Hyperkalemia tarkoittaa epänormaalin korkeaa kaliumpitoisuutta veressä. Aikuisilla ihmisillä hyperkalemiana voidaan pitää tilaa, jossa kaliumia on yli 5.5 millimoolia per litra veriseerumia (mmol/l) eli yli 21.5 milligrammaa per desilitra (mg/dl). Aikuisilla normaali seerumin kaliumpitoisuus on noin 3.5–5.5 mmol/l (11.7–21.5 mg/dl).[1]

Lievä hyperkalemia on usein oireeton, mutta voi aiheuttaa esimerkiksi pahoinvointia tai sydämentykytystä. Eritoten vakava hyperkalemia (seerumin kalium yli 7.5 mmol/l eli 29.3 mg/dl) voi aiheuttaa rytmihäiriön tai sydänpysähdyksen.[1]

Hyperkalemia ilmenee noin 10%:lla sairaalahoidossa olevista, jolloin se liittyy useimmin munuaisten vajaatoimintaan tai kaliumin poiseritystä estäviä lääkkeiden käyttöön. Muita yleisiä syitä ovat diabetes mellitus ja sydämen vajaatoiminta. Merkittävä hyperkalemia on yleinen syy välittömän hemolyysin aloittamiselle.[1]

Pseudohyperkalemia merkitsee verikokeessa todettua hyperkalemiaa, vaikkei potilaalla ole hyperkalemiaa. Näin voi käydä verinäytteen käsittelyn aikana esimerkiksi hemolyysissä. Tässä veren soluista vapautuu kaliumia vereen ja tulos on liian iso.[1]

OireetMuokkaa

Aikuisilla ihmisillä hyperkalemiaa voidaan pitää[1]

  • lievänä, jos kaliumia on veriseerumissa yli 5.5 mmol/l (>21.5 mg/dl)
  • keskivakavana, jos pitoisuus on yli 6.5 mmol/l (>25.4 mg/dl)
  • vakavana, jos pitoisuus on yli 7.5 mmol/l (>29.3 mg/dl)

Lievä hyperkalemia on usein oireeton. Siinä voi silti ilmetä muun muassa sydämentykytystä, pahoinvointia, lihaskipuja tai epätavallisia ihotuntemuksia eli parestesiaa. Keskivakava tai vakava hyperkalemia voi johtaa sydämen toimintahäiriöihin.[1] Hyvin vakava hyperkalemia voi aiheuttaa vaarallisen rytmihäiriön tai sydänpysähdyksen, mutta tämä voi vaatia suurempia pitoisuuksia kuin 7.5 mmol/l.[2]

Hyperkalemiassa sydänkäyrässä ei aina ilmene suuria poikkeamia, vaikka seerumin kaliumpitoisuus olisi jopa 8 mmol/l. Jos poikkeamia havaitaan, eivät ne aina ole yhdenmukaisia. Hyperkalemia pienentää sydämen solukalvojen välistä kaliumpitoisuuseroa lyhentäen siksi sydämen aktiopotentiaalia ja repolarisaatioaikaa. Mahdollisia sydänkäyrässä varhain havaittuja ilmiöitä ovat ST-välin madaltuminen, T-aaltojen vahventuminen, QT-välin kasvu. Suuremmissa kaliumpitoisuuksissa PR-väli, QRS-kompleksi voivat pidentyä ja P-aallot heiketä.[2]

SyytMuokkaa

Kaliumin liikasaanti voi johtaa hyperkalemiaan. Joillain terveillä aikuisilla jo 5–7 gramman kerralla niellyt kaliumannokset ovat aiheuttaneet sydämen toimintahäiriöitä. Munuaisten vajaatoimintaa potevat ovat liikasaannille erityisalttiita. Heillä hyperkalemia voi ilmetä jo 1 gramman kaliumannoksin, mutta tämä riippuu vajaatoiminnan vakavuudesta.[3] Hyperkalemiaa on ilmennyt kaiken ikäisillä munuaisten vajaatoimintaa potevilla ja sitä potemattomilla heidän syödessä liikaa esimerkiksi kaliumia sisältäviä natriumkloridin korvikkeita, tiettyjä kasviksia tai hedelmiä, kaliumravintolisiä, savea tai maa-ainesta.[4]

Hyperkalemia voi myös ilmetä jos kehosta poistuu liian vähän kaliumia. Esimerkki tästä on akuutti tai krooninen munuaisten vajaatoiminta, sillä kaliumin poistoon vaadittua natriumia päätyy tällöin distaalisiin kiemuratiehyisiin liian vähän. Muita syitä ovat primäärinen (esim. Addisonin tauti) tai sekundäärinen hypoaldosteronismi (esim. munuaisten vajaatoiminta), pseudohypoaldosteronismin eri muodot, adrenogenitaalinen oireyhtymä, sydämen vajaatoiminta tai vakava ummetus.[1]

Aineita, jotka altistavat hyperkalemialle vähentämällä kaliumin poistumista kehosta, ovat muun muassa ACE-estäjät, ATR-estäjät, beetasalpaajat, kalsiumkanavan salpaajat, NSAID:t, amiloridi, spironolaktoni, siklosporiini, takrolimuusi, trimetopriimi, pentamidiini, digoksiini, hepariini, suksametoni ja mannitoli (infuusiona). Edeltävistä monet estävät aldosteronin tuottoa, eritystä tai toimintaa, mutteivät kaikki.[1]

Kaliumia on soluissa jopa 100–150 mmol/l. Se voi siirtyä solujen sisältä ulkopuolelle, kuten vereen. Tämä voi johtaa hyperkalemiaan. Esimerkkejä tästä ovat asidoosi, diabetes mellitus (insuliinin puutoksen takia), veren osmolaliteetin akuutti kasvu hyperglykemiassa, hyperkaleeminen kohtauksellinen halvaus (HYPP) tai kudosten akuutti tuhoutuminen (rikkoutuvat solut vapauttavat sisältään kaliumia). Tuhoutumisen syynä voi olla syöpäsolujen kuolema, hemolyysi, rabdomyolyysi tai suuri verensiirto.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i A Lehnhardt, MJ Kemper: Pathogenesis, diagnosis and management of hyperkalemia. Pediatric Nephrology, 2011, 26. vsk, nro 3, s. 377–384. PubMed:21181208. doi:10.1007/s00467-010-1699-3. ISSN 0931-041X. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b Z Rafique et al: Current treatment and unmet needs of hyperkalaemia in the emergency department. European Heart Journal Supplements, 2019, 21. vsk, nro Suppl A, s. A12–A19. PubMed:30837800. doi:10.1093/eurheartj/suy029. ISSN 1520-765X. Artikkelin verkkoversio.
  3. Opinion of the Scientific Panel on Dietetic products, nutrition and allergies [NDA] on a request from the Commission related to the tolerable upper intake level of potassium. EFSA Journal, 2005, 3. vsk, nro 3, s. 193. doi:10.2903/j.efsa.2005.193. ISSN 1831-4732. Artikkelin verkkoversio.
  4. R Dorsthorst et al: Review of case reports on hyperkalemia induced by dietary intake: not restricted to chronic kidney disease patients. European Journal of Clinical Nutrition, 2019, 73. vsk, nro 1, s. 38–45. PubMed:29588531. doi:10.1038/s41430-018-0154-6. ISSN 1476-5640. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa