Heinäkuun päivät

Heinäkuun päiviksi (ven. Июльские дни, Julskije dni) kutsutaan Venäjän tasavallan pääkaupungissa Pietarissa heinäkuussa 1917 syntynyttä spontaania väliaikaisen hallituksen vastaista kansannousua, joka oli osa Venäjän vallankumousta. Se alkoi 16. heinäkuuta anarkistimatruusien organisoimana työläisten mielenosoituksena ja jatkui seuraavana päivänä väkivaltaisesti tukahdutettuna bolševikkien johtamana puolen miljoonan ihmisen suurmielenosoituksena. Tämän jälkeen 18.–20. heinäkuuta väliaikainen hallitus pidätti kansannousun johtajia ja riisui mielenosoittajien puolella olleita joukkoja aseista. Toimenpiteiden seurauksena bolševikit menettivät vaikutusvaltaansa syyskuiseen Kornilovin kapinaan saakka ja tuleva lokakuun vallankumouksen johtohahmo Vladimir Lenin joutui pakenemaan Suomen suuriruhtinaskunnan puolelle.

Heinäkuun päivät
Osa Venäjän vallankumousta
Väliaikaisen hallituksen joukot ampuvat mielenosoittajia Nevski prospektillä.
Väliaikaisen hallituksen joukot ampuvat mielenosoittajia Nevski prospektillä.
Päivämäärä:

16.–20. heinäkuuta 1917 (juliaanisen kalenterin mukaan 3.–7. heinäkuuta)

Paikka:

Pietari, Venäjän tasavalta

Lopputulos:

Hallituksen voitto, mielenosoitusten ja lakkojen hajottaminen, bolševikkien johtajien pidätys

Osapuolet

Neuvostoliitto bolševikit
vasemmisto­sosialisti­vallankumoukselliset
anarkistit

Venäjä väliaikainen hallitus
sosialisti­vallankumoukselliset
menševikit

Komentajat

Punalippu Vladimir Lenin
Punalippu Lev Trotski
Punalippu Grigori Zinovjev
Pavel Dybenko

Venäjä Georgi Lvov
Venäjä Aleksandr Kerenski
Venäjä Lavr Kornilov

Vahvuudet

500 000 mielenosoittajaa
4 000–5 000 punakaartin sotilasta, muutama 100 anarkisti matruusia ja 12 000 sotilasta

tuhansia miliisejä, sotilaita ja kasakoita

Tappiot

yli 700 kuollutta tai loukkaantunutta

ei tappioita

Ensimmäinen mielenosoitus

muokkaa

Kansannousu sai alkunsa anarkistien organisoimasta mielenosoituksesta, jota he suunnittelivat Pietarin pohjoispuolella Viipurin piirissä sijaitsevassa tsaarin entisen turvallisuuspäällikön Pjotr Durnovon huvilassa. Anarkistit olivat ottaneet sen kokouspaikakseen helmikuun vallankumouksen yhteydessä. Maa oli kevään ja kesän 1917 aikana ajautunut sisä- ja ulkopoliittiseen kriisiin, tavallisen kansan keskuudessa levisi erityisesti sodanvastaisuus, kun maa haluttiin irti ensimmäisestä maailmansodasta. Heinäkuun alussa käynnistynyt Itävalta-Unkarin vastainen hyökkäys oli lyhyessä ajassa vaatinut jo kymmenien tuhansien venäläissotilaiden hengen. Mielenosoitusta oli suunniteltu jo heinäkuun 10. päiväksi, mutta se toteutui lopulta vasta 16. heinäkuuta.[1] Mielenosoituksen kutsuivat koolle 1. konekiväärirykmentin anarkistit, jotka saivat siihen liittymään tuhansia tehdastyöläisiä sekä sotilaita neljästä muusta armeijan yksiköstä. Hallituksenvastainen mielenosoitus järjestettiin, vaikka sen kielsivät sekä sosialistivallankumouksellinen puolue että sosiaalidemokraattinen työväenpuolue.lähde?

