International Genetically Engineered Machine

(Ohjattu sivulta IGEM)

International Genetically Engineered Machine eli iGEM on kansainvälinen synteettisen biologian opiskelijakilpailu. Joukkueet suunnittelevat ja toteuttavat noin puolen vuoden aikana projektin, jossa he pyrkivät ratkaisemaan jonkin käytännön ongelman synteettisen biologian avulla. Kilpailutöiden teemat ovat liittyneet esimerkiksi energian- ja ruoantuotantoon, terveydenhuoltoon ja lääketieteeseen sekä synteettisen biologian tutkimuksessa käytettävän teknologian kehittämiseen. Kilpailijat hyödyntävät ns. BioBrick-rakennuspalikoita, eli kaikille avoimeen tietokantaan rekisteröityjä standardoituja DNA-paloja.[1]

Suomesta kilpailuun on osallistunut kaksi joukkuetta. Vuonna 2014 Aalto yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoista koostuva joukkue Aalto-Helsinki sai parhaan Wiki-sivun palkinnon Bioworks-projektillaan. Vuonna 2015 Aalto yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistyö jatkui; Aalto-Helsinki joukkueen kilpailutyö Fuel for the Future käsitteli uusiutuvan propaanin tuottoa synteettisen biologian avulla.[2]

Lähteet muokkaa