Heikki Hietamies

suomalainen toimittaja, juontaja, kirjailija ja koomikko

Heikki Juhani Hietamies (s. 1. heinäkuuta 1933 Lappeenranta)[1] on suomalainen toimittaja, juontaja ja kirjailija. Hän on tehnyt uraa toimittajana aikakauslehdissä ja televisiossa. Parhaiten hänet muistetaan useiden musiikkiohjelmien ja -kilpailuiden juontajana. 1980-luvulta lähtien hän on kirjoittanut myös romaaneja ja television fiktiokäsikirjoituksia.[2]

Heikki Hietamies Vihreät Niityt -musiikkitapahtumassa heinäkuussa 2006.

Työura muokkaa

Hietamies valmistui kauppateknikoksi 1958 ja mainoshoitajaksi 1962. Hän toimi Yleisradiossa aluetoimittajana 1968–1970 ja Mainostelevisiossa 1970–1973 viihdepäällikkönä. Aikakauslehdistä hän on työskennellyt toimittajana Katsossa 1973–1979 ja Avussa 1979–1998.[3] Lisäksi hän on ollut Apu-kerhon vetäjä[4].

Hietamies juonsi television Lauantaitansseja vuosina 1976–1985. Tätä viikoittain esitettyä ohjelmaa seurasi parhaimmillaan jopa puolitoista miljoonaa katsojaa. Esko Mustosen kanssa Hietamies juonsi 1977—1988 Lappeenrannan humppafestivaaleja.[5][2] Tuolloin hänet alettiin tuntea koko kansan "Humppa-Heikkinä"[6].

Tangomarkkinoita Hietamies juonsi tapahtuman alusta asti vuodesta 1985 aina vuoteen 1999[7][2]. Näiden 15 vuoden kunniaksi hänelle myönnettiin vuonna 2010 Tango Finlandia -palkinto. Hietamies luonnehti palkintoa vastaanottaessaan käsitystään juontajan roolista näin[6]:

»Itse olen pitänyt ohjenuoranani Yleisradion ajanvieteohjelmien pitkäaikaisen toimittajan ja esimiehen, Antero Alpolan neuvoa: juontajan pitää muistaa, että hän on lavalla sivuhenkilö, ei tapahtuman päätähti. Mutta olen ollut tangolle ja Tangomarkkinoille uskollinen kaikki nämä vuodet, ja nyt tango palkitsi uskollisuuden.»

Hietamies on juontanut myös Vihreät Niityt -iskelmätapahtuman yhteydessä vuodesta 1999 asti käytyä Toivo Kärki -laulukilpailualähde?. Parhaimmillaan hän teki aktiiviurallaan jopa parisataa juontoa vuodessa eri puolilla Suomea[2].

Heikki Hietamies on kirjoittanut 22 kirjaa[2]. Ensimmäiset, 1980-luvun alussa julkaistut teokset olivat humoristisia, mutta Sotapoika-romaanista (1986) lähtien tuotanto on käynyt vakavammaksi[5]. Hänen romaaniensa pohjalta on tehty Markku Onttosen ohjaama tv-elokuva Sotapoika (MTV, 1992) ja Klaus Härön ohjaama elokuva Äideistä parhain (2005).

Yksityiselämä muokkaa

Hietamies on Laila Hirvisaaren (ent. Laila Hietamies) entinen puoliso ja Eve Hietamiehen isä. Hän on laatinut yhdessä tyttärensä kanssa televisiosarjojen käsikirjoituksia.

Teokset muokkaa

Kertomuskokoelmat muokkaa

  • Everstin näköinen hevonen ja muita tuttuja, 1981. Otava.
  • Noutotarinoita, 1989. Otava. (Myös äänikirjana.)

Romaanit muokkaa

  • Nämä kun ovat niitä totuusasioita, 1982. Otava.
  • Se Salosaaren ensimmäinen laiva, 1983. Otava.
  • Nikolai Tasihinin yleinen sauna, 1984. Otava. (Myös äänikirjana.)
  • Sitä juhannusta ei tullut, 1985. Otava.
  • Sotapoika, 1986. Otava. (Myös äänikirjana.)
  • Sossu, 1987. Otava.
  • Paha sauma, 1989. Otava.
  • Kesäkeikka, 1990. Otava.
  • Koiran yö, 1991. Otava.
  • Äideistä parhain, 1992. Otava. (Myös äänikirjana.)
  • Kalkkiviivat, 1994. Otava. (Myös äänikirjana.)
  • Sydän toivoa täynnä, 1997. Otava. (Myös äänikirjana.)
  • Tyynen kylä, 1998. Otava. (Myös äänikirjana.)
  • Sormus, 2000. Otava. (Myös äänikirjana.)
  • Naisten talvi, 2002. Otava.
  • Sotatuomari, 2004. Otava.
  • Soitellen sotaan, 2005. Otava.
  • Eihän se niin ollut, 2007. Otava.

Televisiokäsikirjoitukset muokkaa

  • Kovaa maata (yhdessä Eve Hietamiehen kanssa), 1994–1995. YLE / TV1 Fiktio. 12-osainen draamasarja.
  • Sydän toivoa täynnä, (yhdessä Eve Hietamiehen kanssa), 1996–1997. MTV3 Draama. 15-osainen draamasarja.
  • Kovaa maata -jatko-osa, 1997. YLE TV1 Draama. TV-näytelmä.

Muuta tuotantoa muokkaa

  • Ratsaille rakuunat, 1984. Lappeenrannan kesäteatteri. Näytelmä.
  • Juhannus 1972, 1992. Yle. Kuunnelma.
  • Lindin Arvi, 1999. Otava. Henkilökuva.
  • Minun kaupunkini, 1999. Lappeenrannan maakuntakirjasto. Runokokoelma.
  • Iltaa, hyvät ihmiset, 2009. Otava. Muistelmateos.

Lähteet muokkaa

  1. Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. a b c d e Palokangas, Piritta: Heikki Hietamies: ”Vaimo sanoo, että olen laiska mies”. IS.fi, 29.11.2015. Viitattu 9.2.2019.
  3. Heikki Hietamies. Otava.fi. Viitattu 9.2.2019.
  4. "'Moni iso yritys on lähtenyt autotallista!'". Pispalalainen 1/2013. Sivu 16. Uutisen verkkoversio.
  5. a b Anne Erjansalo, Kaarina Timonen, Veera Karhuvaara: "Toosan" tähdet eivät sammu. Ilta-Sanomat Plus, 10.11.2007, s. 23.
  6. a b Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tango Finlandia -palkinto Heikki Hietamiehelle. Finland Festivals. Lehdisötiedote, 8.7.2010. Viitattu 9.2.2019.
  7. Historia (Arkistoitu – Internet Archive).Tangomarkkinat. Viitattu 9.2.2019.

Aiheesta muualla muokkaa