Avaa päävalikko

Hasan & Partners Oy on vuonna 1991 perustettu helsinkiläinen mainostoimisto, joka kuuluu Hasan & Partners Groupiin. Hasan & Partners Oy:n toimitusjohtaja on Panu Nordlund ja hallituksen puheenjohtaja on Ami Hasan. Vuonna 2014 toimiston myyntikate oli 9,3 (2013: 8,3) miljoonaa euroa, ja tilikauden tulos 0,6 (1,3) miljoonaa euroa. Työntekijöitä oli vuoden 2014 lopussa 87 (75) henkeä.[1]

ToimialatMuokkaa

Hasan & Partners Oy suunnittelee ja toteuttaa asiakkailleen markkinointiviestintää sekä liiketoiminnan strategista uudistamista.[2] Osakkuusyhtiö Hasan Development myy liiketoiminnan kehittämiseen tähtäävää konsultointia. Toimistolla on erilliset yksiköt digitaalista markkinointia, videotuotantoa ja PR:ää varten. Lisäksi Hasan & Partners Oy:llä on tytäryhtiö Frankly Partners. Toimistolla oli elokuuhun 2016 saakka Tukholmassa toimiva mainostoimisto, Hasan & Partners AB, joka sulautettiin vuonna 2014 ostettuun tukholmalaiseen digitoimistoon Perfect Fools[3].

AsiakkaatMuokkaa

Toimiston asiakkaina on ollut suuri määrä suomalaisia ja kansainvälisiä yhtiöitä, muun muassa Valio, Helsingin Sanomat, Nokia ja Ikea.[4]

PalkintojaMuokkaa

Hasan & Partners on voittanut mainoksillaan useita Cannes-leijonia ja mainonnan tehokkuuspalkintoja.[5] Vuoden 2016 Golden Drum -kilpailussa Hasan & Partners voitti pääpalkinnon Valiolle tekemällään tribuutivideolla Lemmy Kilmisterista[6].

OmistusMuokkaa

Toimiston perustajat ovat Ami Hasan, Nono Alakari, Ossi Piipponen, Petri Pesonen, Jouni Luostarinen ja Heikki Kauppila. Timo Everi liittyi joukkoon jo ensimmäisen vuoden aikana. Vuonna 1995 Interpublic osti 51 % osuuden yrityksestä ja vuonna 2011 toimiston työntekijät ostivat yrityksen takaisin. Samalla osakkaiden määrää kasvatettiin ja nykyään toimisto on täysin Groupissa työskentelevien n. 15 hengen omistama.

LähteetMuokkaa

  1. taloustiedot/135945 Hasan & Partners Oy, Finder Yritystieto. Fonecta 2010.
  2. M&M, 15.4.2009, 9:23
  3. Perttula, Ville: Hasan & Partners sulki Tukholman-toimistonsa – Eka Ruola: ” Tappiot pitäisi niellä, jos poistuisimme sieltä”. Markkinointi & Mainonta 5.4.2017. Viitattu 28.4.2017.
  4. Maine, , 2008. vsk, nro 3. Suomen Markkinointiviestintätoimistojen Liitto.
  5. http://www.ameawards.com
  6. Jaakola, Jarkko: Valion Lemmy Kilmister -tribuutti voitti Golden Drum -kilpailun Grand Prix’n kansalainen.fi. 24.10.2016. Viitattu 25.10.2016.

Aiheesta muuallaMuokkaa