Hannu Rantakari

suomalainen telinevoimistelija

Hannu Juhani Rantakari (8. tammikuuta 1939 Tampere1. tammikuuta 2018 Tampere)[1][2] oli suomalainen voimistelija ja olympiamitalisti. Hän voitti olympiapronssia vuoden 1964 kesäolympialaisissa Tokiossa hypyssä.

Mitalit
Hannu Rantakari
Hannu Rantakari
Maa:  Suomi
Miesten telinevoimistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Tokio 1964 hyppy

Tokion olympialaisissa Rantakari sijoittui hyppykilpailun kolmannen sijansa lisäksi kahdeksanneksi joukkuekilpailussa ja 48:nneksi 12-ottelussa. Hän osallistui myös Méxicon 1968 olympialaisiin ja sijoittui kymmenenneksi joukkuekilpailussa, 32:nneksi renkailla sekä 73:nneksi 12-ottelussa. MM-kilpailuissa hän sijoittui parhaimmillaan kahdeksanneksi nojapuilla ja rekillä vuonna 1962.

Rantakari edusti kotimaassaan Tampereen Kilpa-Veljiä ja sittemmin Tampereen Sisua. Hän voitti Suomen mestaruuden moniottelussa vuonna 1963 sekä yhteensä kuusi telinemestaruutta vuosina 1963–1967. Hänet valittiin TUL:n parhaaksi urheilijaksi vuosina 1961 ja 1964. Voimistelun maailman rankinglistalla hän oli 14:s vuonna 1964 ja 20:s vuonna 1965.

Lähteet muokkaa

  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 266–267. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.

Viitteet muokkaa

  1. Kuolinilmoitus, Aamulehti 28.1.2018, s. B17
  2. Olympiamitalisti Hannu Rantakarin Tokion kalahyppy on ikimuistoinen – Menehtyi äkillisesti Tampereella Hyvä elämä. 30.1.2018. Aamulehti. Arkistoitu 8.4.2018. Viitattu 7.4.2018.

Aiheesta muualla muokkaa