Opintosuunnitelma on opiskelijan tekemä ajankäyttösuunnitelma organisoimaan hänen omaa opiskeluaan siten, että tutkinto tulee suoritetuksi tavoitellussa aikataulussa. Opintosuunnitelmassa valitaan opiskelijan mieltymysten mukaan opintosuunta ja ylimääräisiä kursseja.

Opintosuunnitelma aikatauluttaa opiskelun siten, että kurssit tulevat suoritetuiksi sellaisessa järjestyksessä, että johonkin kurssiin vaatimuksena oleva kurssi on suoritettu ennen ko. kurssin aloittamista. Aikataulutuksen toinen tarkoitus on täyttää viikoittainen lukujärjestys siten, että opiskelijan resurssit tulevat hyödynnettyä tarpeeksi hyvin. Opintosuunnitelma huolehtii myös opiskelijan tiedon ja taitojen kasvusta mielekkäällä tavalla varsinkin sellaisissa oppiaineissa, joissa uuden tiedon oppiminen perustuu vanhaan osaamiseen.

Opintosuunnitelman teko on tärkeää oppilaitoksissa, joissa opiskelu vähemmän koulumuotoista vapaata opiskelua. Nykyisin koulut ovat menossa vähemmän vapaaseen opiskeluun johtuen koulutuksen tehokkuusvaatimuksista.lähde?

Henkilökohtainen opintosuunnitelma muokkaa

Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS[1]) tarkoituksena on hahmottaa rakenteellisesti koulutuksen eri vaiheisiin tarvittavaa aikaa ja tarkentaa opintojen päämäärää. HOPS määrittää opiskelijalle kiinteän tavoitteen, jota on helpompi noudattaa. HOPS kannattaa laatia opiskelun alkuvaiheessa yhdessä koulutuksen ohjaajan, tuutorin, opinto-ohjaajan, koulutuksen johtajan tai vastaavan henkilön avustuksella.

Korkeakouluissa on vuoden 2005 tutkintouudistuksesta lähtien ollut pakollista tehdä HOPS. Se kuuluu sarjaan opinnonohjauksen parantamistoimenpiteitä, jolla tähdätään valmistumisajan pitkittymisen ennaltaehkäisyyn. HOPS on hyväksytettävä virallisesti, ja sitä säilytetään koululla. Henkilökohtainen opintosuunnitelma on tarpeen siksi, että korkeakouluissa on kurssien suhteen suuri valinnanvara, niillä on esitietovaatimuksia eikä kaikkia kursseja edes järjestetä joka vuosi. Toisekseen suunnitelma antaa käsityksen valmistusajankohdasta. Kouluissa, joissa opintosuunnitelma on valmiiksi kirjoitettu, laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, jos opiskelijalla on aiempia hyväksyttäviä opintosuorituksia, opiskelu on muuten tavanomaisesta poikkeavaa tai tarvitsee erityistä tukea.

Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) on erityisopetusta tarvitsevalle opiskelijalle tehty opintosuunnitelma silloin, kun oppiminen täytyy yksilöllistää. Suunnitelmassa määritellään opiskelijan yksilölliset oppimisen tavoitteet. HOJKS on käytössä perusopetuksen ja ammatillisen opetuksen kouluissa.[2]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Lyhenneluettelo: H Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 10.9.2016.
  2. Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) ammatillisessa erityisopetuksessa 26.3.2010. Edu.fi: Opetushallitus. Arkistoitu 27.9.2013. Viitattu 28.8.2014.