Avaa päävalikko

Idänkukonkannus (Consolida orientalis, syn. Delphinium orientale) on yksivuotinen, purppuranpunakukkainen leinikkikasvi.

Idänkukonkannus
Consolida Orientalis Palencia2.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Kukonkannukset Consolida
Laji: orientalis
Kaksiosainen nimi

Consolida orientalis
(Gay ex Des Moul.) Schrödinger

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Idänkukonkannus Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Idänkukonkannus Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Idänkukonkannus kuvattuna Unkarissa tienpientareella.
 
Idänkukonkannuksen kukka.

Idänkukonkannus kasvaa 20–60 cm korkeaksi. Pysty varsi on haaraton tai niukkahaarainen, ja ainakin yläosastaan sirottavakarvainen. Alimmat varsilehdet ovat pitkäruotisia, ylemmät lähes ruodittmia. Lehtilapa on 3–5-osainen ja toistamiseen kapealiuskainen. Kukinto on kapeahko, harsu ja monikukkainen terttu. Alimpien kukkien tukilehdet ovat liuskaisia ja ylimpien ehyitä. Kukkien esilehdet ovat tyviosasta kukkaperän kanssa yhdiskasvuisia ja kukkapohjukseen tai sen yli ulottuvia. Vastakohtaiset, purppuranpunaiset kukat ovat 2–3 cm leveitä. Verhiö on teriömäinen ja viisilehtinen. Ylimmän verholehden kannus on 6–12 mm pitkä. Terälehtiä on vain yksi ja sen lapa on kolmiliuskainen. Mesikannus on verholehden kannuksen sisällä. Emin vartalo on karvainen. Suomessa idänkukonkannus kukkii heinä-elokuussa. Kukinnan jälkeen kukkiin muodostuu yksi, 20–25 mm pitkä karvainen tuppilo, joka kapenee toispuolisesti jyrkästi lyhyeksi odaksi. Siemenet ovat väriltään punaruskeita. Monien muiden leinikkikasvien tapaan myös idänkukonkannus on myrkyllinen.[1]

LevinneisyysMuokkaa

Idänkukonkannus on alun perin kotoisin Etelä-Euroopasta Pyreneiden niemimaalta ja Balkanilta.[2] Suomessa idänkukonkannusta on tavattu Etelä- ja Keski-Suomessa Vaasan korkeudelle saakka, sekä yksittäisiä esiintymiä myös pohjoisempana Oulun korkeudelle asti.[1] Suuri osa Suomessa tehdyistä lajin havainnoista on kuitenkin 1900-luvun loppupuolelta.[3]

ElinympäristöMuokkaa

Suomessa idänkukonkannus on tulokaslaji, jota tavataan toisinaan myllyillä, satamissa ja kaatopaikoilla.[1]

KäyttöMuokkaa

Idänkukonkannusta viljellään myös koristekasvina.[1]

LähteetMuokkaa

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 70.
  2. Suuri Pohjolan kasvio 2003, s. 70.
  3. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Idänkukonkannuksen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 2.11.2011.

Aiheesta muuallaMuokkaa