Hankkijan lippalakki

hattu

Hankkijan lippalakki on maatalouskauppa Hankkijan mainospäähine, josta yleisyytensä takia tuli eräänlainen maaseudun miehen tunnus 1970-luvulla.

Hankkijan lippalakki

Oranssista puuvillakankaasta ommeltua ja mustalla muovilipalla varustettua lakkia valmisti Hankkijalle Keskimäen Neulomo Ky (nykyisin V. Keskimäki Oy) Ilmajoella. Lakkia jaettiin mainoslahjana 1970–1980-luvuilla kaikissa Hankkijan toimipisteissä, kaupantekijäisinä, maatalousnäyttelyissä ja muissa yleisötilaisuuksissa. Sitä käytettiin myös Hankkijan henkilökunnan riennoissa ja yrityksen huoltomiesten työpäähineenä. Lakkeja valmistettiin tiettävästi kymmeniä tuhansia kappaleita.[1]

Hankkija-lakki oli tuttu näky 1970-luvun maaseudulla. Kun muunlaiset kesäpäähineet alkoivat olla poissa muodista ja kauppojen valikoimista, miehet pitivät lakkia kaikkialla naisväen mahdollisesta vastustuksesta huolimatta.[2]

Lippalakissa näkyvä Keskusosuusliike Hankkijan logo on peräisin 1930-luvulta. Mainostoimisto Erva-Latvalan tuolloin luoma tunnus, ”kolme tarkastusmerkkiä”, muotoiltiin uudelleen 1970-luvun alussa, jolloin myös oranssi otettiin Hankkijan tunnusväriksi entisen vihreän tilalle. Oranssi kausi jatkui aina 1980-luvun puoliväliin.[1]

Hankkijan lippalakki kuuluu ainakin Maatalousmuseo Saran ja Metsämuseo Luston kokoelmiin.[3][4] Päähine on otettu myös uustuotantoon, ja aidot lakit ovat keräilykohteita.[1][5]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Kuukauden esine: Hankkijan lippalakki 11/2005. Maatalousmuseo Sarka. Arkistoitu 13.4.2015. Viitattu 22.1.2013.
  2. Miksi "Hankkijan lippalakilla" on niin kova maine? 5.7.2012. Helsingin kaupunginkirjasto. Arkistoitu 13.4.2015. Viitattu 22.1.2013.
  3. Päähine; Hankkija-lippalakki Finna.fi arkistohaku. Viitattu 22.1.2013.
  4. Päähine, Keskimäen Neulomo Museovirasto. Arkistoitu 22.8.2013. Viitattu 22.1.2013.
  5. Hankkija-nostalgiaa 13.8.2005. Turun Sanomat. Viitattu 22.1.2013.