Hermann Göring

Hermann Wilhelm Göring (12. tammikuuta 1893 Rosenheim, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta – 15. lokakuuta 1946 Nürnberg, miehitetty Saksa) oli valtakunnanmarsalkka Saksan valtakunnan kansallissosialistisella aikakaudella, ilmailuministeri ja Luftwaffen ylipäällikkö (Reichsminister der Luftfahrt und Oberbefehlshaber der Luftwaffe, suom. Ilmailun valtakunnanministeri ja Luftwaffen ylikäskynhaltija) vuosina 1933–1945 sekä valtiopäivien puhemies vuosina 1932–1945. Hän lukeutui kansallissosialistisen puolueen korkeimpiin johtajiin. Göring oli ensimmäisessä maailmansodassa ansioitunut hävittäjälentäjä ja liittyi rauhan tultua Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen ensimmäisten joukossa. Hänet tuomittiin Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä kuolemaan, mutta hän teki itsemurhan ennen tuomion täytäntöönpanoa.

Hermann Göring
Göring vuonna 1943
Saksan varakansleri
10. helmikuuta 1941 – 23. huhtikuuta 1945
Edeltäjä	Franz von Papen
Saksan valtiovarainministeri
26. marraskuuta 1937 – 15. tammikuuta 1938
Edeltäjä	Hjalmar Schacht
Seuraaja	Walther Funk
Saksan ilmailuministeri
27. huhtikuuta 1933 – 23. huhtikuuta 1945
Seuraaja	Robert Ritter von Greim
Preussin pääministeri
10. huhtikuuta 1933 – 23. huhtikuuta 1945
Edeltäjä	Franz von Papen
Valtiopäivien puhemies
30. elokuuta 1932 – 23. huhtikuuta 1945
Edeltäjä	Paul Löbe
Henkilötiedot
Syntynyt	12. tammikuuta 1893 Rosenheim, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta
Kuollut	15. lokakuuta 1946 (53 vuotta) Nürnberg, miehitetty Saksa
Puoliso	Carin von Kantzow ( 1923;  1931) Emmy Sonnemann ( 1935)
Tiedot
Puolue	NSDAP
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t)	Saksan keisarikunta  Saksa
Palvelusvuodet	1912–1945
Sotilasarvo	valtakunnanmarsalkka
Komennot	ensimmäinen maailmansota Jagdstaffel 27, Jagdgeschwader 1 toinen maailmansota Luftwaffe
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nuoruus

Göring vuonna 1907.

Hermann Wilhelm Göring syntyi Marienbadin hoitolassa Rosenheimissa, Baijerissa 1893. Hänen isänsä Heinrich Ernst Göring oli toiminut Saksan Lounais-Afrikan ensimmäisenä kenraalikuvernöörinä. Heinrichilla oli viisi lasta edellisestä avioliitosta. Toinen vaimo Franziska Tiefenbrunn (1859 – 15. heinäkuuta 1923) synnytti hänelle viisi lasta, joista Hermann oli neljäs lapsi. Göringin vanhemmat sisarukset olivat Karl, Olga ja Paula; hänen nuorin veljensä oli Albert Göring, joka myöhemmin tuli tunnetuksi suojeltuaan useita juutalaisia ja muita natsihallinnon ”vihollisia” vainoilta.

Hermannin syntyessä isä toimi pääkonsulina Haitilla, josta palasi Saksaan jäätyään eläkkeelle vuoden 1896 aikoihin. Isän ollessa ulkomailla Göringin perheestä piti huolta Hermannin kummisetä Ritter Hermann von Epenstein, jonka pienessä linnassa perhe asui. Epenstein oli kristitty, jolla oli juutalaiset sukujuuret. Hänellä oli myös suhde Göringin äitiin Franziska Tiefenbrunniin.

Koulun jälkeen Göring meni kadettikouluun Karlsruheen ja Lichtenfeldeen. Kadettikoulusta päästyään luutnantiksi ylennetty Göring siirtyi komppaniaupseeriksi 4. badenilaiseen jalkaväkirykmentti ”Prinz Wilhelmiin” tammikuussa 1914.

Ensimmäinen maailmansota

Pääartikkeli: Ensimmäinen maailmansota

Göring taistelulentäjänä noin 1918.

