Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee Viipurin kaupunginosaa. Havi-nimisestä teollisuusyrityksestä on eri artikkeli.
Havin teollisuusaluetta 1920-luvulla.

Havi oli yksi Viipurin vanhoista suomalaisista kaupunginosista. Se sijaitsi vanhan kaupunkikeskustan kaakkoispuolella Viipurinlahden rannalla. Havi tunnettiin erityisesti teollisuusalueena, joka antoi nimensä myös samannimiselle yritykselle. Lisäksi Havissa sijaitsi Suomen suurin kesäteatteri.

Havin kaupunginosa sai alkunsa vuonna 1849 kun parikymmentä vuotta aikaisemmin perustettu Havin kynttilä­tehdas siirtyi paikalle Johanneksen pitäjästä. 1930-luvulle tultaessa se oli kasvanut 175 henkeä työllistäneeksi yritykseksi, jonka työntekijät asuivat suurimmaksi osaksi yhtiön rakentamissa asunnoissa Havin teollisuusalueen pohjoispuolella. Ensimmäinen asemakaava Haviin laadittiin vuonna 1926 ja talvisotaan mennessä kaupunginosa oli jo käytännössä täyteen rakennettu. Kynttilätehtaan lisäksi Havissa toimi myös lukuisia muita yrityksiä. Viipurin sataman tuntumassa alueen länsiosassa sijaitsivat Shellin, Gulfin, Nobel-Standardin sekä Suomen Petroolin varastot ja öljysäiliöt. Havissa olivat myös muun muassa Oy Puuteollisuus Ltd:n tehdas sekä Hankkijan Viipurin konttori.[1]

Arkkitehti Uno Ullbergin suunnittelema Viipurin kesäteatteri sijaitsee 1500-luvulla rakennetun Sarvilinnoituksen suojissa. Vuonna 1934 valmistuneessa kesäteatterissa on istumapaikkoja 2 000:lle katsojalle,[2] sekä tuhansia paikkoja rinnekatsomoissa. Siellä järjestettiin muun muassa Viipurin laulujuhlien konsertteja vuonna 1935. Kesäteatteri toimii nykyäänkin erilaisten tapahtumien näyttämönä.[3]

Vuoden 1930 väestönlaskennassa Havissa oli 1 387 asukasta, joista 1 321 oli suomenkielisiä, 38 ruotsinkielisiä ja 28 muunkielisiä.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Havin kaupunginosa VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 30.10.2014.
  2. Viipurin kaupungin tiivistetty historia VirtuaaliViipuri 1939. Viitattu 30.10.2014.
  3. Певческое поле Viipurin alueen kotisivut. Viitattu 30.10.2014. (venäjäksi)
  4. Viipurin väestölaskenta marraskuun 27 p. 1930: Taululiitteitä (PDF) (sivut 26–27) Suomen virallinen tilasto 6: Väestötilastoa 71:3. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.