Hiljaisuus
Hiljaisuus on melun tai äänen puuttumista tai vaimeutta.[1]
Hiljaisuudesta kirjoittaneen sveitsiläisen filosofin Max Picardin mukaan hiljaisuus ei ole vain puhumattomuutta, vaan hiljaisuudella on oma henkinen olemuksensa.[2]
Käyttötavat muokkaa
Keskustelussa hiljaisuus voi tarkoittaa vastapuolelle kutsua puhua, mutta odottamattomana hiljaisuus voi myös olla vaivaannuttavaa. Hiljaisuuden merkitys keskustelussa vaihtelee kulttuureittain.[3]
Hiljaisuutta on aina hyödynnetty elokuvassa, televisiossa ja musiikissa. Ensimmäiset elokuvat olivat mykkäelokuvia, eli niissä ei ollut ääniraitaa, vaikka niitä esitettiinkin usein elävän musiikin säestyksellä, tai teatterissa saattoi olla kertoja. Elokuvan hahmojen sanat esitettiin kirjoitettuina sanoina elokuvan sisällä. Kun elokuviin saatiin ääniraita, hiljaisuudesta tuli taiteellinen tehokeino. Hiljaisuutta ovat hyödyntäneet muun muassa Akira Kurosawa (kuten Rashomon – paholaisen temppeli, Taivas ja helvetti ja Elokuun rapsodia), Ingmar Bergman (Seitsemäs sinetti ja Hiljaisuus) ja Andrei Tarkovski (Solaris ja Uhri). Valtavirran elokuvissa hiljaisuutta usein vältetään tarpeettomana ja vieraannuttavana elementtinä.[4]
Pantomiimi on teatterin muoto, jossa ei puhuta.[5]
Hiljaisuudesta koostuvia äänitteitä myydään levyinä ja suoratoistopalveluissa samaan hintaan kuin musiikkikappaleita. Eräs tunnetuimmista hiljaisista kappaleista on John Cagen ”4′33″”, jonka teho perustuu siihen, että sen esityksen aikana kuulijat joutuvat kuuntelemaan salissa kuuluvia ääniä.[6]
Hiljaisuutta käytetään myös yleisesti sävellyksen yhtenä elementtinä. Taidemusiikissa eräs merkittävä esimerkki hiljaisuuden käytöstä on Arnold Schönbergin oopperassa Mooses ja Aaron.[7]
Hiljaisuutta on harjoitettu rituaalina monessa uskonnossa.[8] Muinaisegyptiläinen Horus-jumala kuvattiin usein sormi suunsa edessä. Kreikkalaiset näkivät hänet hiljaisuuden jumala Harpokrateena, ja tästä nimestä yhdysvaltalainen mykkää esittänyt elokuvakoomikko Harpo Marx otti taiteilijanimensä.[9] Kristityt munkit antavat joskus hiljaisuusvalan.[10]
Hiljaisuus kuuluu myös meditaatioon.[11]
Hiljainen hetki – usein minuutin mittainen – on perinteinen tapa osoittaa kunnioitusta esimerkiksi yksityisesti työpaikalla työtoverin kuoltua tai julkisesti tragedian uhrien kunnioittamiseksi.[12]
Hiljaiset paikat ovat nykyisin arvostettuja, sillä nykyajan maailma on hyvin meluisa.[13] Melusaasteella tarkoitetaan epätoivottua ääntä paikoissa, joissa kuuluisi olla hiljaista, kuten meressä.[14]
Täydellinen hiljaisuus voidaan saavuttaa äänieristetyssä kaiuttomassa paksuseinäisessä kammiossa. Ihmiselle tällainen hiljaisuus voi olla epämiellyttävä kokemus. Kun ihminen viettää aikaa täysin hiljaisessa paikassa, hänen korvansa saattavat alkaa soida, tai vatsan kurinan äänet voimistuvat sietämättömiksi.[15]
Lähteet muokkaa
- Kenny, Colum: The Power of Silence. Karnac, 2011. ISBN 978-1-85575-841-4.
Viitteet muokkaa
- ↑ hiljainen. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Kenny 2011, s. 69.
- ↑ Kenny 2011, s. 77.
- ↑ Kenny 2011, s. 113–116.
- ↑ Kenny 2011, s. 102.
- ↑ Kenny 2011, s. 125–126.
- ↑ Kenny 2011, s. 126–127.
- ↑ Kenny 2011, s. 202.
- ↑ Kenny 2011, s. 195.
- ↑ Kenny 2011, s. 207–213.
- ↑ Kenny 2011, s. 214.
- ↑ Mistä on tullut tapa kunnioittaa esim. kuolleen ihmisen poismenoa Kysy kirjastonhoitajalta. Kysy.fi. Kysytty 26.3.2015, vastattu 31.3.2015. Päivitetty 14.11.2018. Viitattu 16.3.2023
- ↑ Kenny 2011, s. 73.
- ↑ Kenny 2011, s. 132–134.
- ↑ Maailman hiljaisimmassa huoneessa on niin sietämätöntä, ettei kukaan ole kestänyt olla siellä 45 minuuttia pidempään Tekniikan maailma. 1.3.2019. Viitattu 22.2.2023.