Göring lentokoneen ohjaamossa ensimmäisessä maailmansodassa.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Göring palveli pataljoonansa adjutanttina samassa rykmentissä. Pian palvelukseen astumisensa jälkeen hän sairastui reumatismiin ja tervehdyttyään hänet todettiin palvelukseen kelpaamattomaksi. Inttämällä hän sai toimen tähystäjänä. Vuoden 1915 puolessa välissä hän aloitti lentäjänkoulutuksensa. Hän johti von Richthofenin kaaduttua tämän yksikköä. Väitetään, että Göring ei sodan aikana oppinut kunnolla laskeutumaan lentokoneella ja särki useita koneita laskujen aikana. Sodan päättyessä hänellä oli tilillään 22 pudotettua viholliskonetta. Jo 19. pudotetun koneen jälkeen hänelle myönnettiin korkea preussilainen kunniamerkki Pour le Mérite. Kyseessä oli poikkeustapaus, sillä yleensä taistelulentäjältä edellytettiin vähintään 20 koneen pudottamista ennen kyseisen kunniamerkin myöntämistä. Tosin Pour le Mérite -kunniamerkin myöntämisperusteet vaihtelivat sodan kuluessa.

Adolf Galland kertoo muistelmissaan kuinka Göringin laivueen paluu kotiin sotatoimista oli yhtä näyttävä kuin hänen muutkin toimensa: kun Göring miehineen saapui junalla Müncheniin, asemalla odotti joukko mellakoivia kommunisteja valmiina käymään kotiin palaavien sotilaiden kimppuun riistääkseen näiltä tunnukset ja kunniamerkit. Ennen lentokentältä lähtöä Göring oli kuitenkin varotoimena käskenyt irrottaa ja ottaa mukaan konekiväärejä yksikön lentokoneista. Konekiväärit työnnettiin esiin vaunun ikkunoista ja Göring komensi vaununportailta joukkoa hajaantumaan. Mellakka hajosi välittömästi ja lentäjät marssivat paraatina asemalta.

Weimarin tasavallan aika

Pääartikkeli: Weimarin tasavalta

Hääpari Hermann Göring ja Emmy Sonneman Berliinin tuomiokirkon portailla. Hitler kuvassa taustalla oikealla.

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Göring työskenteli liikennelentäjänä Tanskassa ja Ruotsissa sekä lentokonevalmistaja Fokkerilla. Ruotsissa ollessaan hän tutustui ensimmäiseen vaimoonsa paronitar Carin von Kantzowiin (omaa sukua Fock). Pari vihittiin Münchenissä helmikuussa 1923. Hermann Göring rakasti vaimoaan syvästi ja intohimoisesti. Carin Göring kuoli sydänkohtaukseen 1931. Göring nimesi myöhemmin rakennuttamansa suuren kartanon edesmenneen vaimonsa mukaan Carinhalliksi. Carin von Kantzown sisar Mary Fock oli puolestaan aviossa ruotsalaisen kreivi Eric von Rosenin kanssa.

Pari vuotta myöhemmin Göring tutustui Weimarissa käydessään Kansallisteatterin näyttelijättäreen (hänen virallinen tittelinsä oli valtakunnannäyttelijätär) Emmy Sonnemanniin, jonka kanssa hänet vihittiin avioliittoon 10. huhtikuuta 1935 uuden Saksan suurimmissa häissä Berliinin tuomiokirkossa. Pariskunnalle syntyi yksi tytär, Edda Göring, 2. kesäkuuta 1938. Edda Göring kuoli Münchenissä 80 vuoden iässä 21. joulukuuta 2018.

Göring liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen vuonna 1922. Hänen yläluokkainen taustansa ja sotasankarin menneisyytensä tekivät hänestä keskeisen henkilön nuoressa ja pienessä puolueessa. Joulukuussa 1922 Adolf Hitler nimitti Göringin vasta muodostamansa puolueen taistelujärjestön SA:n johtajaksi Emil Mauricen (1920–1921) ja Hans Ulrich Klintzschen (1921–1923) jälkeen.

