanennätykseksi.[6] Rötkön aika alitettiin vielä samana kesänä, kun Amsterdamin kesäolympialaisista palannut pronssimitalisti Martti Marttelin paransi tulosta 50 sekunnilla.[7]

Varsinaiselta ammatiltaan Rötkö oli putkimies. Hän oli myös Paavo Nurmen hyvä ystävä ja miehet harjoittelivatkin usein yhdessä Nurmen asuessa Helsingissä.[3] Muiden saavutustensa ohella Rötkö voitti lukuisia TUL:n mestaruuksia.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Iivari Rötkö kuollut (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 12.12.1957, HS Aikakone. Viitattu 3.3.2018.
  2. a b Iivari Rötkö Profile Track and Field Statistics. Viitattu 12.4.2016.
  3. a b c Meskanen, Juhani: Helsingin Jyryn maailmanluokan juoksijoita 14.4.2013. Helsingin Jyry. Viitattu 12.4.2016.
  4. Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 119. Otava, 1970.
  5. a b c Syrjäläinen, Antti: Miksi siksi loikkariksi? Huippu-urheilijoiden loikkaukset TUL:sta SVUL:oon 1919–1939, s. 146. Joensuu: Joensuun yliopisto, 2008. ISBN 978-952-219-137-3. Teoksen verkkoversio.
  6. Hymans, Richard; Matrahazi, Imre (toim.): IAAF World Records Progression – 2015 Edition, s. 105–106, 533. IAAF. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.4.2020). (englanniksi)
  7. Aho, Erkki: Uusia ennätyksiä 13.3.2014. Urheilun historia. Viitattu 12.4.2016.