Heinäkuun 17. päivän suurmielenosoitus

muokkaa

Vuorokautta myöhemmin nähtiin mielenosoitus, jossa lähteistä riippuen oli 100 000–500 000 osallistujaa.lähde? Sitä olivat anarkistien sijasta järjestämässä bolševikit, koska nämä halusivat pitää protestin rauhanomaisena ja saada sen myös näyttämään hyvin organisoidulta. Heinäkuun 17. päivän suurmielenosoitukseen osallistui työläisiä, sotilaita ja matruuseja, joiden iskulauseena oli hallituksen syrjäyttämistä vaativa ”kaikki valta neuvostoille”. Mielenosoittajien joukossa oli työläisten lisäksi arviolta 12 000 sotilasta, noin 5 000 punakaartilaista sekä joitakin satoja Kronstadtin linnakkeen anarkisteja. Väliaikaishallituksen vastaisia mielenosoituksia nähtiin Pietarin lisäksi myös useassa muussa kaupungissa, kuten Moskovassa, Nižni Novgorodissa ja Krasnojarskissa.lähde?

Hallitus päätti kuitenkin tukahduttaa protestit väkivalloin. Rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan asetettiin tuhansia miliisejä, hallitukselle uskollisia sotilaita sekä kasakoita ja mustina sotnioina tunnettuja äärioikeistolaisia nationalisteja.lähde? Sotilaat avasivat konekivääritulen mielenosoittajien rintamaa kohti, jonka seurauksena yli 700 ihmistä kuoli tai loukkaantui.lähde? Lisäksi mustat sotniat surmasivat omissa iskuissaan arviolta parisenkymmentä mielenosoittajaa.lähde? Tilanne välttyi kehittymästä aseelliseksi yhteenotoksi lähinnä bolševikkien huonon organisoinnin vuoksi. 20. heinäkuuta kaupunkiin saapui Itävalta-Unkarin vastaiselta rintamalta koottuja hallitukselle uskollisia joukkoja, jotka miehittivät nopeasti Pietarin keskustan ja saivat lisäksi siihen asti puolueettomina pysytelleitä sotilaita liittymään väliaikaishallituksen tueksi.lähde?

Seuraukset

muokkaa

Protestien tukahduttamista seuranneen kahden päivän aikana hallitus riisui punakaartit aseista, hajotti kapinoineet sotilasyksiköt sekä pidätti bolševikkien johtohahmoja ja joitakin anarkisteja.lähde? Kahden seuraavan päivän aikana tuhottiin Pravda-lehden toimitus ja kirjapaino sekä bolševikkien keskuskomitean päämaja Kšesinskajan talossa. Myös anarkistien tukikohtanaan käyttämään huvilaan tehtiin ratsia.lähde? Satojen pidätettyjen joukossa olivat bolševikeista muun muassa Lev Trotski, Lev Kamenev, Anatoli Lunatšarski sekä Pavel Dybenko. Heidät kaikki vapautettiin syyskuisen Kornilovin kapinan jälkeen.[1] Vladimir Leninistä annettiin pidätysmääräys, jonka mukaan häntä syytettiin vehkeilystä saksalaisten kanssa. Lenin piileskeli aluksi Pietarissa ja pakeni sen jälkeen Suomeen, jossa hän asui aluksi Helsingissä ja syyskuusta lähtien Viipurissa.[2]

Heinäkuun tapahtumat merkitsivät bolševikkien vaikutusvallan vähenemistä sekä väliaikaisen hallituksen ja Pietarin neuvoston rinnakkaishallinnon päättymistä Venäjän pääkaupungissa.lähde? Samalla se heikensi entisestään bolševikkien välejä hallituksen puolelle asettuneisiin sosialistivallankumoukselliseen puolueeseen ja sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen menševikkeihin. Tämän jälkeen Venäjän vallankumouksen jatkuminen rauhanomaisena oli enää mahdotonta. Väliaikainen hallitus puolestaan hajosi sen pääministerin Georgi Lvovin erotessa. Hänen tilalleen uudeksi pääministeriksi tuli aikaisemmin oikeusministerinä toiminut Aleksandr Kerenski.lähde?

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b Rabinovitš, Aleksander: Prelude to Revolution: The Petrograd Bolsheviks and the July 1917 Uprising, Midland Book 2008. Teoksen verkkoversio (englanniksi)
  2. Дом-музей В. И. Ленина (Arkistoitu – Internet Archive) Viipurin kaupunki. Viitattu 3.12.2014. (venäjäksi)

Aiheesta muualla

muokkaa