9. marraskuuta 1923 Göring otti osaa kansallissosialistien Münchenissä järjestämään oluttupavallankaappaukseen, joka epäonnistui surkeasti. Göring haavoittui poliisin tulituksessa vaikeasti reiteen. Göringin puoluetoverit kantoivat runsaasti verta vuotavan toverinsa Hof Residenzstraße 25:een, jonka juutalainen omistaja Robert Ballin otti Göringin hoiviinsa pelastaen mahdollisesti tämän hengen. Ballin ja hänen vaimonsa säilyvät myöhemmin hengissä holokaustista, koska Göring suojeli heitä. Tuon ajan tavan mukaan Göringille annettiin kipuja vastaan runsaasti morfiinia, mikä oli alkuna hänen aina toisen maailmansodan loppuun jatkuneelle huumausaineriippuvuudelleen. Göring halusi välttää pidätyksen ja pakeni Saksasta Itävallan kautta Italiaan, jossa hän tutustui maan pääministeriin Benito Mussoliniin. Myöhemmin Göring asettui asumaan vaimonsa kotimaahan Ruotsiin, josta hän palasi takaisin Saksaan vuoden 1927 lopulla viranomaisten julistettua vallankaappausyritykseen osallistuneille yleisen armahduksen. Hän liittyi uudelleen kansallissosialistisen puolueen ja SA:n jäseneksi.

Vuonna 1928 Göringistä tuli yksi kansallissosialistien ensimmäisistä valtiopäiväedustajista. Hitler antoi hänelle SA:ssa yliryhmänjohtajan (SA-Obergruppenführer) arvon. Täten Göring saavutti merkittävän avainaseman, jonka avulla hän saattoi edesauttaa kansallissosialistien valtaannousua.

31. heinäkuuta 1932 pidetyt vaalit olivat kansallissosialisteille erittäin menestyksekkäät. Puolueesta tuli valtiopäivien suurin puolue. 30. elokuuta 1932 valtiopäivät valitsivat Göringin valtiopäivien puhemieheksi. Häntä äänestivät kansallissosialistien lisäksi myös kaikki katolisen Zentrum-puolueen ja Baijerin kansanpuolueen edustajat. Täten kansallissosialistit olivat saaneet haltuunsa tasavallan kolmanneksi korkeimman viran valtakunnanpresidentin ja valtakunnankanslerin jälkeen. Uuden asemansa myötä Göringillä oli myös oikeus päästä aina halutessaan valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgin puheille.

Jo seuraavassa valtiopäivien täysistunnossa 12. syyskuuta 1932 Göring käytti asemaansa ja esti presidentti von Hindenburgin allekirjoittaman valtiopäivien hajottamisen määräävän asetuksen lukemisen, koska ei myöntänyt valtakunnankansleri Franz von Papenille puheenvuoroa, missä hän olisi vaatinut luettavaksi valtiopäiville punaisessa salkussa tuomansa tiedon ennenaikaisten valtiopäivävaalien järjestämisestä. Sen sijaan äänestettiinkin von Papenin hallituksen luottamuksesta ensin, ja kun kansallissosialistit muun muassa kommunistien kanssa äänestivät epäluottamuksesta, oli von Papen puheenvuoron saadessaan jo menettänyt valtakunnankanslerina valtiopäivien luottamuksen, jolloin puhemies Herman Göring piti häntä entisenä valtakunnankanslerina, jolla ei ole oikeutta tuoda tietoa presidentti Hindenburgin päätöksestä järjestää ennenaikaiset valtiopäivävaalit.

Valtiopäivät antoi valtakunnankansleri von Papenille selkeän epäluottamuslauseen, mikä mitätöi hänen ajaman valtiopäivien hajottamisen ja pakotti presidentin nimittämään maalle uuden valtakunnankanslerin. Tulevina kuukausina Göring (jolta perustuslaki edellytti täydellistä puolueettomuutta) käytti asemaansa häikäilemättä edistääkseen puolueensa asemaa.

Kolmas valtakunta

Pääartikkeli: Natsi-Saksa

Adolf Hitlerin noustua valtaan 30. tammikuuta 1933 Göringistä tuli Hitlerin valtakunnanhallituksen salkuton ministeri. Hän oli yksi hallituksen kolmesta kansallissosialistisesta ministeristä. Hänelle oli kuitenkin luvattu ilmailuministerin virka, mikäli Saksalla tulevaisuudessa olisi ilmavoimat. Samalla Göringistä tuli myös Saksan suurimman osavaltion Preussin sisäministeri. Sisäministerin ominaisuudessa hän oli myös Preussin poliisin päällikkö. Täten hän saattoi vaikuttaa keskeisesti siihen, että Preussin hallinto yhdenmukaistettiin (Gleichschaltung) kansallissosialistien haluamalla tavalla ja uuden hallinnon vastustajat vangittiin ja toimitettiin keskitysleireihin. Muodollisen esimiehensä, Preussin pääministeri Franz von Papenin Göring yksinkertaisesti syrjäytti päätöksenteossa; myöhemmin hän otti itselleen myös Preussin pääministerin viran.

