Hans

miehen etunimi

Hans on miehen etunimi, varsinkin Saksassa ja Pohjoismaissa yleinen Johannes-nimen lyhentymä.[1]

Hans
Nimipäivä  
– suomenkielinen 27. joulukuuta
– ruotsinkielinen 27. joulukuuta
– ortodoksinen 29. elokuuta
Muunnelmia Hannes, Hannu
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä Johannes

Hansin nimipäivä on suomenruotsalaisen ja vuodesta 2010 lähtien myös suomenkielisen kalenterin mukaan 27. joulukuuta, apostoli Johanneksen muistopäivänä. Suomessa on vuoden 2019 loppuun mennessä ollut kirjoilla 6 875 Hans-nimistä miestä sekä alle 20 sen nimistä naista.[2]

Tunnettuja Hans-nimisiä muokkaa

Eläimiä muokkaa

  • Viisas Hans, yleisön reaktioiden perusteella laskutaitoiselta vaikuttanut hevonen

Kuvitteellisia Hanseja muokkaa

Muuta muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Kustaa Vilkuna, toim. Pirjo Mikkonen: Etunimet, s. 72, Otava 1990, ISBN 951-1-11370-4
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 17.7.2020.

Aiheesta muualla muokkaa