Avaa päävalikko
Bayer-lääkeyrityksen valmistama heroiinia sisältävä lääkepullo 1920-luvulta.

Huumeiden historia Suomessa käsittelee eri huumeiden ilmestymistä Suomeen, niiden kriminalisointia, käyttöä ja huumeriippuvaisten hoitoa. Huumeilla tarkoitetaan laajasti kaikkia niitä aineita, jotka vaikuttavat ihmisen henkisiin toimintoihin.[1]

Huumausaineet ilmestyivät usein varsin nopeasti Suomeen lääkkeiksi, sen jälkeen kun ne olivat muualla maailmassa levinneet, ja tämän jälkeen myös melko nopeasti väärinkäyttöön. Nykyisin laittomiksi huumeiksi ymmärrettyjä aineita käytettiin usein sairauksien hoitoon: oopiumia kivunlievitykseen ja punatautia vastaan, morfiinia kivunlievitykseen, kokaiinia paikallispuudutukseen, heroiinia hengitystievaivoihin, yskään ja kivunlievitykseen. Monesti uutta huumausainetta pidettiin edellisiä vaarattomampana, kunnes haitat, esimerkiksi vieroitusoireet havaittiin.

Uusia huumausaineita käytettiin usein jo tunnetuista huumeista vieroittamiseen, juuri edellisestä syystä: kokaiinia morfinisteille; heroiinia morfinisteille ja kokainisteille, opiaattien käyttäjille metadonia ja niin edelleen. Riippuvuus huumeisiin saattoi tapahtua siis kahta tietä, joko laillisesti saatujen lääkkeiden (tai vieroitushoidon) kautta, tai laittomasti huijaamalla, väärentämällä lääkemääräyksiä, varastamalla ja näin hankkimalla aineita. Koulutetun kansanosan tietoisuuteen lääkeaineiden päihdekäyttö tuli lehtien välityksellä, artikkelit oli usein käännetty ulkomaisista lehdistä ja näin ollen kansaa paljon kiinnostaneet artikkelit, etenkin huumeiden käyttö nautintoaineina, levisivät varsin nopeasti.[2]

Kriminalisointi SuomessaMuokkaa

Asetustasolla huumeiden käyttö määriteltiin Suomessa rikokseksi vuonna 1966 ja vuosikymmenen lopulla huumeasiat siirrettiin huoltopoliisilta rikospoliisille, jonka puitteisiin perustettiin huumeisiin erikoistuneita yksiköitä.

Vuonna 1972 säädettiin huumausainelaki. Erimielisyydet huumekysymyksen määrittelyssä tiivistyivät kysymykseen huumeiden käytön rangaistavuudesta. Hallituksen esityksessä käyttöä ei määritelty rangaistavaksi teoksi.[3] Eduskunnassa lakivaliokunta[4] suositteli käytön kriminalisointia, kun taas talousvaliokunta[5] asettui hallituksen linjalle. Suuri valiokunta päätti asiasta arvalla. Nostetussa arvassa luki Ei, eli siis hallituksen rangaitsemattomuuskantaa vastaan ja kriminalisoinnin puolesta[6], joka hyväksyttiin myös lopullisessa äänestyksessä äänin 92 puolesta – 80 vastaan.[7]

OpiaatitMuokkaa

Suomeen ja Pohjolaan oopiumi saapui todennäköisesti jo varhain keskiajalla, ja sitä käytettiin, kuten muissakin maissa, lääkkeenä.[8]

Teologian tohtori Anders Chydeniusta voidaan pitää eurooppalaisen oopiumin valmistuksen edelläkävijänä. Hän keskittyi 1800-luvun taitteessa muun toimensa ohella tutkimaan sen valmistusta myös Suomessa kasvavasta unikosta. Chydenius onnistui valmistamaan laadultaan todennäköisesti kohtuullista oopiumia ja uutti siitä esimerkiksi laudanumia. Varhainen huumevalvonta toimi jo tuolloin, koska hänen tutkimuksensa julkaistiin vasta reilut sata vuotta myöhemmin. Tutkimukset kuitenkin lisäsivät lääkekasvien viljelyä ja lisäsivät oopiumin saatavuutta. Elias Lönnrot kehitti suomenkieleen vastineen sanalle ooppium, unileipä.[9]

Tavallinen kansa käytti oopiumia muun muassa koleran hoitoon. Hajanaisesta ja syrjäisestä asumisesta johtuen oopiumia hankittiin harvoin apteekeista ja sen sijaan kulkukauppiailta ja joskus armeijan välskäreiltä. Tämä lisäsi väärinkäyttöjen ja myrkytysten määrää. Kaupungeissa avattiin joitakin rohdosliikkeitä 1800-luvun puolivälissä, joissa myytiin oopiumia. Väärinkäytösten ja myynnin hallitsemiseksi annettiin vuonna 1888 asetus koskien rohdos- ja myrkkykauppaa, joka määritti kuka ja missä myrkyllisiä aineita saatiin myydä.[10] Tarkoituksena olikin keskittää myyntiä kaupunkeihin ja vähentää kulkukauppiaiden haitallista toimintaa. Asetuksissa myrkyllisiä ja luvanvaraisia aineita olivat muun muassa morfiini ja oopiumi sekä niistä tehdyt lääkkeet ja juomat. Kokaiini ei tähän listaan kuulunut. Nämä asetukset olivat käytännössä ainoa Suomen huumekauppaa koskeva lainsäädäntö 1920-luvulle asti.[11]

Huumehistorian tutkija Mikko Ylikankaan mukaan Suomessa käytettiin 1930-luvulta lähtien 1950-luvulle saakka heroiinia enemmän kuin missään muualla asukasta kohti laskettuna. Sitä käytettiin jopa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. Heroiini oli kansanlääke, jota oli muun muassa yskänlääkkeissä. Sekä morfiini- että heroiinitabletit kuuluivat kotien lääkekaappien vakiovarustukseen. Opiaattien kulutus lisääntyi erityisesti talvi- ja jatkosodan aikana, jolloin niitä käytettiin yleislääkkeenä esimerkiksi yskään, reumaan ja särkyihin. Ne kuuluivat myös varuskuntien ja korsujen yleislääkkeisiin. Ylikankaan mukaan heroiini olikin hyvä lääke etenkin hengitystievaivoihin, joita suomalaisilla oli runsaasti. Se oli myös muita vastaavia lääkkeitä edullisempi.[12]

Suomessa morfinistien määrä ei ollut kovinkaan suuri, mutta lehdistössä kirjoitettiin jo maailmalla vellovasta ongelmasta. Kuvaukset olivat usein hyvinkin tarkkoja kuvauksia käyttökelpoisista määristä tai huumeiden käytön seurauksista, eivät aina pelkästään varoittavaan sävyyn kirjoitettuja. Suomessa huumeiden väärinkäyttökeskustelu yleistyi laajemmin vasta 1800-luvun lopussa raittiusliikkeen nousun mukana ja oopiumin päihdekäyttö olikin aiemmin keskittynyt yläluokan huviksi. Morfiini ei levinnyt laajalle kansan keskuuteen, vaan pysyi pienen yläluokan huumeena valvonnan ansiosta. Morfiinia sai reseptejä väärentämällä tai salakuljettamalla sitä esimerkiksi Venäjältä.[13]

KokaiiniMuokkaa

Suomessa lääkäri Johannes Collan julkaisi kokaiinia koskevan artikkelin 1878. Vuonna 1879 Åbo Postenissa oli artikkeli, jossa kerrottiin kuinka Suomessa oli tapana käyttää kokaiinia pureskeltuna tupakasta vieroittamiseen. Lääkärit käyttivät kokaiinia muun muassa silmänalueen kirurgiassa ja sen puuduttavaa vaikutusta ylistettiin laajasti, hyvänä puolena oli siis myös sen verisuonia supistava vaikutus. Niin kuin muidenkin uusien huumeiden kohdalla, myöskään kokaiinilla ei nähty olevan suuria haittavaikutuksia. Duodecim-lehdessä oli kuitenkin kirjoitus vuonna 1885: ”vaikka kokaiinista ei ole tähän asti kuulunut mitää vaarallista seurausta, on sitä kumminkin tarkasti ja varovaisesti käytettävä, koska se ainakin eläville näyttää olevan joteskin ankara myrkkyaine”.[14] Kokaiinia käytettiin myös morfinistien vieroittamiseen. Ongelmia alkoi syntyä melko pian ja kritiikitön suhtautuminen muuttui, lääkärikunnassa oli kokaiinista riippuvaisia ja narkomaanit olivat tulleet riippuvaiseksi uudesta aineesta.[15]

AmfetamiinitMuokkaa

Toisen maailmansodan aikana Suomen armeijassa käytettiin lähinnä erikoistehtävissä olleille joukoille jaettua pervitiiniä, joka on metamfetamiinia. Sitä käytettiin muidenkin maiden armeijoissa piristeenä, laajassa mitassa ainakin Saksassa.[16] Aine määriteltiin huumeeksi Saksassa vuonna 1941, kun sen todettiin aiheuttavan sotilaille harhoja ja unettomuutta.[17] Myöhemmin pervitiiniä käytettiin doping-aineena.[18][19][20]

KannabisMuokkaa

1800-luvulla Åbo Posten kertoo kuinka kannabis on vaikuttimena oopiumin kaltainen, poisti kivut ja toi unen ihanan fantasian, sekä: "pienikin annos aiheuttaa suurta eloisuutta ja iloa". Sen mukaan pitkäaikainenkaan käyttö ei aiheuttanut sellaisia vaurioita kuin esimerkiksi oopiumi.[21]