Preussin sisäministerin ominaisuudessa Göring määräsi perustettaviksi ensimmäiset keskitysleirit, joihin hallituksen vastustajat toimitettiin hallinnollisilla päätöksillä turvasäilöön. Göringin aloitteesta perustettiin vuonna 1933 Preussin salainen valtionpoliisi Gestapa, joka laajeni muutaman vuoden kuluttua valtakunnalliseksi Gestapoksi. Gestapan ensimmäinen johtaja Rudolf Diels oli Göringin perhetuttu.

Vuonna 1934 Göringistä tuli valtakunnan jahti- ja metsänhoitomestari. 30. elokuuta 1933 Göring sai jalkaväenkenraalin arvon. Tämä merkitsi viiden upseerinarvon ylittävää ylennystä, koska Göring oli aiemmin ollut valtakunnanarmeijan kapteeni. Ylennyksen tarkoituksena oli antaa Göringille riittävä sotilaallinen asema ja auktoriteetti hänen ryhtyessään rakentamaan Saksalle ilmavoimia, Luftwaffea. Toukokuussa 1935 Göring nimitettiin Luftwaffen komentajaksi, samalla hänelle myönnettiin ilmavoimien kenraalin arvo.

Vuonna 1937 Göringistä tuli Saksan talouden uuden valtakunnallisen suunnitelman, nelivuotissuunnitelman, johtaja. Täten hän sai käytännössä diktatoriset valtuudet Saksan talouden johtamisessa. Nelivuotissuunnitelman johtajana Göringin pääasiallinen tehtävä oli saattaa Saksan talous sotakuntoon. Tässä tehtävässä hän kuitenkin epäonnistui; vuonna 1942 maan uusi varusteluministeri Albert Speer sai käytännössä Göringin valtuudet maan talouden johtamisessa. Saksan Wehrmachtia vuonna 1938 ravistelleen Blomberg–Fritsch-kriisin yhteydessä – jossa sekä valtakunnansotaministeri Werner von Blomberg että Wehrmachtin komentaja Werner von Fritsch pakotettiin eroamaan viroistaan tekaistujen moraalittomuussyytteiden avulla – Göring pyrki Blombergin seuraajaksi Wehrmachtin komentajaksi. Hitler kuitenkin noudatti Blombergin neuvoa ja otti itse Wehrmachtin komentajuuden. Eräänlaiseksi lohdutukseksi hän myönsi Göringille 4. helmikuuta 1938 marsalkan arvon. Blombergin eron jälkeen Göring oli vuoteen 1939 ainoa, jolla oli tämä arvo. Täten hän oli sotilasarvoltaan Wehrmachtin korkein upseeri.

Lokakuussa 1938 Saksan juutalaisia kohdanneen pogromin, kristalliyön, jälkeen Göring kehitti suunnitelman, jonka mukaan Saksan juutalaisilta vaadittiin kollektiivinen miljardin valtakunnanmarkan vahingonkorvaus, koska pogromia pidettiin reaktiona juutalaisen Herschel Grynszpanin suorittamaan murhaan. Heinäkuussa 1941 Göring valtuutti Heydrichin laatimaan kokonaissuunnitelman juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun läpiviemiseksi. Hänen tuli laatia ohjelman organisaatio ja suunnitelma sekä arvioida sen kustannukset. Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä Göring väitti, ettei hän tiennyt mitään juutalaisten joukkomurhista.

