Avaa päävalikko

Hirsilän rautatieasema (lyh. Hä) on entinen rautatieasema Orivedellä Hirsilän kylässä. Se sijaitsi rataosalla Tampere–Haapamäki, noin yksitoista kilometriä pohjoiseen Oriveden rautatieasemalta. Asema perustettiin vuonna 1898 ja asemarakennus rakennettiin vuonna 1904 Bruno Granholmin laatimien Platformskjul I -tyypin pysäkkirakennuksen piirustusten mukaisesti. Rakennuksessa oli avoimen odotustilan vasemmalla puolella toimisto, oikealla tavarasuoja, jota laajennettiin huomattavasti vuonna 1937. Matkustajamäärät kasvoivat aina 1960-luvulle asti. Vuonna 1927 Hirsilästä nousi junaan 14 841 matkustajaa, ja asemalla pysähtyi kymmenen matkustajajunaa vuorokaudessa. Vuonna 1960 matkustajajunia pysähtyi vuorokaudessa kahdeksan, mutta vuonna 1989 enää neljä. Hirsilän aseman liikenteellinen merkitys väheni Tampere–Parkano–Seinäjoki- ja Orivesi–Jämsä–Jyväskylä -oikoratojen valmistuttua, ja Hirsilä muutettiin miehittämättömäksi seisakkeeksi vuonna 1977. Aseman henkilöliikenne päättyi 27. toukokuuta 1990, ja asemarakennus purettiin 1990-luvun loppupuolella.[1][2]

Hirsilä
Perustiedot
Lyhenne
Rataosa Tampere–Haapamäki
Osoite Hirsiläntie 27, 35320 Hirsilä
Kunta Orivesi
Etäisyydet Tampere 53 km
Haapamäki 60 km
Orivesi 11 km
Avattu 1898
Lakkautettu 27. toukokuuta 1990
Asemarakennus
Suunnittelija Bruno Granholm
Materiaali puu
Rakennettu 1904
Purettu 1998

LähteetMuokkaa

  1. Hannu Sinisalo, Orivesi – maalaispitäjästä kehittyväksi kaupungiksi, s. 257–264, 1990
  2. Jussi Iltanen: Radan varrella: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 187. Helsinki: Karttakeskus, 2010.
Tämä rautateihin tai rautatieliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.