Huumeriippuvaisten hoidon historiaMuokkaa

Huumeriippuvaisia eli narkomaaneja oli 1800-luvun lopulla ympäri Suomea, mutta enemmän keskittyneinä suuriin kaupunkeihin. Pääosin he olivat morfiini- ja opiaattiriippuvaisia. Hoitoon pääsy oli helpompaa suurissa kaupungeissa ja riippuvaisia hoidettiin lähinnä mielisairaaloissa, mutta myös valtion- ja kunnansairaaloissa, sekä yksityisellä puolella. Pääkaupungin alueella huumeriippuvaisia hoidettiin kunnallisissa hoitopaikoissa Kivelän sairaalassa ja Marian sairaalassa (perustettu 1886[22]), sekä yksityisellä puolella (Diakonissalaitos (per. 1897[23]) ja Villa Kammio, Eiran yksityissairaala (per. 1905[24]), Mehiläinen (per. 1910[25])). Villa Kammion perustaminen Töölön arvostetulle huvila-alueelle nosti vastalauseiden ryöpyn ja herätti kaupungin valtuustossa vastustusta vuonna 1890. Kaupungin terveyslautakunta päätyi kuitenkin perustamisen puolelle.[26]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Hakkarainen, Pekka: Suomalainen huumekysymys: Huumausaineiden yhteiskunnallinen paikka Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Väitöskirja, Turun yliopisto. Alkoholitutkimussäätiön julkaisuja n:o 42. Helsinki: Alkoholitutkimussäätiö: Akateeminen kirjakauppa, 1992. ISBN 951-9192-54-9.
  • Ylikangas, Mikko: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä: Huumeet Suomessa 1800–1950. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-578-1.
  • Atte Oksanen: ”Kenraalit vauhdissa ja sotilaat sammuksissa – sotaa huumeissa ja humalassa”, Ruma sota - Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia, s. 181-207. WSOY, 2008. Luvun verkkoversio (viitattu 25.5.2014).

ViitteetMuokkaa

  1. Hakkarainen 1992.
  2. Ylikangas 2009, s. 26–30.
  3. Hallituksen esitys eduskunnalle Huumausainelaiksi HE 128/1970 vp
  4. (LaVL 2/1971)
  5. (TaVM 12/1971)
  6. Ei savua ilman sakkoja 19.2.2007. Viitattu 15.4.2011.
  7. (SuVM 168/1971)
  8. Ylikangas 2009, s. 17.
  9. Ylikangas 2009, s. 22
  10. Peldán, Kerttu: Suomen farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttien yhdistys, 1967.
  11. Ylikangas 2009, s. 22–25
  12. Suomi oli nistitilastojen ykkönen vuosikausia – heroiini oli kansanlääke= Uusi Suomi. 5.4.2009. Viitattu 9.4.2010.
  13. Ylikangas 2009, s. 33–43
  14. Relander, Konrad: Kokaiini, uusi limakalvoja tunnottomaksi tekevä aine. Duodecim 4 (1885), s. 47–48.
  15. Ylikangas 2009, s. 44-49
  16. Onnela, Tapio: Kemiallista vauhtia (Artikkeli on ilmestynyt teoksessa Tää on hei kova juttu! Ystäväkirja Kari Immoselle hänen täyttäessään 60 vuotta. Toimittaneet Riitta Pyykkö ja Pekka Niemelä, Olavi Paavolainen Seuran julkaisuja 5, Joensuu 2005.) users.utu.fi. Viitattu 26.1.2014.
  17. Ylikangas 2009, s. 159–160.
  18. Sinivalkoista suksea vauhditettiin dopingilla jo 1940-luvulla Ylen Elävä arkisto 28.09.2012.
  19. Kuva paljastaa: Suomen hiihtolegenda vetää nappia naamaan kesken kisan Iltalehti 10.2.2017.
  20. Sotilaille kehitetty pervitiini tunnettiin hiih­to­pii­reis­sä si­su­pil­le­ri­nä, siivitti vauhtia myös suomalaisiin Kaleva 11.3.2017.
  21. Opium och hasjisj. Åbo Posten 61, 16.7.1879, 2.
  22. Järvenpää, Eeva: Helsingin ensimmäisen kunnallissairaalan rakennukset kertovat terveydenhoidon historiasta 15.2.2009. Helsingin sanomat. Viitattu 25.5.2010.
  23. Museo ja perinne Helsingin diakonissalaitos. Viitattu 25.5.2010.
  24. Eiran historia Eiran sairaala.
  25. Historia Mehiläinen. Viitattu 25.5.2010.
  26. Ylikangas 2009, s. 55–62, 91-97.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Koskinen, Torsti: Helsingin huumeet 1966-1996 : huumepoliisi, rikollisuus, lainsäädäntö, tutkimus, hoito, tiedotus, kansainvälisyys. Poliisin oppikirjasarja, ISSN 1236-8261; 1997, 9. Helsinki: Sisäasiainministeriö, poliisiosasto, 1997. ISBN 951-734-287-X (nid.).
  • Atte Oksanen: ”Kenraalit vauhdissa ja sotilaat sammuksissa – sotaa huumeissa ja humalassa”, Ruma sota - Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia, s. 181-207. WSOY, 2008. Luvun verkkoversio (viitattu 30.8.2014).

Aiheesta muuallaMuokkaa