Avaa päävalikko

Idän Emigranttien Klubi oli lokakuun vallankumousta Suomeen paenneiden ja maassa pitkään majailleiden venäläisten valkoisten emigranttien 1920-luvulla perustama yhteenliittymä, jonka tarkoituksena oli säilyttää ja vaalia vanhan keisarikunnan ja sen instituutioiden muistoa.

TaustaMuokkaa

Neuvostovallan kumoamiseen liittyvät pyrkimykset klubi kiisti julkisesti. Virallisesti klubin päätarkoitus oli toimia kulttuurihistorialliselta pohjalta. Klubilla oli päämaja Katajanokalla, nykyisen ENSOn talon paikalla olleessa Norrménin talossa (arkkitehti Theodor Höijer 1895), jossa se ylläpiti myös erästä Helsingin historian hienoimmista ravintoloista. Ravintolan maine olikin maankuulu: jopa sotavuosinakin, kun kaikki oli säännösteltyä, ravintolan nerokkaat kokit tekivät herkkuaterioita samoista aineksista, joista naapurit saivat aikaan nipin napin syömäkelpoista. Samoin ns. "tiskin alainen" myynti kukoisti loppuun asti, koska klubin johdolla oli henkilökohtaisia suhteita muun muassa Ruotsiin. Klubin johto oli pääasiassa sotaan kelpaamattomia ikämiehiä ja joitakin sotainvalideja - erittäin moni näistä miehistä oli haavoittunut jo talvisodassa, mistä johtuen jopa kiihkosuomalaisimmatkin valtionhallinnon jäsenet arvostivat klubia, vaikka klubin sisäinen käyttökieli olikin venäjä.

Poliittinen asemaMuokkaa

Neuvostoliiton tiedustelu piti kyseisessä ravintolassa jatkuvasti urkkijoita, koska se uskoi klubin olevan "vastavallankumouksen polttopiste". Useita klubin jäseniä kuuluikin emigranttien puolisotilaallisiin järjestöihin, mutta näiden salaiset kokoukset tosiasiassa pidettiin kokonaan muualla, etupäässä taiteilijoiden suosimassa Kämp–hotellissa. Katajanokan tiloissa pidettiin vain klubin rutiiniasioita käsitteleviä hallituksen kokouksia ja yleiskokouksia. Viimeksi mainitut olivat kaikille avoimia, eikä hallituskaan kovin yksityisesti kokoontunut: vain budjettien valmistelukeskustelut olivat normaaliin tapaan tiukasti hallituksen sisäisiä.

Traaginen tapausMuokkaa

Arvo "Poika" Tuominen kertoo kirjassaan Kremlin kellot seuraavan tapauksen vuodelta 1934: Einari Laaksovirta -nimisen Neuvostoliitossa vakituisesti oleskelleen suomalaisen kommunistin ja varatuomarin – joka oli ennen vuotta 1918 laatinut Suomen perustuslakia yhdessä K. J. Ståhlbergin ja Otto Wille Kuusisen kanssa – Suomeen jäänyt vaimo Signe Laaksovirta, johon aviomies piti säännöllistä yhteyttä, oli nähty kyseisessä ravintolassa suomalaisen upseerin seurassa. Muutamaa päivää myöhemmin kuuluisa kommunistijohtaja Toivo Antikainen vangittiin Yrjö Leinon huvilalla Kirkkonummella. Vangituksi tuleminen johtui Leinon ja Antikaisen omasta varomattomuudesta, koska Suomen poliisi piti Leinon huvilaa vakituisesti silmällä - juuri laittomasti Suomeen tulleiden neuvostoliittolaisten sinne tulon varalta. Leino oli julkikommunistina yleensäkin jatkuvan silmälläpidon kohteena. Neuvostoliittolaiset kuitenkin tulkitsivat tapauksen ilmiannoksi: koska Signe Laaksovirran ja suomalaisen upseerin tapaaminen sattui paikassa, joka oli määritetty neuvostovastaisten juonittelujen polttopisteeksi, niin eihän kyseinen tapaaminen voinut olla mikään muu kuin tiedustelu-upseerin ja agentin kohtaaminen.

Tätä harhaluuloa ei horjuttanut mikään, eikä Otto Wille Kuusinenkaan tehnyt mitään tuomitun puolesta, vaikka Laaksovirran sisko oli ollut hänen ensimmäinen vaimonsa. Syytön Laaksovirta tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin Antikaisen kavaltajana. Myös Leinon vankien kuulusteluissa ilmeni samaa: kun muun muassa Boris Björkelund kertoi kysyttäessä käyneensä syömässä kyseisessä ravintolassa, kun sieltä sai parempaa ruokaa edullisemmin kuin muualta, niin kuulustelija merkitsikin pöytäkirjaan:

»Kyllä, olin tuon vastavallankumouksen johtojärjestön valajäsen ja otin osaa antaumuksella sen kaikkeen neuvostovastaiseen toimintaan!»

Björkelund kieltäytyi allekirjoittamasta moista, jolloin kuulustelija kirjoitti itse hänen nimensä asianomaiseen kohtaan.

LakkauttaminenMuokkaa

Klubi ravintoloineen määrättiin lakkautettavaksi välirauhansopimuksen vastaisena “antikommunistisena“ ja “neuvostovastaisena“ järjestönä, ja sen omaisuus takavarikoitiin. Samoin klubin kustantama emigranttien oma lehti lakkautettiin. Rakennus purettiin vuonna 1960 Enso Oy:n uuden toimitalon tieltä.

MuutaMuokkaa

Klubi julkaisi emigranttien omaa venäjänkielistä lehteä. Sitä toimitti klubin puheenjohtaja, entinen kenraali Severin Dobrovolskij, jota onkin sittemmin pidetty ainoana henkilökohtaiselta poliittiselta ominaispainoltaan riittävän merkittävänä Leinon vankina.

LähteetMuokkaa

  • Boris Björkelund: Stalinille menetetyt vuoteni
  • Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan.." : järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella
  • Arvo Tuominen: Kremlin kellot
  • Olle Leino: Kuka oli Yrjö Leino
  • Olle Leino: Vielä yksi kirje - Hertta Kuusisen dramaattinen elämä ja rakkaus Yrjö Leinoon
  • Timo Soukola: Laaksovirta, Einari (1885 - 1935) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.11.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.