Hypsilophodon
Hypsilophodon (”korkeaharjainen hammas”) oli pieni varhaisliitukaudella noin 120 miljoonaa vuotta sitten elänyt kasvinsyöjä. Hypsilophodon kasvoi 2,3 metriä pitkäksi ja painoi 50 kg. Sen fossiileja on löydetty Englannista, varsinkin Wightsaarelta sekä Espanjasta ja Yhdysvaltojen Etelä-Dakotasta. Hypsilophodon esiintyy myös Michael Crichtonin romaanissa Dinosauruspuisto.
| Hypsilophodon | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Ylälahko: | Dinosaurukset Dinosauria |
| Lahko: | Linnunlantioiset Ornithischia |
| Osalahko: | Ornithopoda |
| Heimo: | Hypsilophodontidae |
| Suku: | Hypsilophodon |
| Laji: | foxii |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Hypsilophodon foxii |
|
| Katso myös | |
Elintavat muokkaa
Hypsilophodonilla oli pieni pää, jossa oli isot, tarkat silmät. Hampaat ja leuat olivat sopeutuneet hyvin kasvien hienontamiseen. Sillä oli noin 30 hammasta leuoissaan. Toisin kuin kehittyneemmillä ornitopodeilla kuten Dryosauruksella, Hypsilophodonilla oli sarveisnokassa ylähampaita. Hypsilophodon keräsi kasveja nokallaan, sulloi ne tilaviin poskipusseihinsa ja jauhoi ne hampaillaan. Eturaajat olivat lyhyet ja viisisormiset. Tylpissä sormissa sillä oli vahvat kynnet. Takaraajat olivat pitkät ja soveltuneet nopeaan juoksemiseen. Takaraajoissaan sillä oli neljä eteenpäin osoittavaa varvasta. Nivelsiteiden jäykistämä pitkä häntä toimi vastapainona eläimen juostessa. Suojautuakseen petoteropodeilta Hypsilophodon ei voinut tehdä muuta kuin paeta. Hypsilophodontidae-heimon dinosaurukset kuuluivat nopeimpiin kasvinsyöjiin, joten sen nopeus riitti karistamaan useimmat pedot kannoilta.
Useita Hypsilophodonin fossiileja on löydetty lähekkäin Wightsaarelta, joten ne ilmeisesti elivät laumassa. Ryhmässä ne olivat paremmassa turvassa pedoilta, sillä laumassa oli enemmän silmäpareja tarkkailemassa mahdollista vaaraa.
Löytäminen ja historia muokkaa
Hypsilophodonin ensimmäiset jäännökset löydettiin vuonna 1849 Etelä-Englannista samoista Wealdenin kivikerrostumista kuin Iguanodon aiemmin. Luiden uskottiinkin kuuluneen nuorelle Iguanodonille. Myöhemmin englantilainen biologi Thomas Henry Huxley vakuuttui, että kyse oli uudesta suvusta ja nimesi sen hampaissa näkyvien harjanteiden mukaan vuonna 1869. Hän päätteli, että tämä pieni dinosaurus liikkui takaraajoillaan, vaikka siihen aikaan monet pitivät dinosauruksia kömpelöinä nelijalkaisina eläiminä.
Aluksi Hypsilophodonin luultiin elävän puissa, sillä sen isovarvas kuvattiin koukistuneeksi. Tällaisilla jaloilla se olisi pystynyt tarttumaan paremmin oksiin kiipeillessään. Varhaisissa rekonstruoinneissa Hypsilophodon kuvattiin puunoksalla istumassa kuten nykyiset puukengurut. Yli 100 vuotta uskottiin, että Hypsilophodon eli puissa. Vuonna 1974 paleontologi Peter Galton huomasi, ettei se pystynyt tarttumaan raajoillaan oksiin. Nykyisen käsityksen mukaan Hypsilophodonit liikkuivat maan päällä, johon niiden jalat soveltuivat paremmin.