Henry Wadsworth Longfellow
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Käytännöllisesti katsoen lähteetön |
Henry Wadsworth Longfellow (27. helmikuuta 1807 Portland, Maine – 24. maaliskuuta 1882 Cambridge, Massachusetts) oli yhdysvaltalainen runoilija ja professori.
Elämä ja ura muokkaa
Longfellow syntyi Portlandissa Mainessa. Hänen isänsä oli lakimies ja isoisänsä Yhdysvaltain itsenäisyyssodan kenraali ja kongressin jäsen Peleg Wadsworth. Poika aloitti koulunkäynnin vain kolmivuotiaana yksityisessä dame schoolissa ja kuusivuotiaana hän pääsi Portland Academyyn. Oppilaana hän oli innokas ja oppi sujuvasti latinaa. Ensimmäisen runonsa hän julkaisi lehdessä vuonna 1820. Longfellow oli akatemiassa aina nelitoistavuotiaaksi, mutta vietti kesänsä isoisän maatilalla Hiramin lähellä.
15-vuotias Longfellow lähti syksyllä 1822 Bowdoin Collegeen, jonka perustajia hänen isoisänsä oli ollut. Longfellow opiskeli kirjallisuutta ja julkaisi säännöllisesti runoja. Hän ystävystyi myös kirjailija Nathaniel Hawthornen kanssa. Valmistuttuaan 1825 hän sai tarjouksen professorin virasta yliopistossaan. Keväällä 1826 hän lähti kuitenkin kiertomatkalle Eurooppaan. Se kesti kolmisen vuotta. Kierrettyään Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Englannissa hän palasi Yhdysvaltoihin 1829.
Longfellow kirjoitti yliopistossa ranskan, italian ja espanjan kielen oppikirjat sekä matkakertomuksen Outre-Mer: A Pilgrimage Beyond the Sea.
Longfellow meni naimisiin Mary Storer Potterin kanssa 1831. Longfellow'lle tarjottiin paikkaa Harvard Collegesta, mutta silti hän matkusti jälleen vuodeksi ulkomaille. Mary sai tällä välin keskenmenon ja kuoli marraskuussa 1835 ennen Longfellow’n paluuta.
Myöhemmin Longfellow alkoi kosiskella teollisuusmies Nathan Appletonin tytärtä Frances ”Fanny” Appletonia. Frances Appleton ei ollut aluksi kiinnostunut, mutta seitsemän vuoden jälkeen Longfellow sai häneltä 1843 kirjeen, jossa hän suostui avioon. Häät järjestettiin pian ja pariskunta sai kuusi lasta.
Toisen matkakertomuksensa Hyperion, a Romance Longfellow julkaisi 1839. Hänen varhaiset runokokoelmansa Voices of the Night ja Ballads and Other Poems tekivät hänestä suositun. Merkittävimmän tietoteoksensa Evangeline, A Tale of Acadie hän julkaisi 1847. Se on tyyliltään kreikan ja latinan klassikkoja muistuttava tarina Acadiasta brittikuvernöörin määräämän väestön pakkosiirron ajalta.
Hiawatha ja Kalevala muokkaa
Longfellow erosi yliopistosta 1854 omistautuakseen kokonaan kirjailijanuralle. Hän siirtyi eeppisen runouteen teoksellaan Laulu Hiawathasta (The Song of Hiawatha, 1855), joka kertoo ojibway-kansan kohtaloista.[1] Longfellow kuvasi teosta ”intiaanien eddaksi”, ja se on kirjoitettu samaan runomittaan kuin Kalevala.
Yhdysvaltalainen kasvitieteilijä Thomas Conrad Porter (1822–1901) kiinnostui Kalevalasta A. F. Soldanin innostamana ja lähetti Soldanille joitakin Kalevala-käännöksiään. Porter oli kiinnittänyt huomiota havaitsemaansa yhtäläisyyteen Kalevalan ja Longfellow’n Hiawathan välillä. Hän kirjoitti asiasta vuonna 1855 National Intelligenceriin kirjoituksen, joka aiheutti kiivaan väittelyn.[2][3] Longfellow ei myöntänyt Kalevala-yhteyttä, ja se jäi tutkijoiden kiistelyn kohteeksi 1960-luvulle asti. Todennäköisesti Longfellow sai vaikutteita Kalevalan saksannoksesta.
Tunnettuihin Hiawatha-runoihin kuuluu ”The Children’s Hour”, joka on usein mainittu suosituimmaksi yhdysvaltalaiseksi runoksi.
Viimeiset vuodet muokkaa
Kuumana päivänä heinäkuussa 1861 Fanny sai kuolettavia palovammoja, kun hänen vaatteensa syttyivät tuleen, ja häntä pelastanut Longfellow paloi niin pahasti, ettei päässyt osallistumaan hautajaisiin. Longfellow järkyttyi tapahtuneesta ja turvautui laudanumiin ja eetteriin.
Longfellow oli aikanaan kriitikkojen suosiossa, mutta myöhemmin äänet alkoivat muuttua. Häntä ennen ylistänyt Edgar Allan Poe syytti häntä jäljittelystä, etenkin Alfred Tennysonin matkimisesta. Myös Margaret Fuller arvioi häneltä puuttuvan voimallisuutta ja mielikuvitusta. Runoilija Walt Whitman piti Longfellow’ta eurooppalaisten muotojen matkijana. Sen sijaan Lontoossa, jossa London Quarterly Review tuomitsi kaiken amerikkalaisrunouden, Longfellow’ta pidettiin yhtenä ”kahdesta tai kolmesta poikkeuksesta.”
Arvosteluista huolimatta Longfellow’sta tuli aikansa suosituin runoilija. Hänen 70-vuotissyntymäpäiväänsä juhlittiin paraatein ja puhein.
Viimeiset vuotensa hän vietti kääntämällä Dante Alighierin Jumalaista näytelmää. Täydellistääkseen käännöksen hän kutsui vuodesta 1864 keskiviikkoisin ystäviään arvioimaan käännöstä. Useimmin vieraisilla kävivät William Dean Howells, James Russell Lowell ja Charles Eliot Norton.
Keväällä 1882 Longfellow sairastui. Hän hoiti ankaria vatsakipujaan oopiumilla ja kuoli peritoniittiin 24. maaliskuuta 1882.
Teokset muokkaa
- Longfellow, Henry Wadsworth: Laulu Hiawathasta. (The Song of Hiawatha, 1855.). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1912. – Näköispainos Lasipalatsi 2011 ISBN 978-952-480-280-2.
Lähteet muokkaa
- ↑ ”Yhdysvaltain kirjallisuus”, Otavan suuri ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-Öljytalous), s. 8076. Helsingissä: Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
- ↑ Porter, Thomas Conrad , Tietosanakirja osa 7. Tietosanakirja-Osakeyhtiö 1915
- ↑ E. N. Setälä, Thomas Conrad Porter, Valvoja 1909. s. 288–290.
Aiheesta muualla muokkaa
Lisää luettavaa aiheesta Henry Wadsworth Longfellow on Wikiaineistossa
Sitaatteja aiheesta Henry Wadsworth Longfellow Wikisitaateissa
