Yōkai

(Ohjattu sivulta Han'yō)
Yōkaita Meiji-kauden puupiirroksessa

Yōkai (jap. 妖怪) tarkoittaa japanilaisessa kansanperinteessä yliluonnollisia henkiolentoja tai demoneita. Usko yōkaihin liittyy ihmisen käsityskyvyn ylittäneisiin, ihmetystä tai kauhua herättäneisiin ilmiöihin tai eriskummallisiin esineisiin. Folkloristiikassa yōkaiden on sanottu olevan alennustilaan joutuneiden, palvomatta jäämien kamien ilmenemiä. Tällöin kamista on jäänyt jäljelle vaan pelkoa herättäviä piirteitä.[1]

Muita yōkaihin viittaavia sanoja ovat muun muassa erilaisiin muodonmuutoksiin kykenevistä yōkaista käytetty bakemono (化け物) tai obake (お化け), henge (変化) ja mamono (魔物); historiallisesti myös esimerkiksi mononoke (物の怪). Tätä sanaa käytettiin keskiajalla Heian-kaudella, ja se esiintyy Genjin tarinassa. Sanan ’yōkai’ käyttö on sen sijaan suhteellisen uutta.[1][2]

Erilaisia yōkaita on lukemattomia. Toisin kuin aaveet (yūrei), jotka liitetään tiettyyn ihmiseen, yōkait ilmestyvät pikemminkin tietyssä paikassa tai tiettyyn aikaan. Niitä voidaankin luokitella erilaisiin kategorioihin: vuorten yōkait (kuten tengut, Yama-uba ja Amanojaku), teillä ilmestyvät yōkait (kuten Hitotsume-kozō ja Yuki-onna), asumusten yōkait (kuten Zashiki-warashi), meren yōkait (kuten funayūrei ja Umibōzu), jokien tai veden yōkait (etenkin kappat) ja niin edelleen.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c 妖怪 Kotobank / The Asahi Shimbun Company (ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典 / 百科事典マイペディア / 日本大百科全書). Viitattu 8.7.2018.
  2. Foster, Michael Dylan: The Book of Yokai: Mysterious Creatures of Japanese Folklore, s. 13–15. Univ of California Press, 2015. ISBN 9780520959125. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa