Harjun koulu (Lahti)

alakoulu Lahdessa

Harjun koulu oli Lahden kaupungin keskustassa, Keski-Lahden kaupunginosassa toiminut alakoulu (luokka-asteet 1-6).[3][2] Koulua kävi noin 200 peruskoululaista.[2][1]

Harjun peruskoulu
Sijainti Vuorikatu 29, 15110 Lahti (Keski-Lahti)[1][2]
Koordinaatit 60.98057°N, 25.65669°E
Tyyppi suomenkielinen alakoulu
Perustettu 1965
Lakkautettu 2023
Luokat 1–6
Oppilaita 290
Verkkosivut

Nykyinen koulurakennus valmistui alkujaan 1923 ja oli arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema.[4] Hän oli suunnitellut Lahteen myös viereisen Lahden kaupungintalon kymmenen vuotta aiemmin. Rakennuksessa toimi vuoteen 1964 saakka Lahden Yksityinen Tyttölyseo. Harjun kansakoulu aloitti toimintansa seuraavana vuonna.

Rakennusta laajennettiin 1952 koulun entisen oppilaan Irma Kolsin piirustusten mukaan. Laajennus peitti pohjoispuolen arkkitehtuuriset piirteet. Laajennus käsitti opettajainhuoneen ja neljä luokkahuonetta. Rakennusta laajennettiin myös 1958. Tällöin rakennettiin keltaiseksi rapattu juhlasalisiipi. Vuonna 2019 Harjun koulun tiloista löydettiin kosteusvaurioita, joiden seurauksina oppilaita jouduttiin siirtämään opiskelemaan viereisen kaupungintalon tiloihin.

Koulun viimeinen itsenäinen lukuvuosi oli 2022-23, jonka jälkeen se yhdistyi Paavolan kampukselle muuttaneeseen Tiirismaan kouluun.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b HarjuArkistoitu kopio Lahden kaupunki via peda.net, peda.net. Arkistoitu 16.5.2021. Viitattu 26.5.2020.
  2. a b c Kariston koulu Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 26.5.2020.
  3. Lahden karttapalvelu: Keski-Lahti (Kartan valikoista karttapohjaa vaihtaa ja valikosta voi hakea erilaisia palveluja, kuten esimerkiksi kouluja) Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 26.5.2020.
  4. Lahti koulukaupunkinaArkistoitu kopio Lahden museot, lahdenmuseot.fi. Arkistoitu 13.8.2020. Viitattu 26.5.2020.
  5. Harjun koulu - 31.7.2023 asti Lahti. Viitattu 23.8.2023.