Howard Kingsbury Smith (12. toukokuuta 1914 Ferriday, Louisiana15. helmikuuta 2002 Bethesda, Maryland) oli yhdysvaltalainen radio- ja televisiotoimittaja ja yksi niin sanotun Murrow’s Boysin jäsenistä.[1]

Howard K. Smith
Smith (vas.) ja William Lawrence vuonna 1968.
Smith (vas.) ja William Lawrence vuonna 1968.
Henkilötiedot
Syntynyt12. toukokuuta 1914
Ferriday, Louisiana, Yhdysvallat
Kuollut15. helmikuuta 2002 (87 vuotta)
Bethesda, Maryland
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Ammatti toimittaja

Toimittajanuransa Smith aloitti United Press Internationalilla Lontoossa syyskuussa 1939, toisen maailmansodan juuri alettua. Seuraavassa tammikuussa hän siirtyi Berliiniin ja siellä alkuvuodesta 1941 paikalliseen CBS:n toimistoon. Berliinin hän jätti 6. joulukuuta samana vuonna, viimeisenä yhdysvaltalaisena kirjeenvaihtajana. Tämän jälkeen hän Sveitsistä käsin raportoi tapahtumista miehitetyssä Euroopassa ja 1944–1945 seurasi liittoutuneiden etenemistä. Berliiniin Smith palasi toukokuussa 1945.[1]

Sodan jälkeen Smith jatkoi CBS:n ulkomaankirjeenvaihtajana radiossa ja televisiossa. Vuonna 1960 hän toimi puheenjohtajana ensimmäisessä järjestetyssä Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden televisioväittelyssä John F. Kennedyn ja Richard Nixonin välillä. Hän myös voitti useita palkintoja dokumenteistaan. Smithin ura oli nousujohteinen, mutta vuonna 1962 hän joutui ongelmiin vahvojen mielipiteidensä takia. Smith vastusti jyrkästi rotuerottelua ja olisi halunnut päättää aihetta käsittelevän dokumenttinsa Who Speaks for Birmingham? lainaukseen Edmund Burkelta: ”The one thing necessary for the triumph of evil is for good men to do nothing” (suom. Paha saa vallan, koska hyvät ihmiset eivät tee mitään). Sitaatti leikattiin pois valmiista ohjelmasta, ja raivoissaan ollut Smith valitti asiasta CBS:n hallituksen puheenjohtajalle William S. Paleylle. Lounastapaamisen päätteeksi Smith erotettiin työstään. Hän kommentoi myöhemmin asiaa sanoen: ”jos haluat tulla erotetuksi, niin tee se tyylillä”.[1]

Smith siirtyi ABC:lle, mutta myös siellä hän ajautui ongelmiin uutisoinnistaan Richard Nixonin tappiosta Kalifornian kuvernöörinvaalissa 1962, ja tulevina vuosina häntä alettiin enenevässä määrin pitää ennustamattona uutiskommentaattorina. 1970-luvulla hän esiintyi useissa elokuvissa cameoroolissa. Niiden joukossa olivat muun muassa Valtapeli (1972), Kasvot kuvaruudussa (1976) ja Kolmannen asteen yhteys (1977). Smith jäi eläkkeelle ABC:ltä vuonna 1979, ja hän kuoli vuonna 2002.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Rupert Cornwell: Obituaries: Howard K. Smith 20.2.2002. The Independent. Viitattu 30.11.2009. (englanniksi) [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.