Avaa päävalikko

Hyvä tapa tarkoittaa oikeustieteessä vakiintunutta, perustelluksi katsottua käytäntöä, joka pohjautuu vallitseviin arvostuksiin. Näiden arvostusten perusteella säädetään lakeja, joten hyvän tavan vastaisuus liittyy läheisesti lainvastaisuuteen. Kuten muutkin oikeusperiaatteet (esimerkiksi arvottomuus, kohtuuttomuus ja kunnianvastaisuus) hyvä tapa esiintyy tavallisesti kielteisessä muodossa. Jos järjestelyssä ilmenee hyvän tavan vastaisuutta, ei muutoin pätevään järjestelyyn liitykään tavoiteltuja oikeusvaikutuksia.[1]

Tarkemman juridisen merkityksen hyvä tapa saa tietyssä sosiaalisessa ympäristössä. Juridisella merkityksellä on hieman eri sisältö puhuttaessa hyvästä hallintotavasta, hyvästä kirjanpitotavasta, hyvästä liiketavasta ja hyvästä pankkitavasta. Hyvän tavan olennainen tunnusmerkki on se, että se kuvastaa tasapuolisesti osapuolten intressejä. Pelkkä käytännön yleinen noudattaminen ei tee siitä hyvää tapaa.[1]

Hyvän tavan vastaisuus liittyy läheisesti šikaanikieltoon eli oikeuden väärinkäytön kieltoon. Šikaanikiellossa tarkastellaan sitä pyritäänkö jonkin oikeuden avulla päämäärään, joka ei sisälly oikeuden tavanomaiseen käyttöön, ja olisiko oikeuden toteutumisesta haittaa. Hyvän tavan vastainen järjestely sen sijaan on uhka tai poikkeama asianmukaiseksi katsotusta sosiaalisesta arvostuksesta.[1]

Oikeushistoriaa SuomessaMuokkaa

Hyvien tapojen vastaisuudesta säädettiin aiemmin Suomen rikoslain (39/1889) 43 luvussa, jonka otsikkona oli Hyviä tapoja koskevain määräysten rikkomisesta. Uudemman lainsäädännön vuoksi luvun kaikki pykälät on nykyisin jo kumottu yksi toisensa jälkeen.

  • 1 pykälä kielsi toimeenpanemasta arpajaisia, joissa oli voittona rahaa tai tavaraa, ja kauppaamasta arpajaisten arpoja. Vuonna 1900 annettiin julistus (3/1900), jonka mukaan arpajaisia sai järjestää kenraalikuvernöörin luvalla. Pykälä kumottiin lailla 492/1965. Arpajaisista on nykyisin erillinen laki.
  • 2 pykälä kielsi ilman asianomaista lupaa järjestettävät tavara-arpajaiset. Pykälä kumottiin lailla 492/1965.
  • 3 pykälä kielsi pitämästä kaupan ulkomailla järjestettävien arpajaisten arpoja. Pykälä kumottiin lailla 492/1965.
  • 4 pykälä kielsi pitämästä huonetta uhkapeliä varten. Pykälä kumottiin lailla 563/1998. Pelikasinoista on nykyisin säännöksiä arpajaislaissa.
  • 5 pykälä kielsi kohtelemasta omaa tai toisen eläintä julmasti. Pykälä kumottiin lailla 91/1971, jolloin säädettiin uusi eläinsuojelulaki.
  • 6 pykälä kielsi olemasta juovuksissa yleisellä tiellä, kadulla, julkisella paikalla, julkisessa toimituksessa ja yleisessä kokouksessa. Rangaistuksena oli alkujaan enintään sadan markan sakko, myöhemmin enintään sata päiväsakkoa. Pykälää muutettiin useita kertoja, ennen kuin se lopulta kumottiin kokonaan lailla 491/1968. Poliisilla on kuitenkin edelleen oikeus poistaa häiritsevästi käyttäytyvä juopunut yleiseltä paikalta.
  • 7 pykälä kielsi viettelemästä alle 18-vuotiasta nauttimaan päihdyttävää juomaa. Monista alkoholilainsäädäntöön aikojen kuluessa tehdyistä muutoksista huolimatta tämä pykälä pysyi alkuperäisessä muodossaan voimassa vuoteen 2009 saakka. Se kumottiin vasta lailla 641/2009, joka tuli voimaan 1. marraskuuta 2009.
  • 8 pykälä määräsi anniskelupaikan isännälle tai hoitajalle sakon, jos joku havaittiin anniskelupaikassa niin juopuneeksi, että tarvitsi kaitsemista, eikä häntä tarpeenmukaisesti hoivattu. Pykälä kumottiin lailla 563/1998.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa VII palstat 197–199.
  2. Rikoslaki, 39/1889, 43 luku.