Helovenhokas

perhoslaji
(Ohjattu sivulta Heloyökkönen)

Helovenhokas[2], aikaisemmalta nimeltään heloyökkönen, (Bena bicolorana) on melko pieni, kirkkaan vihreä-valkoinen perhoslaji. Se on ollut rauhoitettu Ahvenanmaalla[3] vuodesta 1986 lähtien. Vanhemmassa kirjallisuudessa se tunnetaan tammen venhokkaana.

Helovenhokas
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Yökkösmäiset Noctuoidea
Heimo: Venhokkaat Nolidae
Alaheimo: Venhoyökköset Chloephorinae
Suku: Bena
Laji: bicolorana
Kaksiosainen nimi

Bena bicolorana
(Fuessly, 1775)

Synonyymit
  • Bena prasinana
Katso myös

  Helovenhokas Commonsissa

Koko ja ulkonäkö muokkaa

Helovenhokas on helposti tunnistettava perhonen. Etusiivet, pää ja keskiruumis ovat helakan vaaleanvihreät, ja etusiipien poikki kulkee vinosti kaksi ohutta ja tarkkarajaista, kellanvalkoista viirua. Myös siiven etureuna on ohuelti kellanvalkoinen. Takasiivet ovat valkoiset, samoin takaruumis. Tuntosarvet ovat punaisen ja kellanvalkoisen kirjavat. Lepäävä perhonen pitää siipiään kattolaskuisesti ruumiin sivuilla. Etusiipien muodosta johtuen sitä voi helposti erehtyä pitämään kookkaana kääriäisenä, joilla on myös usein päältä katsottuna nelikulmainen lepoasento.[4][5][6][7]

Hieman samannäköinen laji on paljon yleisempi koivuvenhokas (Pseudoips prasinanus).

Levinneisyys ja lentoaika muokkaa

Helovenhokasta tavataan Espanjasta Välimeren alueen ja Keski-Euroopan kautta Uralille ja Iraniin. Se on koko esiintymisalueellaan harvalukuinen.[6] Suomessa lajia tavattiin perinteisesti vain paikoittain eteläisen Ahvenanmaan tammimetsissä sekä satunnaisesti lounaissaaristossa, mutta 1990-luvun lopulta alkaen se yleistyi ja 2000-luvun aikana on levinnyt voimakkaasti idemmäksi. Nykyisin heloyökkösen voi tavata myös Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rannikkoseutujen tammimetsistä. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena heinäkuun alkupuolelta elokuun alkuun.[8], Etelä-Euroopassa sukupolvia on usein kaksi.

Elinympäristö ja elintavat muokkaa

Helovenhokas elää lämpimissä, jalopuuvaltaisissa lehtimetsissä, eikä sitä tapaa juuri koskaan sellaisten ulkopuolella. Aikuiset perhoset aloittavat lentonsa iltahämärästä keskiyöhön, ja ne lentelevät yleensä puiden latvustoissa. Molemmat sukupuolet tulevat valolle, mutta sokeripitoisella nesteellä kostutettu syötti on huomattavasti valoa tehokkaampi houkutin. Perhoset eivät käy kukilla mutta juovat mielellään kirvojen tuottamaa mesikastetta puiden lehdiltä.[6]

Lajin yksilömäärä vaihtelee vuosittain paljon. Suomessa se on 2000-luvun aikana ollut yleisimmillään joka kolmas vuosi ja esiintymishuippua seuraavana vuonna kanta on romahtanut. Sittemmin laji vaikuttaa taantuneen.[9]

Naaras tuottaa 150–200 munaa, jotka se munii lehtien alapinnoille lehtisuonien kohdille. Toukat kuoriutuvat noin viikkoa myöhemmin. Toukka elää pääasiassa lehtien alapinnalla ja kasvaa hitaasti, kunnes vaihtaa väriä vihreästä ruskeaksi ja asettuu talvehtimaan oksiston sekaan. Keväällä toukka muuttuu uudestaan vihreäksi, ja sen kasvu nopeutuu. Toukka on täysikasvuinen kesäkuun alkupuoliskolla ja se tekee vaaleankeltaisen, 35–40 mm pitkän ja veneenmuotoisen kotelokopan lehden alapinnalle, useimmiten puun latvustoon. Osa toukista laskeutuu kuitenkin koteloitumaan alemmaksi. Kotelovaihe kestää noin kolme viikkoa.[6]

Ravintokasvi muokkaa

Toukan ravintokasveja ovat tammet (Quercus), joskin Keski-Euroopassa sen on ilmoitettu elävän myös koivuilla (Betula).

Lähteet muokkaa

  1. Lauri Kaila, Marko Mutanen: Helovenhokas – Bena bicolorana Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. Suomen perhostutkijain seura (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. H 6a LF om naturvård 12.11.1998/113
  4. http://www2.nrm.se/en/svenska_fjarilar/b/bena_bicolorana.html
  5. http://www.ukmoths.org.uk/show.php?id=5338
  6. a b c d Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 319–320
  7. http://www.nhm.uio.no/fakta/zoologi/insekter/norlep/nolidae/bicolorana.html
  8. Perhoswiki[vanhentunut linkki]
  9. Panu Välimäki, Jari-Pekka Kaitila & Timo Lehto: Mielenkiintoiset suurperhoshavainnot ja vaelluskatsaus 2009. Baptria, 2010, 35. vsk, nro 2. Suomen Perhostutkijain Seura.

Aiheesta muualla muokkaa