Avaa päävalikko

Hiirenporras eli soreahiirenporras (Athyrium filix-femina) on yleinen saniainen.

Hiirenporras
Athyrium filix-femina1.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Pteridopsida
Lahko: Polypodiales
Heimo: Hiirenporraskasvit Athyriaceae
Suku: Hiirenportaat Athyrium
Laji: filix-femina
Kaksiosainen nimi

Athyrium filix-femina
(L.) Roth

Alalajit
  • Athyrium filix-femina ssp. angustum
  • Athyrium filix-femina ssp. asplenioides
  • Athyrium filix-femina ssp. cyclosorum
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Hiirenporras Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Hiirenporras Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Soreahiirenportaan lehden alapinta itiöpesäkeryhmineen.
 
Keväällä soreahiirenportaan uudet lehdet ovat aluksi kiertyneet kerälle.

Soreahiirenportaan pystyhköstä maavarresta nousee kimppuina 30–100 cm pitkiä lehtiä. Lehtiruoti on suomuinen ja on noin 1/8–1/4 lehtilavan pituudesta. Lapa on kapeanpuikea tai kapean vastapuikea ja kahteen kertaan parilehdykkäinen. Pikkulehdykät ovat ruodittomia, kapeanpuikeita, sahalaitaisia tai pariliuskaisia. Lehdyköitten tyvipuoliskon pikkulehdykät ovat vastakkain ja tylppätyvisiä. Lehdyköitten alapinnalla olevat itiöpesäkeryhmät ovat soikeita, usein kaarevia ja katesuomuisia. Suomessa soreahiirenportaan itiöt kypsyvät heinä-elokuussa.[1]

Laji muistuttaa eniten monia suurikokoisia alvejuurilajeja, kuten etelänalvejuurta (Dryopteris dilatata), isoalvejuurta (Dryopteris expansa) ja kivikkoalvejuurta (Dryopteris filix-mas).[2]

LevinneisyysMuokkaa

Soreahiirenporrasta ja sen alalajeja kasvaa laajalla alueella Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Lajia tavataan koko Euroopassa Ukrainan ja Venäjän kaakkoisia aroalueita ja Pohjois-Euroopan arktisia alueita lukuun ottamatta. Levinneisyysalue jatkuu laikuttaisena läpi Keski-Aasian ja Siperian Pohjois-Kiinaan ja -Japaniin asti. Pohjois-Amerikassa laji on levittäytynyt toisaalta mantereen itä- ja keskiosiin, ja toisaalta mantereen länsiosiin Kaliforniasta Alaskaan. Vähäisempiä havaintoja soreahiirenportaasta on myös muun muassa Pohjois-Afrikasta ja Turkista.[2] Suomessa soreahiirenporras on hyvin yleinen laji maan etelä- ja keskiosissa, mutta harvinaistuu pohjoiseenpäin mennessä. Tunturi-Lapissa laji on jo varsin harvinainen laji.[3]

ElinympäristöMuokkaa

Soreahiirenporras kasvaa kosteissa metsissä, etenkin purojen varsilla lehtometsässä. Tyypillisiä kasvupaikkoja ovat saniaislehdot, rantalehdot, soistuvat lehdot, lehto- ja lähdekorvet ja tunturien alapaljakan rehevät niityt. Lajia voi tavata myös ojissa ja kivikasojen liepeillä.[1]

KäyttöMuokkaa

Soreahiirenporrasta käytetään puutarhojen koristekasvina, ja siitä on jalostettu useita lajikkeita.[2]

Hiirenporras on tuoreena myrkyllinen, mutta keitettynä sen maavarsia ja nuoria versoja voi syödä, ja niitä on käytetty hätäravintona.lähde?

LähteetMuokkaa

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Retkeilykasvio 1998, s. 51.
  2. a b c Den virtuella floran: Majbräken (myös levinneisyyskartta) (ruots.) Viitattu 7.10.2011.
  3. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Soreahiirenportaan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 7.10.2011.

Aiheesta muuallaMuokkaa