Hitlerin sotasuunnitelmiin Göring suhtautui skeptisesti, koska hän epäili Saksan mahdollisuuksia menestyä sodassa. Vuoden 1938 sudeettikriisin aikaan Göring järjesti yhdessä Benito Mussolinin kanssa ulkoministeri Joachim von Ribbentropin selän takana Münchenin konferenssin. Siinä kriisiin saavutettiin rauhanomainen neuvotteluratkaisu, jonka seurauksena Tšekkoslovakian Sudeettialueet liitettiin Saksaan. Toisen maailmansodan aattona Göring yritti vielä kerran saavuttaa neuvotteluratkaisun ruotsalaisen liikemiehen Birger Dahleruksen avulla. Hitler ei kuitenkaan suostunut neuvotteluihin, koska hän oli sitä mieltä, että Saksa voittaa Puolan sodassa helposti.

Toinen maailmansota

Pääartikkeli: Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan alussa Göringin asema oli vahvimmillaan. 1. syyskuuta 1939 valtiopäiville pitämässään puheessa Hitler määräsi Göringin toissijaiseksi seuraajakseen Rudolf Hessin jälkeen. Hän sai tehtäväkseen valmistaa Luftwaffen sotakuntoon ja järjestää Saksan ilmapuolustuksen. Sodan alussa Göringin väitetään sanoneen: ”Wenn auch nur ein englischer Bomber die Ruhr erreicht, will ich nicht mehr Hermann Göring, sondern Hermann Meier heißen” (”Jos liittoutuneiden koneet koskaan pommittavat Ruhria, voitte kutsua minua Meyeriksi”.) Meyer oli yleinen nimi Saksassa, mutta se oli myös melko yleinen juutalaissukunimikin. Jo alkuvuodesta 1940 liittoutuneiden koneet pommittivat Saksan kaupunkeja vastatoimeksi englantilaisten kaupunkien pommittamisesta. Heinäkuussa 1940 Göring ylennettiin valtakunnanmarsalkaksi. Kyseessä oli keskiaikainen arvonimi, joka otettiin uudelleen käyttöön vain Göringiä varten.

Göring lupasi nujertaa Ison-Britannian siirtoarmeijan Dunkerquessa, ennen kuin se ehdittäisiin evakuoida turvaan. Operaatio epäonnistui kuitenkin surkeasti. Yhtä epäonnistunut oli Göringin yritys nujertaa Iso-Britannia ilma-aseen avulla taistelussa Britanniasta. Suunnitelman epäonnistuttua pitkälti Göringin strategisten virheiden takia hänen valtansa natsihierarkiassa lähti laskuun. Lopullinen isku Göringin uralle oli hänen lupauksensa huoltaa Stalingradiin saarrettu Saksan 6. armeija ilmasta käsin. Göring tiesi tämän jo alun alkaen mahdottomaksi, mutta ei halunnut tuottaa johtajalleen pettymystä. Stalingradin taistelun ratkettua 6. armeijan antautumiseen 2. helmikuuta 1943 Göringin arvovalta oli lähes mennyttä.

Sodan loppuvaiheessa huhtikuussa 1945 Göring pakeni jo lähes saarretusta ja raunioituneesta Berliinistä Berchtesgadeniin, Baijeriin. Sieltä hän lähetti Hitlerille sähkeen, jossa hän ilmoitti ottavansa Saksan valtionjohdon käsiinsä, koska Hitler oli ilmoittanut pysyvänsä Berliinissä kuolemaansa saakka ja täten tosiasiallisesti luopunut valtion johdosta. Hessin lennettyä Isoon-Britanniaan Göring oli Hitlerin asetuksen mukaan hänen ensisijainen seuraajansa. Göringin sähke oli seuraavanlainen:

»Johtajani!

Ottaen huomioon päätöksenne pysytellä Berliinin linnoituksessa, suostutteko siihen, että otan heti haltuuni Valtakunnan täydellisen johdon täysine toiminnan valtuuksineen sekä kotimaassa että ulkomailla Teidän sijaisenanne vuoden 1941 kesäkuun 29. päivänä antamanne käskyn mukaisesti? Ellen saa mitään vastausta tähän iltaan klo 22 mennessä, pidän selvänä, että olette menettänyt toimintavapautenne ja katson että käskynne ehdot on täytetty ja olen toimiva maamme ja kansamme parhaiden etujen mukaisesti. Tiedän mitä tunnen Teitä kohtaan tänä elämäni raskaimpana hetkenä. Sanat eivät riitä sitä kuvaamaan. Suojelkoon Jumala Teitä ja saattakoon kaikesta huolimatta pian tänne.

Teidän uskollinen

Hermann Göring»

Hitler tulkitsi Göringin sähkeen kuitenkin vallankaappaukseksi ja valtiopetokseksi – pitkälti sihteerinsä Martin Bormannin esityksestä. Hän määräsi Berchtesgardenissa olevat SS-joukot pidättämään Göringin. Testamentissaan Hitler erotti Göringin kaikista viroista sekä puolueesta.

Talvisodan neuvot

Saksan ja Neuvostoliiton välinen Molotov–Ribbentrop-sopimus esti Saksaa julkisesti tukemasta Suomea talvisodan aikana. Suomen tuleva Berliinin-lähettiläs Toivo Kivimäki lähetettiin kuitenkin helmikuussa 1940 Berliiniin hakemaan Saksalta tukea sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Suhtautuminen oli aluksi nihkeää, mutta tilanne muuttui äkisti Suomen ilmoitettua aikeestaan hyväksyä liittoutuneiden avuntarjous. Kivimäelle järjestettiin kiireesti 22. helmikuuta tapaaminen Göringin kanssa. Ragnar Nordströmin 1940-luvun lopulla kirjoittamien muistelmien mukaan Göring antoi Kivimäelle lupauksen Saksan tulevasta hyökkäyksestä Neuvostoliittoon.

»Muistakaa, että teidän on tehtävä rauha millä ehdoin tahansa. Takaan, että kun lyhyen ajan kuluttua lähdemme sotaan Venäjää vastaan, saatte kaiken takaisin korkoineen.»

Göringille myönnettiin juhannuksena 1941, kolme päivää operaatio Barbarossan alkamisen jälkeen Suomen Valkoinen Ruusu suurristillä ketjui­neen. Kunniamerkin luovutti Berliinissä suurlähettiläs Kivimäki. Ulkoministeri Rolf Wittingille lähettämässään ”hyvä veli” -kirjeessä Kivimäki kuvaa luovutustilaisuutta. Hän kiittää Göringiä talvisodan aikaisesta neuvosta ja ”koron kanssa” -lupauksesta. Historioitsija Heikki Ylikangas arvioi, että kunniamerkin luovuttaminen Göringille on jo yksin osoitus Göringin lupauksen merkityksestä talvisodan päättäneissä neuvotteluissa. Hän myös arvioi, että Saksa oli tulkinnut Suomen ratkaisut seuraukseksi siitä, että Göringin ilmoitus otettiin vakavasti ja että sitä noudatettiin. Historioitsija Erkki Hautamäki kertoo teoksessaan Suomi myrskyn silmässä, joka perustuu Mannerheimin salaiseksi leimattuun S32-kansioon, että Mannerheim sai saksalaisilta 5. maaliskuuta 1940 kirjeen, jonka he olivat kaapanneet venäläiseltä kenraalikuriirilta tämän lentomatkalla Englantiin. Tämä dokumentti paljasti Britannian ja Neuvostoliiton jo 15. syyskuuta 1939 tekemän sotasopimuksen liittyen pohjoisrintaman muodostamiseksi Skandinaviaan tulevassa sodassa Saksaa vastaan. Britannian pääministeri Winston Churchill saikin kirjeen Suomesta, jonka presidentti Ryti ja Mannerheim olivat allekirjoittaneet 24. kesäkuuta 1941. Kirjeessä maan johto teki selväksi, että Suomessa oltiin tietoisia Englannin ja Neuvostoliiton salaisesta sopimuksesta.

Katso myös: Erillissotateesi

Göringin maine

Göringin käyttämä puku

Göring tuli tunnetuksi ylitsepursuavasta mukavuudenhalustaan ja kalliista maustaan. Elämäntavoiltaan yleensä askeettisten natsijohtajien joukossa hän profiloitui hyvän ruoan, kalliiden viinien ja kauniiden naisten ystävänä. Eräiden arvioiden mukaan hän oli Hitlerin linkki kansallissosialistien ja vanhan saksalaisen sotilaseliitin välillä.^{lähde tarkemmin?}

Saksan kansa oppi yhtäältä tuntemaan hänet lupsakkaana ja joviaalina, jos kohta myös rahvaanomaisena johtajana, joka ”laskeutui kansansa pariin” esimerkiksi talviapukeräyksen avajaisissa, ja joka piti lapsille puheita radiossa. Toisaalta Göringin koreilunhalusta revittiin Saksassa vitsejä. Koska hänen valtakunnanmarsalkan univormunsa oli koristeltu lukemattomin kunniamerkein, hänestä käytettiin nimitystä ”kultainen fasaani”. Göring tuli tunnetuksi myös innokkaana metsästäjänä, joka otti omikseen Saksan keisarien entisiä metsästysmaita.

Göringillä oli useita hyväpalkkaisia virkoja, ja hän onnistui haalimaan itselleen runsaskätisesti ”vapaaehtoisia” lahjoja esimerkiksi häälahjoikseen vuonna 1935 ja 50-vuotislahjoikseen. Göring tuli myös tunnetuksi natseista suurimpana taiteenystävänä rohmuten taideaarteita sotasaaliin joukosta hulppean metsästyslinnansa Carinhallin kokoelmiin. Saksan museonjohtajat vapisivat Göringin vierailujen edellä, koska hän yleensä vaati lahjoituksia ja takavarikoi suoralta kädeltä itseään miellyttävät taideaarteet. Sodan aikana hän keräsi yksityiskokoelmiinsa Carinhalliin lukuisia taideaarteita miehitetyiltä alueilta.

Sodan loppuvaiheessa Göringin julkinen maine kärsi paitsi Saksan kaupungit raunioittaneiden pommitusten johdosta, myös siksi, että hän Saksan kansan kärsimästä puutteesta huolimatta keräsi itselleen yhä uusia rikkauksia.

Nürnbergin tuomio

Nürnbergin oikeudenkäynnissä otettu kuva. Eturivissä vasemmalta Göring, Hess, von Ribbentrop ja Keitel.

Nürnbergin oikeudenkäynnissä Göring oli korkea-arvoisin tuomiolle saatu kansallissosialisti. Oikeudenkäynnin kuluessa hän pääsi irti morfiiniriippuvuudestaan, laihtui lähes 20 kilogrammaa ja sai terävän älynsä jälleen esiin. Ennen oikeudenkäyntiä yhdysvaltalainen psykiatri Douglas Kelley teki syytetyille natseille älykkyystestin ja Göring sai 138 pistettä (huippuälykkyys). Hän puhui oikeudenkäynnissä varsin taitavasti ja puolusti itseään loppuun asti, mutta sai lopulta kuolemantuomion. Tuomion täytäntöönpanoa edeltäneenä yönä hän kuitenkin onnistui tekemään itsemurhan syanidilla ja vältti näin hirttämisen. Hän kuoli 53-vuotiaana. Vieläkään ei ole täyttä varmuutta siitä, oliko Göringillä koko ajan syanidikapseli mukanaan vai toiko jokin ulkopuolinen taho myrkyn hänelle. On väitetty, että syanidi saatiin toimitettua hänelle yhdysvaltalaisen sotapoliisin saksalaisen tyttöystävän avustuksella. Göring itse kertoo viimeisessä kirjeessään tuoneensa kolme syanidikapselia vankilaan. Yhden kapselin hän piilotti voidepurkkiin. Toisen kapselin hän kätki selliin, mutta piti yhtä kapselia aina sukanvarressa oikeudenkäyntien ajan. Kolmannen kapselin Göring piilotti vaatteisiinsa, ja se luonnollisesti löytyi ruumiintarkastuksessa. Näin olikin tarkoitus, jotta luultaisiin, ettei hänellä olisi enää yhtään syanidia jäljellä.^lähde?

Lähteet

• Ramen, Fred: Hermann Goering: Hitler’s Second-In-Command. Saddleback Educational Publishing, 2007. ISBN 978-156254457-7. (englanniksi)
• Drakenlordh, Rikard: Toisen maailmansodan avainhenkilöt. Suomentanut Kortesuo, Petri. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4674-5.

Kirjallisuutta

• Irving, David: Göring, A Biography. . vapaasti ladattava verkkoversio. (englanniksi, saksaksi)

Aiheesta muualla

• Göringiä ylistettiin radiossa 1940, Ylen Elävä arkisto.
• Syömme aamiaista Göringin luona, Suomen Kuvalehti, 30.04.1938, nro 17, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Uuden Saksan 'kruununprinssi', Kuva, 06.07.1938, nro 14, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.