Helsingin nuorisofestivaalit 1962

Helsingin vuoden 1962 nuorisofestivaalit eli Maailman nuorison ja ylioppilaiden VIII maailmankonferenssi järjestettiin Helsingissä 28. heinäkuuta - 6. elokuuta 1962. Kymmenpäiväisen festivaalin järjestäjänä toimi Demokraattisen Nuorison Maailmanliitto (DNML) sekä Prahassa päämajaansa pitänyt International Union of Students (IUS) ja niiden taustalla Neuvostoliitto ja sen liittolaiset.[1]

DDR:ssä julkaistut postimerkit Helsingin nuorisofestivaalien kunniaksi.
Kosmonautti Juri Gagarin Helsingin Tuomiokirkon portailla 5.8.1962.
Mellakointia Helsingin nuorisofestivaaleilla 1962.

Festivaalit olivat osa kylmän sodan aikaista Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain propagandataistelua ja ne tulivat maksamaan järjestäjille 247 miljoonaa markkaa (4.9 miljoonaa vuoden 2013 euroa).[2] Sekä festivaalin järjestäjät että sitä vastustaneet totesivat onnistuneensa tavoitteissaan.[3]

Festivaaleihin liittyi yli 1 000 tapahtumaa ja sen osanottajille oli järjestetty ilmainen ruokailu ja majoitus Helsingissä. Osanottajia oli yli 13 000 noin 137 maasta. Tämä olikin suurin Helsingissä järjestetty tilaisuus sitten vuoden 1952 olympialaisten. (Olympialaisissa oli 5000 urheilijaa 69 maasta, mutta katsojia toki enemmän).[4] Festivaalin päätöstapahtumassa 6. elokuuta 1962 Kaivopuistossa oli lehtien arvion mukaan läsnä ainakin 40 000 ihmistä.[1] Festivaalin ulkomaisiin vieraisiin kuuluivat muun muassa laulaja ja lauluntekijä Jacques Brel, ihmisoikeusaktivisti Angela Davis, kosmonautti Juri Gagarin, runoilija Jevgeni Jevtušenko ja jazzmuusikko Archie Shepp.[5] Festivaalien yhteydessä järjestettiin Helsingin Olympiastadionilla 30. – 31. heinäkuuta 1962 Nuorisofestivaalien yleisurheilukilpailut. [6]

Aiemmin vastaavat festivaalit oli järjestetty yleensä sosialistisissa maissa (1947 Prahassa, 1949 Budapestissa, 1951 Itä-Berliinissä, 1953 Bukarestissa, 1955 Varsovassa ja 1957 Moskovassa), poikkeuksena oli edelliset 1959 Wienissä järjestetyt festivaalit.[4] Festivaalien järjestäminen puolueettomissa maissa – ensin Itävallassa ja sitten Suomessa – oli osa Nikita Hruštšovin uutta avoimempaa politiikkaa.[7]

Virallisen Suomen asenne festivaaleihin oli pidättyvä – esimerkiksi presidentti Kekkonen oli lähes koko festivaalien ajan kesäasunnollaan Kultarannassa ja puolueista vain SKDL, TPSL ja SKP suhtautuivat myönteisesti festivaaleihin. Kun festivaalien aikana tapahtui järjestyshäiriöitä presidentti Kekkonen kuitenkin tuomitsi ne ja osallistui sitten henkilökohtaisesti yhteen festivaalitapahtumista.[1]

Puolustusministeri Lars Björkenheim oli aiheuttanut hallitukselle kiusallisen ongelman toivottomalla Moskovassa pitämässään puheessa kesän 1962 nuorisofestivaalin osallistujat tervetulleiksi Helsinkiin. Pääministeri Miettunen sanoutui irti Björkenheimin varomattomasta kohteliaisuudesta. Festivaalit olivat kylmän sodan etulinjaa, ja Suomen hallitus piti niihin virallista etäisyyttä. Hallitus ei ottanut virallisesti kantaa mutta puolsi kuitenkin kansainvälisen nuorisotapahtuman järjestelykomitean rekisteröintiä.[8]

Suomen tiedostusvälineet pyrkivät vaikenemaan festivaaleista raportoimalla lähinnä vain festivaaleihin liittyneistä järjestyshäiriöistä - poikkeuksen muodosti puolueettoman linjan omaksunut Hufvudstadsbladet sekä SKDL:n, TPSL:n ja SKP:n lehdistö. Vaikeneminen ei kuitenkaan estänyt Suomen Sosialidemokraattia, Helsingin Sanomia ja Uutta Suomea painamasta lehtipainoissaan maksua vastaan festivaalien virallista Helsinki Youth News -nimistä lehteä.[7] Ainoat puolueettomat festivaalin aikalaiskuvaukset olivat Pekka Lounelan Uudessa Kuvalehdessä julkaistu kirjoitus ja Max Randin Ylioppilaslehdessä kuukausi festivaalin päättymisen jälkeen ilmestynyt reportaasi. Nuorisofestivaalin päätöspäivän tilaisuuksia selosti Yleisradiossa Pekka Tiilikainen.[5]

Festivaali antoi suomalaisille ensimmäisen kerran tilaisuuden luoda kontakteja läntisen Euroopan ulkopuolelta kolmannen maailman maista ja sosialistisista maista tulleisiin nuoriin. Festivaali olikin tavallaan alkusysäys myös myöhemmälle 1960-luvun kulttuuriradikalismille Suomessa.lähde?

Vuonna 2010 julkaistu suomalainen elokuva Mieletön elokuu sijoittuu heinä-elokuun nuorisofestivaalien aikaan.

Vastafestivaalit

muokkaa

Yhdysvallat oli ennen festivaaleja pyrkinyt vaikuttamaan Suomen hallitukseen niin että festivaaleja ei järjestäisi Suomessa. Kun tämä ei onnistunut Yhdysvallat yhdessä Ison-Britannian kanssa päätti järjestää samaan aikaan Helsingissä vastafestivaalit eri järjestöjen avulla. Tärkein näistä oli Independent Research Service (IRS) joka julkaisi nuorisofestivaalin vastaista sanomalehteä (Festival’s Free Tribune) kolmella eri kielellä festivaalin aikana. Lehden painos oli 30 000 ja sen päätoimittajana toimi tuleva kaupunginjohtaja, silloin 22-vuotias Juhani Rinne. IRS:llä oli myös oma uutiskeskuksensa Helsingissä.[7]

Muita vastafestivaalien takana olevia organisaatioita olivat The Program for American Culture ja sveitsiläisnuorten Swiss Center joka esitteli sveitsiläistä kulttuuria. Myös uskonnolliset järjestöt olivat mukana vastafestivaaleilla; näitä olivat katolisten opiskelijain Pax Romana ja englantilainen Pocket Testament League of Great Britain joka jakoi 100 000 kappaletta Johanneksen evankeliumia. Lisäksi vastafestivaaleilla oli kommunistimaiden pakolaisjärjestöjä kuten unkarilaisten Union of Free Hungarian Students ja kuubalainen Directorio Revolucionario Estudiante. Vastafestivaaleihin osallistuivat myös pohjoismaiset sosiaalidemokraattiset puolueet ja International Union of Socialist Youth (IUSY) järjestö.

Festivaalin osanottajille tarjottiin myös paikalla olleiden läntisten opiskelijajärjestöjen kautta matkoja länteen ja noin 500 osallistujaa hyväksyi tällaisen tarjouksen. Alexander Garvinin johtama Program for Young American Culture järjesti Young America Presents -taidenäyttelyn lisäksi päivittäisiä jazz-konsertteja. Jälkimmäiset kiinnostivat kuitenkin enemmän suomalaisia kuin varsinaista kohdeyleisöään.[7]

United States Information Center ja American Center Library taas tarjosivat festivaalin osanottajille lentolehtisiä, pamfletteja ja kirjoja jossa käsiteltiin kansainvälisiä kysymyksiä kuten aseidenriisuntaa, ydinkokeita ja Berliinin kysymystä amerikkalaisesta näkökulmasta. Lisäksi esitettiin elokuvia kuten John Glennin avaruuslentoa kuvaava Friendship 7 joka oli amerikkalaisten vastaveto Juri Gagarinin Suomen-vierailulle.[7] Suomen televisiossa kerrottiin, että Glenn oli kutsuttu esiintymään yhdessä Gagarinin kanssa.[9]

Vastafestivaalin rahoituksesta ja järjestelyistä vastasivat Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA[3] ja Yhdysvaltain hallitus. Propagandatarkoituksessa pyrittiin järjestämään myös festivaalin osanottajien loikkauksia länteen sekä myös tiedotusvälineissä uutisoituja kahakoita festivaalin osanottajien kanssa.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Nuorisofestivaalit Helsingissä 1962 YLE Elävä arkisto. Viitattu 9.12.2013.
  2. Då världen kom till byn - om ungdomsfestivalen i Helsingfors år 1962 Arbetarbladet. Viitattu 9.12.2013. (ruotsiksi)
  3. a b Korvela M: Tuntematon Helsingin nuorisofestivaali Tiedonantaja. Arkistoitu 14.12.2013. Viitattu 9.12.2013.
  4. a b Tuomioja, E.: Joni Krekola, Maailma kylässä 1962. Helsingin nuorisofestivaali (kirja-arvio) MTV2. Arkistoitu 13.12.2013. Viitattu 9.12.2013.
  5. a b Tuomo Olkkonen : Tiellä sananvapauteen : Valtalehdistö kertoi vain Nuorisofestivaalin mellakoista
  6. World Student Games (UIE), gbrathletics.com
  7. a b c d e Jari Sedergren: Kylmän sodan kulttuuripolitiikkaa sedis.blogspot.fi. Viitattu 9.12.2013.
  8. Tarkka, Jukka: Karhun kainalossa. Suomen kylmä sota 1947-1990, s. 332-333. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25796-7.
  9. Gagarin Helsingin festivaalin tähtenä 1962 YLE Elävä arkisto. Viitattu 9.12.2013.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Joni Krekola: Helsingin nuorisofestivaalit ja niiden vastustus Suomessa 1960–1962. Poliittisen historian pro gradu, Helsingin yliopisto 1994.
  • Joni Krekola: Maailma kylässä: Helsingin nuorisofestivaali 1962. Like, Helsinki 2012. ISBN 978-952-01-0757-4

Aiheesta muualla

muokkaa