Hilary John Deacon (10. tammikuuta 1936 Kapkaupunki – 25. toukokuuta 2010)[1][2] oli eteläafrikkalainen arkeologi ja professori. Hän oli eteläafrikkalaisen Stellenboschin yliopiston arkeologian professori. Hän keskittyi tutkimuksessaan nykyihmisen syntyyn ja Afrikan arkeologiaan.[3] Hän oli päätutkija Klasiesjoen luolilla, joka on siellä noin 125 000 vuotta sitten eläneiden anatomisesti nykyaikaisten ihmisten vanhimpia tunnettuja asuinpaikkoja.

Deacon suoritti maantieteen ja arkeologian alkuopinnot Kapkaupungin yliopistossa, josta hän valmistui 1955. Hän aloitti uransa kentällä geologina Itä- ja Länsi-Afrikassa ennen kuin hänet nimitettiin arkeologiksi ja apulaisjohtajaksi Grahamstownin Albany Museumiin, vuosiksi 1963-1971.[4] Hän perusti sitten arkeologian osaston Stellenboschin yliopistoon, jossa hän työskenteli eläkkeelle jäämiseensä saakka.

Vuonna 1967 hän toimi vuoden British Councilin tutkijana Lontoon yliopistossa. Hän sai filosofian tohtorin arvon Kapkaupungin yliopistosta 1974. Hän työskenteli vierailevana professorina Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä (1986); stipendiaattina Australian valtionyliopistossa Canberrassa (1984) ja vierailevana professorina Chicagon yliopistossa (1978).

Deacon opetti arkeologiaa Stellenboschin yliopistossa ja kirjoitti toistasataa julkaisua, lehtiartikkeleita, kirjoja, monografioita ja kokousselostuksia.[2] Hän oli naimisissa Janette Deaconin kanssa,[5] joka myös opetti Stellenboschin yliopistossa.

Lähteet muokkaa

  1. In Memoriam: Prof. Hilary Deacon. ("Professor Hilary John Deacon died peacefully on 25 May at his home in Stellenbosch after a short battle with cancer.") Eikestadnuus, 28.5.2010. Stellenbosch: (englanniksi)
  2. a b Klein, Richard G.: In Memoriam: Hilary John Deacon 1936–2010. South African Archaeological Bulletin, 2010, nro 191, s. 109–110. (englanniksi)
  3. Deacon, H. J., Deacon, J. 1999. Human beginnings in South Africa: uncovering the secrets of the Stone Age. Altamira Press. ISBN 9780761990864
  4. Schrire, Carmel: Hilary John Deacon: Archaeologist (1936–2010). South African Journal of Science, 2010, nro 11. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Who’s Who of Southern Africa 24.com. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa