Hong Un-jong

pohjoiskorealainen voimistelija

Hong Un Jong (s. 9. maaliskuuta 1989 Hamgyong) on pohjoiskorealainen telinevoimistelija.[1]

Mitalit
Maa:  Pohjois-Korea
Naisten telinevoimistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2008 hyppy
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Nanning 2014 hyppy
Hopeaa Hopeaa Glasgow 2015 hyppy
Pronssia Pronssia Antwerpen 2013 hyppy

Hongin ensimmäiset kansainväliset arvokisat olivat 2006 MM-kisat Århusissa, missä hän osallistui kaikkiin lajeihin saavuttamatta kuitenkaan yhtään loppukilpailupaikkaa[1]. Saman vuoden joulukuussa Aasian kisoissa Dohassa hän saavutti hypystä pronssia[2]. Seuraavana vuonna Stuttgartin MM-kisoissa hän oli hypyssä neljäs ja moniottelussa sijalla 23. Muilla telineillä hän ei saavuttanut loppukilpailupaikkaa. Vuonna 2008 Mariborissa käydyssä maailmancupin kilpailussa Hong voitti hypyn kilpailun ja oli neljäs nojapuilla. Saman vuoden elokuussa Pekingin olympialaisissa hän saavutti hypystä kultaa[3].

Hong sijoittui Lontoon MM-kilpailuissa 2009 hypyssä viidenneksi. Hän voitti maailmancupin hyppykilpailun Moskovassa 2010. Antwerpenin MM-kilpailuissa 2013 hän sai hypyssä pronssia.[1] Hän voitti samana vuonna hyppykultaa Kazanin universiadeissa. Hän voitti saman telineen maailmanmestaruuden Nanningissa 2014 ja sai MM-hopeaa Glasgow'ssa 2015.[4]

Hong on 155 senttimetriä pitkä ja painaa 43 kilogrammaa.[1]

Lähteet muokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.